Uskomatonta!Kaikille osallistuneille ilmainen lahja!

Uusimmat kuvat

A2 Venäjä ilta 15.4.2014 Yle 2 ja pienet loppulöylyt Tsaarin kanssa..

Lauantai 19.4.2014 klo 13:02 - Antti "Tsaari"Kurhinen

Hei vaan kaikille!

Pitkästä aikaa olen taas blogin kimpussa. Tämänkin kirjoitan ihmisten palauteryöpyn ja pyyntöjen takia. Haluan selventää vähän  asioita..

Monia kiinnostaa, että miksi A2 Venäjä-illassa oli kauhea soppa ja ihmiset huusi,rääkyi,haukkui toisiaan, vaikka ohjelman piti olla asiaohjelma ja miksi minä olin liian asiallinen.

Tähän nyt sitten vastaankin teille lyhyesti siitä täällä blogissani, vaikka en mielelläni enää blogia kirjoittele.

Minulle on satatanut paljon viestejä, missä minua kehutaan että olin asiallinen ja toiset taas haukkui siitä, että olin liian lepsu ja hiljainen, ketkä odotti että pistän haisemaan vähintään yhtä paljon kuin herra dosentti Bäckman.  Joka puolella pohdittiin minun motiiveja olla näin. No nyt avaan vähäsen lisää miksi.. 

Ihmiset monet ovat saaneet ihan väärän kuvan minusta facebookin kautta, jossa tosiaan heitän aikamoista huumoria ja läppää,sekä yliliiottelen asioita välillä. Siitä olen ennenkin sanonut, että teen niin ja toistan nyt taas kerran.

Haluan todeta sen, että kyllä minä rakastan toista kotimaatani Venäjää ja kyllä kunniotan Putinia vahvana johtajana, mutta se ei tarkoita että minä rakastan sitä ja hyväksyn kaikkia hänen tekojaan. Facebookissa Putinin ja Venäjän ylihehkuttaminen välillä johtuu enemmänkin ihmisistä, ketkä ovat ahdasmielisiä ja tulevat haukkumaan minua ihan tyhjästä , jos vähänkin kirjoitan jotain Venäjästä.

Olen yrittänyt monesti jollekkin todistella jotain asioita mitä Venäjäällä tapahtuu ja miten asiat on, mutta turhaan.. monilla on vain ennakkoluulo juurtunut ja monen median kautta saatu negatiivinen kuva, jota ei saa mitenkään pois kertomalla tosiasoita. Täten minä siis päätin, että miksi nyt tuhlaan aikaa selittelyyn sun muuhun joillekkin tyhjäpäille joille ei mee mikään perille, vaan ajattelin, että jos kerran Venäjä on pahuuden imperiumi heidän mielestään ja vituttaa niin pahasti tiettyjä ihmisiä niin pistetään nyt sitten vituttamaan aivan helvetin pahasti koko tuutin täydeltä sitten :D!

Tämä on siis tarkoitettu niille ahdasmielisille ja todella pahoille Russofobeille, jotka ei oieesti tiedä mitään Venäjästä,ei ole koskaan käynyt siellä ja luulevat tietävänsä kaiken lukemalla ainoastaan roskalehitä sun muuta! Fiksummat ihmiset tietää että minun yltiömäinen hehkuttaminen ja muu soopa on vain suurta spektaakkelia ja ei ole minun oikea kantani ;)!

Eli tässä selitys siitä teille, miksi teen sitä mitä teen facebookissa, mutta ohjelmassa olin asiallinen, enkä huutanut tai ylistänyt Putinia!

Medialla on liiankin vahva osa kaikessa nykyään ja nämä sodatkin käydään niiin sanotusti enemmänkin media/propagandasotina, ja sotilaallisesti vain siivotaan jäljet.

Hyvä todiste tästä on, miten media voi käyttää sanomisiasi ja lietsoa sinusta niin sanotusti negatiivista palautetta ja ennakkoluuloja on näin kuten Ilta-sanomat esim. minusta kirjoitti juuri ennen vierailuani Ylen Venäjä-iltaa. Tässä esimerkki.

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288677252260.html 

Ei varmaan tullut mikän ihan paras kuva musta eikö niin :D? Kyllä,siis omaahan syytänihän se on joo mitä olen kirjoittanut, mutta asiat on poimittu kummiskin facebookissa, missä olen painottanut monesti,e ttä sanomisiani ei kannata ottaa vakavasti. Tämän pystyy kummiskin kääntämään semmoiseksi uutisen avulla, että ihmiset tosiaan luulevat että olen semmoinen mitä lehti kirjoittaa. Medialla on vaan niin vahva valta saada muokattua ihmisten mielipiteet semmoiseksi kuin ne haluaa.

No, kummiskin vielä kerran toistan niille niin kiinnostuneile siitä miksi en puolustanut Putinia ohjelmassa.. En ole semmoinen kuten moni kuvittelee ja tämän takia en heilunut kuin heinämies Venäjä-illassa ja otin rauhallisesti,sekä vastasin vain asioihin joista tiesin vähän ja missä ei käytyy huutomylläkkää.

Ja tosiaan jos ette nähnyt itse ohjelmaa, niin sen voitte katsoa vielä jälkikäteen Yle areenasta.

http://areena.yle.fi/tv/2166867 

http://areena.yle.fi/tv/2166870 

Vielä Venäjä illasta sen verran voisin kertoa, että oli kyllä  Ylen tuotanto kerännyt kasaan aikamoisen poppoon huhhuh :D! Oli kyllä aikamoinen sekoitus laidasta laitaan kaiken maailman hiihtäjiä, minä mukaan lukien ;):D!

Jotkut oli tosi asiallisia ja varsinkin Markku Kangaspuro Aleksanteri instituutista teki minun vaikutuksen omalla tilannetajullaan ja älykkyydellään.

Ja Voin sanoa rehellisesti, että kun Johan Bäcman rupes huutaa siinä minun vieressäni fasistijuntoista naama punasena ja sitten vielä riidellä Ilkka Kanervan kanssa nokkapokkaa, sitten takana oleva Sami Hyrskylahti vuorostaan kiinalaista sieniteetä juoneena rupes heitää ihme juttuja kesken kaiken kovalla äänellä,sekä sitten viel lopussat osi älyttömän tyhmä heitto "tappajalle ruusu" kommentti, niin olin kyllä aika järkyttänyt kaikesta! Tämähän oli pahempi kuin Bb-talosta, missä porukka vetää perseet ja sitten alkaa riitelee :D! Tuolla meille ei edes tarjoilut alhoholia niin silti hirvee sirkus oli päällä :D!

Aika uskomatonta settiä kyllä..:D!

Ja kaikkein hauskinta tässä oli se, että kun matkalla tultiin ohjelmaan kaikki oli rauhassa ja eivät riidelleet keskenään, mutta kun sitten kameroiden eteen astuttiin niin kaikki muuttui :D!Siitä hieman täällä lisää..

http://www.nelonen.fi/uutiset/viihde/1611455-venaja-iltaan-osallistunut-antti-kurhinen-tilanne-muuttui-kameroiden-edessa

Mutta kaikesta huolimatta, kaikki oli huikeitaja fiksuja  persoonia kun esim. kahdestaan jutteli keskenään ja näköjään vaan tuo esiintyminen tv:een edessä tekee ihmisistä niitä mitä ne haluavat ihmisten ajattelevan heistä,vaikkeivat ole itse tommoisia. Eli käytännössä propagandaa kansalle :D!

Vielä loppuun haluan sanoa suuren kiitoksen siitä, että sain olla mukana näin mielenkiintoisessa ohjelmassa. Oli huikeaa tutustua niin erilaisiin ja mielenkiintoisiin ihmisiin, sekä heidän näkemyksiin maailman menosta!

Suomen ja Venäjän suhteet ovat ja aina tulevat olemaan lähellä sydäntä. Tulen aina tekemään niiden eteen kaiken,että meillä Suomessa olisi hyvä olla ison naapurin kanssa, joka ei oikeesti pahaa halua Suomelle,mutta länsi on juurruttaa meihin täällä negatiivista suhtautimista Venäjään. Ei Venäjä todellakaaan mikään ruusunnuppunen ole, mutta ei hirviökään. Loppujen lopuksi Venäjä vain pistää Yhdysvalloille ja natolle kampoihin, joiden lonkerot ovat levinneet niin pitkälle ympäri Venäjän. Venäjä vain taistelee yksinkertaisesti omien intressien eteen ja suurvalta-asemansa! Tavalliset ihmiset ei ehkä sitä ymmärrä, että silloin käsissä on paljon enemmän valtaa ja on tehtävä joskus todella vaikeita päätöksiä, jopa aika raakoja sillä hetkellä ajatellen, mutta tulevan tulevaisuuden paremman eteen.

Suomea Venäjä on ainakin viimeiset parikymmentä vuotta ihaillut ja sen valtiollista infrastuktuuria. Tämä tarkoittaa myös sitä, että Venäjä ei missään nimessä halua hajottaa sitä mitä itse ihailee ja haluaa päästä samaan. Suomella on täysin turvallista olla Venäjän vieressä, eikä tarvitse pelätä mitään sotilaallista väliintuloa, niin kauan kun on liittoutumaton naton kanssa.

Valitattavasti tämä pistää karvat pystyyn ja hieman pelkoa..

http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=2&id=10439 

Toivoisin että asiat eivät ole näin miten tuossa jutussa kerrotaan, koska se olisi suurin virhe mitä voi tehdä.

Ei,en usko Suomen tekevän tuota hölmöä päätöstä!

No mutta eiköhän se riitä nyt politiikka ja Venäjästä puhuminen jokskuksi aikaa.. Hei,nyt on tullut tuutin täydeltä joka suunnasta Venäjää ja jopa minä, itse Tsaari, Putinin koira,en jaksa hetkeen jauhaa poltiikkaa :D!

Haluan vielä loppuun toivottaa kaikille hyvää ja rauhallista pääsiäistä, sekä oikein ihanaa keväänjatkoa <3!

Ja ai niin,tämän on pakko kyllä kertoa vielä loppuun loppukevennyksenä sekä hehkutuksena :)!

Eilen sitten joku ihana ihminen otti minuun yhteyttä netissä kun olin epätoivoisen jättänyt ilmoituksen joskus kun en saanut ostettua lippua Tomorrowland festivaaleille silloin kun ne tuli myyntiin tammikuussa. No nyt tämä ihana tyyppi joka fanitti mua,tei sen mahdolliseski,kiiitos valtavasti siitä :)!

Tapahtuma on valittu maailman parhaimmaksi festivaaliksi viime vuonna ja liput menivät kaupaksi sekunnissa kaikki! Moni jäi ilman..Niin kävi minullekkin, vaikka istuin ja odotin lipunmyyntipäivää kuin kuuta nousevaa koneen ääressä ja tein kaiken niin kuin piti, mutta ei,en sanut silloin lippuja ja melkein itkin sen takia..! Nyt sitten kun olin jo luopunut melkein toivosta, niin sitten joku mukava sälli otti yheyttä facebookissa ja tarjosi minulle lippua vain ja ainoastaan vähän yli 50e kalliimmalla mitä normaalisti, vaikka monet myyvät niitä nyt mustassa marketissa 1500e kpl hintaan huhhuh!

Eli anteeksi, ehkä ajattelette, että mitä hemmettiä tuo Kurhinen selittää jostain festareista, mutta tää on vaan ollut niin pitkään mun haaveenaa mennä tuonne ja nyt kun vihdoin pääsen sinne, varisnkin kun siellä on 10 vuotisjuhlapirskeet. :)! Ei ole pakko ymmärtää, mutta nyt pli pakko kertoa tästä huikeesta fiiliksestä ja että yksi unelmistani taas toteutuu, hurraaa :)))!

No, eiköhän nyt riitä tällä kertaa ja palaan taas kerran joskus kun on sen aika, sekä tuntuu siltä, että mieli tekee blogata ja kirjoittaa. Tosiaan minulla on hävinnyt jotenkin mielenkiinto kirjoittaa blogia viimeisen puolen vuoden aikana ja olen miettinyt sitä itsekkin, että miksi? 

Ennen muistan että rustasin tuntitolkulla joka päivä kokonaisen kirjan kokoisia mietteitä tänne, mutta nykyään tuottaa ahdistusta jopa näinkin lyhyen blogin kirjoittamista.

Ehkä tämä myöskin johtuu siitä, että olen enemmän ruvennut miettimään tekemisiäni ja ottanut vastuun sanomistani. Tämä myöskin heijastuu siitä, miten käyttäydyin Venäjä-illassa. Jos minut olisi laitettu 5 vuotta sitten siiehn ohjelmaan, niin sitten olisin ollut pahempi kuin Bäcman ja muut yhteensä laukomassa kaikkee soopaa, mutta nykyään jo ymmärrän, ettei se kannata eikä se edes ole niin hauskaakaan.

Tästä syystä todennäköisesti myös blogin kirjoittaminen on jäänyt, koska e jaksa enää kirjoittaa yksinkertaisesti "PASKAA" josta minulle ei ole mitään hyötyä vaan pelkkää harmia!

Niille jotka ennen odottivat innoissaan blogiani joka päivä,jotta pääsisivät nauraa räkättää mun idioottimaisille jutuille, joudun kyllä tuottamaan pettymyksen. Se on nyt LOPPU!!!

Se ei tarkoita, ettenkö huumoria heitä joskus facebookissa tai muualla, mutta ylenpalttinen paskanjauhaminen kyllä loppui,sori!!!

Nyt on aika vihdoin siis laittaa pakettiin tämä blogi ja toivottaa uudemman kerran erittäin hyvää ja rauhallista pääsiäistä kaikille <3!

Olkaahan suhteellisen kiltisti, koska minäkin olen alkanut niin olemaan ;)!

Palaillaan..venaja-ilta_facebookkansi_v2_simppeli.jpg

Tsaarinne <3

3 kommenttia . Avainsanat: ministeri, tsaari, ilkka kanerva, johan bäcman, jon hellevig, lakimies, moscow, helsinki, yle, yle2venäjäilta, a2ilta, venäjä, vladimir putin, viktor janukovich, tampere, yletalotampere, politik, politiikka, anttikurhinen, ukraine, usa, nato, valtio, eduskunta,

Uskomaton elämämme :D!

Maanantai 16.5.2011 klo 12:21 - Antti"The Tsaari" Kurhinen

img_0389.jpg

Hellou taas kaikille!

Näillä asioilla taas ollaan ja blogia pitäisi taas kirjoittaa..On tää elämä yhtä peliä kyllä!

Olisi niin paljojn kerrottavaa ettei mitään rajaa,mutta en halua enää, koska kunnioitan omaa yksityisyyttäni jonkun verran ja myös toisen osapuolen..

Viikko on kyllä ollut aika menokasta taas ja käänteitä riittänyt oikein yllin kyllin taas..

Kaikki näytti jo loistavalta sinänsä,ennen kuin tuli tämä perjantai 13 ja se kyllä pisti kaiken pitkin häränpyllyä,huh..

On ollut viikko täynnä meininkiä,pelejä ja aloittean siitä extrememotorshowsta,jossa olin stuntmiehenä ja uhmaisin kuolemaa silmästä silmään!

Antti Kurhinen teki vaarallisen moottoripyörätempun, katso huikeat kuvat - MTV3.fi - Viihde - Uutiset

Tunne oli tosiaankin aivan uskomaton ja silloin rukoilinkin sitä jos en selvii,niin ei se haittaa kun kaikkee olen nähnyt :D!

Tämä tosiaankin pitää paikkaansa..

Päivä oli uskomaton kaikin puolin ja sain kokea semmoista adrenaliinia,ettei mitään rajaa :)! Seurakin oli hauskaa ja porukka kuka esiinyti oli todella taitavaa ja kiitos heille siitä että selvisin hengissä noista kuolemantempuista :)!


Oli siistii siis jee jee..

Muuten viikkoona on kyllä mahtunut aivan liikaa käännekohtia ja en jaksa edes kertoa mitään hyviä tai huonoja uutisia,koska olen aivan poikki,täysin poikki,rikki ja en tiiä miten edes kuvailla...ihan kypsä kaikkeen ja ei ole kaukana että olisi kiikkuun halunnut mennä..

Olen aika sanaton kyllä ja ei nyt vaan mitään saa väännettyä,koska elämä on yhtä häränpyllyä ollut koko viikon..

Yhden asian tiedän,että olin valmistellut aivan uskomattoman yllätyksen rakkaimmalleni..

Olin niin paljon ajatellut ja halunnut tehdä maailman ihanimman yllätyksen..tiesin että henkilö unelmoi Lontoon matkasta ja ajattelinkin että vaikka rahatilanne ei ole paras,niin rakkain henkilö on tärkein ja paskat väliä rahasta,nimä teen hänet onnelliseksi hinnalla millä hyvänsä : <3!
Pistin visan vinkumaan ja varasin juuri hänen merkkipäivälle lennot Lontooseen,parhaat hotellit Bugcihamin palatsin viereen <3! Olisin niin toivonut että se olisi ollut unohtumaton reissu...
 

Tähän tuli sitten semmoisia käänteitä,ettei mitään rajaa ja yllätys meni aivan persiilleen valitettavasti :(!

Reissun lisäksi minä kävin valitsemassa kauan Guessin liikkeessä mitä kauneimman laukun ja siihen rimmaavan Guessin lompakon..tämäkin kaikki meni päin häränpyllyä..niin sääli,niin sääli...

 

Kaikki mitä yritin meni melkein läskiksi :(!

Halusin maailman parhaimman lahjan ja maailman parhaimman yllätyksen,mutta toisin kävi ja pettymyt on suunnaton...

Tämä ottaa hattuun suunnattomasti ja asialle ei voi mittää :/!

Kaikesta huolimatta yhdestä asiasta olen iloinen,että olen jotenkin oppinut malttia ja osaan kestää nykyään päivätolkulla haukkuja ja paskaa niskaan,ilman että vedän hirveitä herneitä nenään kuukausitolkulla..Olen kehittynyt siinä suhteen valtavasti :)!

Kaikista haukuista huolimatta rakastan <3 ja haluan antaa tämän matkan hänelle synttärilahjaksi <3! Nauti siitä ja muista että aina minä vaan hyvää sulle halunnut :)!

Synttärionniteluista kiitokseksi sain niin paljon kuraa niskaan ja semmoisia sanoja kiitokseksi, että olin täysin järkyttynyt...en olisi uskonut että voi jotain vastaavaa päästä suusta..vieläkin olen shokissa,mutta pystyn jotenkin elää sen kanssa..

Mutta enempää en kestä pätkääkään ja olen tullut kesämisen suhteen päätepisteeseen melkein..ei enää yhtään..

Anteeksiantamisen opittu taito on ehkä se mikä sai ehkä jotenkin pelastettua edes meidän matkan ja lähdemmekin tänään yhteen maailman ihanimmista suurkaupungeista,eli Lontooseen <3! Tämä suuri ja mahtava kaupunki on kohta meidän edessä <3! Hänen unelmiensa kaupunki,jjohon halusin että hän pääsee synttäreinään :)! Nyt se toteutuu ja olen ylpeä itsestäni silti että sain tämän hänelle annettua ja että olen vahvempi kuin luulinkaan henkisesti :)!

Venäjän pelit ei sitten oikein hirveen hyvin kulkeneet,mutta Suomella meni senkin edestä paremmin..eli ei muuta kuin onneksi olkoon vaan Suomelle maailmanmestaruuden johdosta :)!

Tukan on tietysti leikannut kukas muukaan,kuin meidän iki-ihana Sigge from Salon Unique itäkeskus <3! Katsokaahan yllä olevassa kuvassa sitä taidonnäytettä :)! Käy itekkin lekkaamassa Sigellä itelles upea kesäinen tukka ;)!

Mitäpä muuta tässä oikeastaan jauhamaan,koska tila on aika omituinen ja riitoja on niin paljon ollut että verta tulee jo kolmatta päivää nenästä verenpaineen takia..kaipa mä kupsahdan kohta sydänkohtaukseen tätä menoa :/!

Ei muuta kuin toivotan teille oikein mukavaa viikon jatkoa ja meille toivotan oikein mahtavaa reissua kaikesta huolimatta :)!

Lontoo,Big Ben,kuningatar Elizabeth,täältä tullaan ja hei, Ellu, älähän unohda laittaa teet valmiiks ku illal tullaan käymään kylässä Buckinghamin palatsilla pelaamassa cricettiä ;)!

Ja maanmies Roman Abramovich voisi varata Chelsean stadionin meille illan bileitä varten ku ei siel kummiskaan nyt mitään pelata ;)!

Ei muuta kuin palataan jos vaan toi halpalentoyhtiö psyy ilmassa :D vaikka varmaan toivottekin sitä että se tippuisi :D! Valitettvasti emme teitä ihan noin vaan jätetä ja tullaan aina vaivaamaan teidän aivojanne vaikka maailman toiselta puolelta ;) :XD haha!

Ja ai niin..paljon onnea rakas vaimoni synttäreiden johdosta <3!Älä hauku vaan takas,ole kiltti ;) :D! ja paljon onnea meille,siis olisi ollut kun tänään on päivä että olisimme olleet yhdessä 2 vuotta :)! Eli aikamoinen päivä :)! Ei riidellä tänään ;)!

BB-Henna sai Antilta synttärilahjaksi ulkomaanmatkan! - Viihdeuutiset - 7 päivää

Nyt riitti ja kiitti!Kiire pakata... Moido <3!

1 kommentti . Avainsanat: Bb-Antti, Antti Kurhinen, syntien, kuolema, Big brother, treenaamine, pääministeri, metropoli-risteily, lihakset, extrememotorshow, mtv3 viihdeuutiset, Helsingin sanomat, hymy, tappouhkailija, eu-tuomioistuin, oikeusmurha, uskomatonta, hyvinvointiperä

Olenko tyhmä vai liian mörrimöykky?Elän..elätkö sinä minulle?

Perjantai 6.5.2011 klo 22:07 - Antti"The Tsaari"Kurhinen

Heistuliveistuli!

Nyt olen tässä taas ja kirjoitan teille jotain,en tiedä mitä..tiedän mitä mielelläni kirjoittaisin,mutta kun en voi vielä ja jyskyttää jopa joka suoliston kautta <3! Onko tämä tyhmyyttä vai liiallista tunteellisuutta?Tää on ainakin aivan ilmaista

Olen päätynyt siihen, että sydäntä ei kannata käskeä, koska loppujen lopuksi vaikka teksitkin oikean päätöksen jollain tavalla, niin kärsit silti enemmän ja olet epäonnellinen onnellisena! Olen sen tajunnut ja en halua olla epäonnellinen onnellinen :)! Haluan elää ja tuntea,jakaa tunteeni,antaa ne,saada..aah...ihanaa,silloin elän ja tunnen kaiken erilaiselta..kaikki turhakin tuntuu hyvältä ja turhat jutut tuntuvat hyviltä kun tekee ne..<3!

Luuletteko että olen sekaisin ilmaiseksi?En ole sekaisin,mutta olen sekaisin silti ja rakastan,vilpittömästi,koko sydämmestä ja ILMAISEKSI NIIN KUIN SEKSI <3!!! HUHHUH SANON MINÄ KYL :D!

Minä otan riskin,koska vanha venäläinen sanonta joka sanoo,e ttä"jos et riskeeraa niin et juo shamppanjaa,jotenka kyllä miä haluun hyvää skumppaa juoda ja otan riskejä,jopa rakkauden suhteen ;)!

Haukkukaa vaan tyhmäksi ja että saat nähdä että paskaa tulee niskaan..nooh,sanotan näin,että sitten kun rakastat koko sydämmestä ja päästä varpaisiin,sekä olet vamis hyppää vaikka kaivoon toisen puolesta,niin silloin ymmärrät mitä miä puhun ;)!

Tästä ei sen enempää ja miä tiedän mitä miä teen,ja jos en tiää niin ei voi mitään,miä vaan haluan tuntea ja rakastaa <3,ja fuck everybody and everything else ;)!!!

Joopa joo..ehkä olen liian syvällisiä teille puhumassa ja te ette ymmärrä hölkkäisen pöläystä koko hommasta :D! Sen takia siirrynkin vähän heppoisempiin juttuihin,joihin tekin olette tottuneet,eli yksinkertaisiin ja älyvapaisiin juttuihin mitä teille aina heitän aivan ilmaiseksi ;) :Dhehee..!

 

Tosiaankin maantain jälkeen tosi paljon on muuttunut ja olenkin ollut ihan eri maailmassa koko viikon..en ole pitkään aikaan kokenut vastaavaa ja tämän takia kaikki paskakin tuntuu hyvältä :)!

En tiedä edes mistä oikein kertoa kun kaikki on hauskaa ja hyvää vaikka onkin paskaa :D!

Mitä mie teen?

Harmi etten voi enempää kertoa,mutta ehkä myöhemmin sit jossain vaihees :)!

Tämä on ainakin varmaa että olen huolisaani tosissani ja en anna minun vaimoni psyykettä kellekkään,jotenka miettikäähän ihmiset mitä itse tilanteessamme tuntisitte? Jos olisitte me ja teitä uhatatan tappaa? Hä,?No nimpä just..lorahti housuun vai? No sen takii olenkin huolissani..

Menikö BB-Antilla vähän yli: ”Maksatteko ex-vaimoni psykoosista työkyvyttömyyseläkettä!” – Hymy


Sen voin kertoa että tänään olin vihodoin käräjillä ja vihdoin tämä jalkapallolaivapotkijakin oli paikal :)! Jesh,vihodin päästiin käymään läpi niitä yli vuoden takaisia asioita kun se potki mua päähän kun makasin maassa! Kaveri tunnusti,muuta vähektysi poktujen määrää vaikka niitä tuli lukluisia!! Äijä vaan hymyile ku sille snaottiin settä sulle on alla jo kaksi phaoipitelytuomioo ja ei tästä enää sakoilla varmaan selviä! Ihme hyypiö,huh :D! No,tuomio tulee 19.5.2011 ja jos tuossa tuomiossa on jotain häikkää minun osaltani kun katsoo aiempia käräjätapauksia,niin sitten sanon lopullisesti tämänSuomalaisen oikeusjärjestelmän puolueelliseksi ja rasistiseksi! Pääsin himaan Win capita jutun asianajajan kanssa ja hän kertoikin miten paljon valtaa tuomarilla on ja miten helposti sen rupee käyttää väärin jos siihen vähänkin tulee ylimielisyyttä ja omia näkemyksiä!! Tämä tarkoittaa juuri tätä puolueellisuutta ja omia mielipitetiä henkilöstä esim. juuri julkisuuskuvan perusteella..annetaan tuomio sen takia kun ei digata sen tekemisitä julkisuuudessa tai jossain muualla! Tämä on törkeetä,mutta ei siitä pääse yli eikä ali..kaikki me olemme ihmisiä ja kyllä sitä vaan moensti oman mielipiteen perusteella tuomistee sitten vaikika ei saisi..tämä on vaan niin väärin!

Tuolla alla olevan linkin alla löydätte sen tämän päiväisen oikeudenkäynnin!

http://www.anttikurhinen.fi/kalenteri.html?date=2011-05-06&eventId=48#cal_event482011-05-06

No mutta ei enempää ikävistä asioista vaan siirrytään siihen,että huomenna menen aivan uskomattomaan tapahtumaan!!

Huomenna minä uhmaan kuolemaa! Huhhuh!

 

En tiedä miksi tuohon suostuin,mutta varmaans en takia että haluaa kokea ainutlaatuisen adrenaliiniryöppäyksen kun syöksyn 600 heppaisella drif-autolla seinään ja tiralin maailmanmestari hyppää moottoripyörällä mun pään yli hipoen korvia!! mulla on oikeesti jo nyt paskat housussa,puhumattakaan huomisesta,huhhuh!Olen kyllä aivan hullu,sanon kyllä istekkin,mutta pakko se on ede pari temppua kokeilla elämässä!!

Eli alla olevan tapahtumalinkin alta löytyy kaikki tarvittavat lisätiedot tapahtumasta huomenna:

http://www.anttikurhinen.fi/kalenteri.html?date=2011-05-07&eventId=49#cal_event492011-05-07

ja lisää voi t sitten nähdä videolta ja kuvista maikkarilta maanantaina  :))!!

Laitan sitten uutta blogia ja linkkiä tulemaan,jotenka olkaa huoleti,se on aivan ilmainen ;)!

Sitten jos nyt selviän hengissä huomisesta,niin sunnuntaina olenkin sitten erään naisen kanssa Metropoliristeilyllä mukana pelaamassa hyväntekeväisyysturnausta :)!

Eli kaikki mukaan risteilee minun kanssa sunnuntaina viking linella ;)! Lisätietoja löytyy alta olevan linkin alta!

http://www.anttikurhinen.fi/kalenteri.html?date=2011-05-08&eventId=50#cal_event502011-05-08

Mitäpä tässä muuta jauhaa kun olen elämä'stä aivan sekaisin ja se on siistii <3!

Miä vaan toivotan kaille oikein mahtavaa viikonloppua ja painut itse myöhäisleffaan ilmaiseksi mörrimöykkyläisen kanssa <3!

Nähää siis siellä missää oon ;)!

Ei muuta kuin olkoon jumala kanssanne <3!

Aamen & Loove <3!


8 kommenttia . Avainsanat: Bb-Antti, Antti Kurhinen, syntien, rakkaus, kuolema, Big brother, treenaamine, pääministeri, metropoli-risteily, lihakset, extrememotorshow, mtv3 viihdeuutiset, Helsingin sanomat, hymy, tappouhkailija, eu-tuomioistuin, oikeusmurha, uskomatonta, hyvinvointiperä

Tämä on isolla O:lla OIKEUSMURHA!!Hävetkää te kaikki siellä päätöksen takana istuneet tahot!Eu-tuomioistuin kutsuu!

Tiistai 3.5.2011 klo 2:51 - Antti"The oikeusmurhattu Tsaari"Kurhinen

Hellou kaikille!

Vappu meni,mutta oikeusmurha tuli..

ei nyt edes auta oikein se että vappu meni aika mahtavasti, koska tämä päätös eilen siitä facebooktappouhkailijasta oli järkytys meille ja koko Suomelle!! Miten tämmöistä voi tapahtua hyvinvointivaltiossa ,jossa ei pitäisi olla puolueellista toimintaa..? Tämä on jotain aivan muuta kuin rehellistä toimintaa oikeusistuimelta ja tätä emme missään nimessä jätä näin,niin kauan kuin henki pihisee!! Viemme tämän vaikka YK-tai ihan minkä vaan ylimmän tahon tarkaistavaksi!!Kirjoitan tästä presidentillekin valituskirjelmän ja eduskuntavaaliehdokkaana vaadin oikeusjärjestelmän uudistettavaksi ja kaikki tuomarit yms. tarkkaan syyniin puolueettomuudestaan!! Eu-tarkistusvaliokunnasta saa tulla nyt oikeusasiamies käymään tämän tapauksen johdosta!!!

Tässä alla olevista linkeistä selviää mistä järkyttävästä tuomiosta on kyse!huhhuh!

Ja sitten näin:

Kurhisten tapporyhmän Facebookiin perustanut vapautettiin syytteestä - MTV3.fi - Viihde - Uutiset

ja myös näin:

Näin kävi Hennan ja Antin tappouhkausjutussa! – Hymy

No nyt kun olette lukeneet,niin ootte varmaan yhtä järkyttyneitä kuin minäkin!!

Miten tämmöistä voi tapahtua täämmöisessä maassa, jossa kehutaan oikeusjärjestelmää oikeudenmukaiseksi?

Olemme molemmat Hennan kanssa aika järkyttyneitä tapauksen johdosta..varsinkin Henna tärisi hysteerisena kun soitti minulle ja puhui tuomion päätöskestä..Hän sanoi että hän ei ehkä uskalla enää liikkua ulkona edes ja tarvitsee mahdollisesti psykiatrinkin apua:((! Siis jumankauta mitä toimintaa oikeuslaitokselta!!Khetaatte pilata toisen ihmisen elämän ja tehdä toisesta henkisesti sairaan? entä jos tämä henkilö ei pääse yli koskaan ja joutuu psykooseihin teidän päätöksen takia,s ekä työkyvyttömäksi? maksatteko loppuelämän työkyvyttömyyseläkettä ja muita korvauksia, kuin se että olisitte olleet oikeudenmukaisia ja puolueettomia!? Siis aivan älytöntä ja näin on vastannnut moni juridinen henkilö minulle tästä tuomiosta!

Olen todella huolissani minun ex-vaimoni voinnista ja haluankin tämän jutun mahdollisimman nopeasti Eu-tuomioistuimeen, kun en tiiä uskaltaako enää Suomen oikeuslaitoksessa näitä juttuja puida..:/!Pakko ex-vaimon psyyke ja tulevaisuus pelastaa, koska kaikesta huolimatta hän oli minulle rakkain ihminen!!

Ainakin pakko sen on vielä ensi torstaina käydä läpi tätä vakavaa juttua:

http://www.anttikurhinen.fi/kalenteri.html?m=4&y=2011

Eli tosiaankin tuo juttu on siirynyt jo kolme kertaa sen takia että se syytetty ei ole saapunut paikalle!Nyt sitten seuraavasta ei paikalla olosta haku päälle pojalle tulee!

Eli katsotaan tässäkin tapauksessa miten oikeus käyttäytyy..Tässäkin tapauksessa vastaaja on tunnustanut jo esitutkinnassa potkaiseen minua päähän kun olin makaamassa lattialla..Jos tässä jutussa käy samoin,niin sitten en viitsi kirjoittaa tähänmitä tulee tapahtumaan!!! Mitä yleensä käy kun oikeusjärjestelmä kusee..? no silloin yleensä kun mikään muu ei auta,niin oikeus otetaan omiin käsiin!!

No mutta pieni hitunen vielä toivoa on siihen,että meille on sattuneet kyrvät tuomarit ja oikeusjärjestelmä toimii..that we will see at thursday and friday..

Ai niin..Perjantaina on sitten vielä se paljon mutkikkaampi juttu,jossa ei ole kumpikaan tunnustanut,vaan meitä on röyhkäesti hyväksikäytetty joulukalenterin suhteen! Eli tästä jutusta olette saaneet lukea ja kuulla paljon! Erittäin törkeä juttu, joka varsinkin psitää koetukselle tuoreiden harkintakyvyn,sekä asianajajien taidot!! Tätä vääntöä on kestänyt jo 2009 vuoden joulukuusta tähän hetkeen saakka ja nyt vasta olemme käräjillä tämän jutun tiimoilta!

Tosiaankin..nyt on kyllä koetuksella oikeusjärjestelmä!

Mitäpä tässä enempää jauhaa näistä jutuista,kun ei se jauhamalla hirveesti muutu vaan ei auta muu kuin kaikki peliin ja vääntää kättä meidän oikeuksien puolesta!!!

Palaan näiden asioiden suhteen heti oikeuskäsittelyjen jälkeen ja sen jälkeen vielä odotellaan sitten tuomioita..

Mitä nyt tässä muuta kivaa voisi kertoa kun tämmöiset vastoinkäymiset vaikeuttavat elämää :/!

Yksi asia kummiskin silti jaksaa piristää ja se on vielä ehkä vaan illuusiota jota henkilö luo..no mutta...

Vappu tosiaankin meni aika kivasti,paremmin kuin luulinkaan :)! Nimittäin minulla oli viime vuoden vappu vielä takaraivossa ja ajattelin että nyt ei samanlaisia ongelmia ja eikä vietetä vappua putkassa tai jossain muualla,sen takia että minua vihataan ja halutaan syntipukiksi joka asiaan! Nyt oli porukka vähän rauhallisempaa,lukuunottamatta jotain par urpoa seksimessuilla,jotka tuli örisee jotain paskaa ja hymyilin vaan nille ivallisesti,sylkäisin maahan ja jatkoin matkaa :D!Tais vituttaa veil enemmän kuin että pamauttais päähän ;) :D!

Messut oli kyl aika vaisut ainakin yleisömäärän suhteen, nimittäin kun sinne tulimme 8 aikaan, niin tyhjähköä oli verrattnua edellisiin vuosiin...ehkä vapunaatto vei asiakaskuntaa..ja muutenkaan ei paljoo kiinnostaneet pillut ja kyrvät kun oli muuta ajateltavaa <3!

Sieltä sitten kuuluisaan ravintola Circkukseen missä taannoinen tapahtuma sai alkunsa,eli tuossa edellisessä blogissa mainitsemani käräjäjuttu..siis mistä tuli oikeusmurha myöskin!

BB-Antti vankeustuomiostaan: Valitan hovioikeuteen - MTV3.fi - Viihde - Uutiset

Nyt tämä kaikki meni todella yllättävän hyvin ja hauskaa oli :)! Bileet jatkui pitkälle sunnuntain/maanataihin ja olot oli taas sen mukaiset maanantai-iltana :D!

Kiitos taas kaikille mukana olleille ja mahtavasta seurasta <3!

Nyt sitten taas riittää ja en rupee liian yksityiskohtaisesti kertomaan kaikki vapun kommelluksia,ei siihen riitä mitkään resurssit :D!

Ei muuta kuin oikein hyvää alkanutta viikkoa ja tietysti keväistä toukokuuta <3! Toivottavasti tämä kuu tuo  paljon sitä mitä se toi 2 vuotta sitten ;)!

Hyvää yötä ja halleluja <3!

Ja nyt jokainen hakemaan oma lahja täältä ilmaiseksi!

Kaikkea ilmaiseksi, katso nyt


 

18 kommenttia . Avainsanat: Bb-Antti, Antti Kurhinen, kansanedustajaehdokasnumero 175, Big brother, treenaamine, liikunta, pääministeri, piraatipuolue, lihakset, vaalivalvojaiset, mtv3 viihdeuutiset, Helsingin sanomat, hymy, tappouhkailija, eu-tuomioistuin, oikeusmurha, uskomatonta, hyvinvointiperä

Onko järkee vai ei?Ihan sama ja hyvää vappua kaikille <3!

Perjantai 29.4.2011 klo 13:38

Hei vaan kaikille!

Olen nyt taas täällä teidän kanssanne..

Olen pahoillani että en ole kirjoitellut mitään tänne..koska olen ollut täällä:

http://www.e-ville.hk/fi/tradetracker/?tt=3506_127299_78765_&r=

Olen ollut matkoilla ja muutenkin jirjoittaminen ja hössöyts on tuntunut viimeisen viikon aivan tuhalta. Muutenkin jättäisin mielelläni koko bloginkirjoittamisen pitkäksi aikaa,mutta jotenkin vaan en raaski jättää teitä ilman yhtään tiedon siementä siitä mitä ympäriläni tapahtuu..

Viikon aikana on taas paljon tapahtunut ja minäkin taas ollut liian kiltti varmaan..en tiedä onko hyvä vai huono juttu itselleni..todennäköisesti huono kun muistelee aimpaa tapahtumasarjaa joka johti aika katastrofaaliseen lopputulokseen.

No mutta joo,palataaanpa edes hieman kummiskin kertomaan kuulumisia.

Edellliseen blogiin viitaten haluan kummiskin hieman valaista ihmisten päänuppeja vielä ;)!

Tässä muutama uutinen edelliseen blogiini viitaten.

BB-Antti: En edes hakenut eduskuntaan tosissani | Viihde | Iltalehti.fi 

BB-Antin kootut vaaliselitykset: “Luulitteko tosiaan että ajattelin pääseväni eduskuntaan” - Viihdelehti Stara

Tosiaankin mietin että ehkä tuo mitä kirjoitin kuullosti siltä että yritän jotenkin vaan sheivata sitä että sain sen 52 ääntä ja en päässy eduskuntaan..

Rehellisesti ja ihan suoraan sanoen voin näin kertoa!!

En missään vaiheessa uskonut oikein että minun maineellani menen eduskuntaan, mutta halusin kummiskin kokeilla uutta ja yritinkin jotain asioita ihna tosissani,mutta samalla heitin överiksi "Kikkeli-Kovana"juttujen suhteen,koska todennäköisyys että pääsen eduskuntaan oli alusta saakka olematon! Näin siis halusin vähän hauskuuttaa vähän ihmisiä, mutta samalla säilyttää se pieni uskomus ihmisissä että yritän ihan tosissani ;)!

Tämän takia suosittelen menemään tänne:

http://www.e-ville.hk/fi/tradetracker/?tt=3506_127307_78765_&r=

ja unohtaa turhanpäiväinen lässytys ;)! Täältä saatte hyvän mielen itsellenne eikä tarvi minulle niuhottaa ;)!

Mitä pahaa siinä on jos olen huumorilla suhtautunut omaan eduskuntavaaliehdokkuuteen? Pitääkö aina olla niin tosikko ja naama nyrpeenä lässyttää jotain perseennuolemis-soopaa ihmisille jotta ne valitsee sut eduskuntaan?

Minä en tohon lähtenyt, vaan vedin alusta lähtien omaa linjaa ja pysynkin sen takana! Haukkukaa,arvostelkaa,aivan sama,koska nimittäin minä olen iloinen siitä mitä tein ja moni muukin :)! Sori nyt vaan jos jollekkin tuli paha mieli, kaikkia ei voi miellyttää tässä maassa!

Mutta yksi asia on varmaa ja se on se että parhaat miestenvaatteet löytyy täältä ja siitä on turha yhtään väitellä!

http://www.mogo.fi/tradetracker/?tt=3643_126224_78765_&r=


Ja hei,eiköhän lopeteta kiukuttelu ja ruvetaan nauttimaan keväisestä ja aurinkoisesta säästä <3!

Viikko meni taas tosi nopeasti ja sinne meni myös pääsiäinenkin..

Mites teidän pääsiäinen? Kävittekö kirkossa? No okei,,en rupee saaranaamaan siitä kun itsekkään en kerennyt tänä vuonna ja se vähän kismittää :/..samana päivänä oli äidilläni syntymäpäivät eli 24.4 ja vieraat tuli niin aikaisin, että jouduimme skippaa kirkkoon menon...

Eli olin siis Venäjällä pääsiäisen,rakkaassa Petroskoissa <3!

Oli niin ihana pitkästä aikaa ja kaiken sen vaali-ja yms. rumban jälkeen edes muutamaksi päiväksi päästä tästä arjesta pois ja saada jutella rakkaimpien kanssa
<3!

Kun tulin sinne,äiti huomasi heti että minulla on ollut stressiä ja juotuani vodkaa purinkin sitä vähän paskapuheella,jota sitten pyysin anteeksi..oli vaan jotenkin niin paljon tullut varmaan imettyä negatiivista puhetta niin purkautui vähän sillä tavalla miten yleesnä purkautuu kun juo hieman :D!

No mutta muuten oli aika ihana pääsiäinen kunnes sain taas surullisen uutisen,johon en meinannut uskoa..mutta palattuani Suomeen se sitten olkin totta :((!Älä ikinä tee sillä tavalla ja pistä mua huolestumaan niin pahasti! Siitä ei sen enempää..

Kävimme äidin viemässä ensimmäistä kertaa elämässään syömään sushia hianoon ravintolaan :)! Oli ihana katsoa kun äiti innoissaan maistaa jotain ihan uutta <3!

Mummiakin moikkaisin ja se oli suht.kohta hyvänkuntoinen elämäänsä nähden ja lukuisiin sydänkohtauksiin katsottuna..onneksi :)! Vaarini on sairaalassa ja siltä ehkä amputoidaan jalat kun se on niin jääräpää eikä kuuntele kun sille sanotaan mitä missäkin lääkettä käytetään ja käytti väärin jotain jykevää voidetta että nyt jalkapohjat ovat syyliä täynnä ja uhkaa jalkapohjan amputaatio :((!Hirveetä..

No joo,onhan se vanha jo..

 

Tälläistä siis Petroskoihin..Sisko paakertaa viimeisiä yliopistossa ja tarkoitus on valmistua keväällä nyt yliopistosta fiologiksi :)!Hyvä rakas siskoni :)!

Nyt miun on oikeesti sanottava se, että ei vaan maistu tämä blogin kirjottaminen..ehkä siihen on syynä tietyn asian palaaminen mun mieleen ja jollain tavalla elämäänkin..

Eilen sitten kävin Popkellarin ja seiskan bilediscossa. Oli hauska jutella ihmisetn kanssa ja varsinkin yhden ihmisen kanssa henkeviä pitkästä aikaa..Ilta olikin kaikin puolin aika mielenkiintoinen :D!Olipahan menoa tosiaankin,huh :D!

Sain kulla aikamoisia asioita ja paljastuksia parista henkilöstä,että korvat meni rullalle :D!

Lupasimme olla hiljaa ja sen temmekin ;)!Hauska seurata vaan sivusta mitä tuleman pitää:D!

Kotiinlähdön ajan tultua,oli jo vähän Laitilan skumppa pöllähtänyt päähän ja sitten olikin pienen farssin aika pitkästä aikaa :XD!Voi tsiisus kukaan ei ole saanut mua niin vihaiseksi moneen kuukauteen,mutta tämä henkilö osaa kyllä sen homman :D!haha..huhhuh..apua:D! No mutta kyllä oli jollain tavalla ihanaa taas tuntea sen adrenaliinin ja tunteiden kuohautuksen sisällä:D,vaikka ei tommoista kyllä ihan joka viikko kestä,ainakaan mikään psyyke :D!

Eli nyt on pieni pattitilanne ja en tiedä mitä teen oikein ja miksi,mutta sanotaan näin..ehkä ei ole aina hyvä vaan olla järkevä ja päätteleväinen,vaan ehkä joskus pitää antaa ihmisen yrittää näyttää onko kuinka tosissaan on..we will see that ;)! Olen vaan jotenkin liian kiltti nykyään..:/,tai siis en kaikille,mutta...:D!

Teille kaikille toivotan oikein mahtavaa Vappua ja nauttikaahaan ihan hyvällä maulla sitä alkomahoolia rakkaat ;)!

Nimitäin ette halua varmaan että teille käy niin kuin minulle vuosi sitten vappuna :D?Muistateko?No näitä asioita puitiin vähän aika asitten käräjillä ja seuraavaksi hovioikeudessa,,näin siinä käy kun on julkisuuden henkilö niin joutuu aina syntipukiksi vaikka ei ole mitään tehnyt :/!No hovissa sen todistamme,ei siitä ennää sen enempää..

BB-Antti vankeustuomiostaan: Valitan hovioikeuteen - MTV3.fi - Viihde - Uutiset


Antti Kurhisen puolustelut: ”Sain huumepussukan nimikirjoituksenpyytäjiltä!” – Hymy

Eli olkaahan kiltisti niin ette joudu samanlaiseen huulunmyllyyn sitten..

Sitten esni viikolla onkin sitten vielä parit käräjät tulossa,eli se laivapotkija joka on pakoillut oikeutta ja sitten se meidän suuri joulukalenterijupakka,jossa meitä vedätettiin kuin halpaa makkaraa ja käytettiin hyväksi,ja kaiken lsiäksi vielä yritetään rahastaa oikeuden kautta..huhhuh tämä kaikki on meille niin rankkaa,mutta ei siitä pääse mihinkään..oikeuksein puolesta pitää taistella!

http://www.anttikurhinen.fi/kalenteri.html?date=2011-04-04&eventId=35#cal_event352011-04-04

Yhden tuomiolauselman meidän facebooktappouhkailijasta saamme tietoon 02.05.2011 Lisää tästä julmuudesta alla olevan linkin alta!!

http://www.anttikurhinen.fi/kalenteri.html?m=5&y=2011

 

ja musitakaahan sekin myös,että voi olla vaihtoehtoinen vappu ja voitte tulla katselemaan kikkeleita ja mimpeleitä erotiikkamessuille tänään ja huomenna helsingin jäähallille ;)! Lisää infoo linkin alta :)!

http://www.anttikurhinen.fi/kalenteri.html?date=2011-04-29&eventId=47#cal_event472011-04-29


Eipä tässä kai muuta kuin oikein mahtavat vaput kaikille ihmisille ketä vaan lukee mun blogiani <3! Pitäkää lippu korkealla huolimatta siitä mitä teistä ajattellaan ;)! Kaikkein tärkeintä on se että olette onnellisia ja teette sitä mistä tykkäätte :)! Ei muuta kuin vappunaamarit päälle ja simaa suusta suuhun ;) :D!

Palataan ensi viikolla rakkaat <3!


5 kommenttia . Avainsanat: Bb-Antti, Antti Kurhinen, kansanedustajaehdokasnumero 175, Big brother, treenaamine, liikunta, pääministeri, piraatipuolue, lihakset, vaalivalvojaiset, mtv3 viihdeuutiset, Helsingin sanomat, äänestäkää, sosiaali-ja terveysministeri antti, vaalitulokset, hössötys

Joka tapauksessa olen voittaja itselleni ;)!

Keskiviikko 20.4.2011 klo 2:00 - Antti"The Ex- Kansanedustaja"Kurhinen

No morjesta pöytään taas :)!

No nyt on sen aika taas!

Eli vaalit on nyt ohi,aamen!

Eli nyt kerron lyhyesti teille mielipiteeni teidän reaktioihin vaalituloksieni suhteen ;)!

Ohessa laitan linkkejä uutisiin minusta vaalien jälkeen ja samalla vastaan ihmisille siitä mistä tässä nyt oikeesti oli kyse kun ei näköjään kaikille mennyt ajoissa perille ;) :D!

Julkkisehdokkaiden äänimäärät: Katso yllättävät flopit - MTV3.fi - Viihde - Uutiset

BB-Antille vaatimaton äänisaalis | Viihde | Iltalehti.fi

BB-Antti ja Idolsin Ibi Love floppasivat vaaleissa - Viihdelehti Stara

Näin kävi Antti Kurhiselle eduskuntavaaleissa! - Ilta-Sanomat

Eli nyt kun luitte noi uutiset niin lukekaahan tarkkaan mitä nyt alla kirjoitan ;)!

Luuletteko tosiaan hyvät ihmiset että ajattelin pääseväni eduskuntaan tuolla mun "vaalikampanjalla"vai :D?

Miettikää nyt hyvät naiset ja herrat sitä että olisinko itsekkään äänetästänyt ihmistä joka kampanjoi avoimesti koko Suomen edessä niin sanotusti"Kikkeli kovana" ja yms.? Luuletteko että antaisin ääneni ihmiselle joka kirjoittaa blogissaan alapäävitsejä samalla kun kampanjoi eduskuntavaaleissa :D?

Heh,heh..en muuta oikein voi edes sanoa tuohon jos oikeesti luulitte että tekisin niin pyrkiessäni tosissani eduskuntaan :D!

Eiköhän fikusile ja filmaattisille tullut selväksi tämä asia kun leikkiin ryhdyin, mutta tyhmät ne vaan jakosoi uskoa ja kauhistella mun juttuja ;) :XD!

Hei haloo,herätys ihmiset!! Tämä oli teille viihdettä taas vaihteeksi ja nyt ku se päättyi,niin avaan teille silmät taas siitä, että teatteri on taas päättynyt tältä erää ;)!

Kiitän kummiskin kaikkia mukana olleita ja niitä ketkä piti hauskaa minun kanssa loppuun asti ;)!

Kiitos myös niille jotka äänestitte oikeesti minua ja sanon teille tosiaan sen, että olen pahoillani jos luulitte minun olleeni ihan tosissani..sitä voisin tosiaan olla ehkä ensi vuonna kunnallisvaaleissa jos niihin ryhdyn :)!

Ne minun kaksi asiaa mitä taas ajoin nuorten syjäytymisen ja päihteiden suhteen, sekä Venäjän kieli ja kauppasuhteet on ihan tosiasioita joita tulevaisuudessa en sotke komiikkaan ja ne on tosiaankin niitä asioita joista olen huolissani ja haluan parantaa tulevaisuudessa! Kaikki muu olikin sitten huumoria :D!

Kiitos myös puolueelleni, joka otti myöskin huumrilla nää jutut ja oli ihan messissä loppun asti tässä ;)! Kyllä poltiikassakin pitää olla kunnon huumoria ettei ole liian jäykkää ja tasapaksua meininki ;)!

Ja hei,oltiinhan me ainoa eduskunnan ulkopuolinen puolue joka yltyi prosentuaalisesti listoille :)! Hurraa meille hei ;)!

Vaalivalvojaisjuhlinta alkoi minulla jo ajoissa ja launtaina aloitinkin kaverin synttäreistäja päätin vasta maanataina päivällä sen reissun :D!Huhhuh! Kylläpäs teki tiukkaa,mutta erittäin hauskaa :)) <3!Oujee siistii oli ja meno maistui <3!

Laaserpoint oli taas jytkettä täynnä ja hikinen kuin sauna..porukka oli aika villillä päällä ja kuulemma jotain elvyteltiinkin lopussa,huh..voi tätä nykyajan nuorisoa perkule ku ei osaa enää juhlia edes järkevästi :/!

Vaalivalvojaiset alkoi hyvällä menolla munkkiniemenrannassa, jossa puolueellamme oli vuokrattuna Villa Haka ja mesta oli aivan täynnä piraatteja ja muita tovereita :)! Tunnelma oli aika katossa ja isolta screeniltä seurasimme silmä tarkkana vaalien edistymistä!

Tiloissa oli saunat ja uima-altaat,jotka tuli ahkeraan käyttöön sitten yön mittaan moneen kertaan ja tuli myös kaverilleni tyttöystävältään turpaan, kun erehtyi hölmö kännissä naisten saunaan miesten sijaan :XD! Oli kyl aikamoista menoa,mutta onneksi saatiin sitten rauhotettua ja vasta lähdettyämme Tigeriin jatkaa, sai hän vielä pari huitaisua ja tikit päähän sitten aamuyöstä,huh!Aika pippurinen nainen kyllä sillä :D!

Vielä sitten palattiiin Villalle aamuyöstä Tigerin jälkeen ja menoa riitti sitten ihan reilusti aamuun saakka :D! Päivällä sitten joskus maanantaina vaelsin kuin zombi himaan nukkumaan tämän rankan juhlimisen jälkeen :D!

Vielä loppuun kiitos kaikille mukana olleille ja iso kiitos koko tästä vaalihässäkästä, sekä upeasta kokemuksesta :)!

Eli sen pituinen se näitten vaalien suhteen ja nyt pidetään vähän taukoa politiikasta.. Jos jotain nyt jäi vielä vaivaamaan ja haluatte tietää mun poliittisista edesottamuksista, niin lukekaahan minun aiempia blogeja ja nauttikaa siitä mahtavasta poliittisesta alapäähuumorista ;) :XD muahaha!


Ja loppuun on kyllä pakko sanoa että en olisi uskonut videoni olevan niin suosittua hot tavaraa teidän keskuudessa, kun sitä on jo katsottu muutaman päivän ollessa vasta julkaistuna, niin melkein 27000 kertaa :))!!! No eihä siinä mittää ja olen iloinen että kysyntää riittää :D!

Mitäs siihen sanoisitte että tekisin lisää hyvää matskua teille ja ehkä ihan telkkariin asti ;)? Mitäs siitä sanoisitte :D?

Ei muuta kuin mietitään sitä vakavasti ja palataan taas rakkaat ;)!

Viikonloppuna onkin sitten pääsiäinen ja toivotankin kaikille oikein hyvää pääsiäistä ja kaikkein ihanimmalle naiselle maailmassa toivotan hyvää syntymäpäivää vähän etukäteen ja tämä nainen on minun rakkain äitini, joka täyttää sunnuntaina 24.4 vaivaiset 52 vuotta <3! Tätä en voi missata mistään hinnasta ja lähdenkin Äiti-Venäjälle rakasta Äitiäni juhlistamaan :)!

Olet minulle maailman rakkain, koska tiedän sinun rakastavan minua aina semmoisena kuin olen ja tekisin ihan mitä vaan <3 ja samoin minä sinua <3!

Ja muutenkin on ollut ikävä muitakin läheisiä Venäjällä kun en ole nyt oikein melkein 2 kuukauteen kunnolla käynyt Venäjällä vaalihössötyksen sekä muiden kiireiden takia..

Onneksi tulee kesä ja se onkin ihaninta aikaa siellä oleiluun, varsinkin kaikkein romanttisemmassa ja rakkaimmassa rakkauden kaupungissa Pietarissa <3! Paljon on tois ihania ja rakkaita muistoja sieltä ja on todella paljon surullisia ja koskettavia muistoja..2 vuotta sitten tämä kaupunki avasi uusia tuulia minulle..Nämä tuulet ovat menneet ja myrskyt tulivat tilalle..Nämä myrskyt ovat tuhonsa tehneet ja pyyhkineet kaiken mennensä..Nyt on jälleenrakennuksen aika, joka on aina kaikkein vaikeinta ja työläisintä :/..Kauanko siihen menee ei koskaan tiedä..Joskus jälkijäristykset täristyttävät vielä pitkään ja jälleenrakennus tuntuu aivan mahdottomalta ja hyödyttämältä..Pitää kummiskin uskoa, usko tulevaisuuteen, koska ilman sitä olemme tuhoon tuomittuja ja kuihdumme kuin vesi aavikossa..

Oho,nyt minä ihemettelen jo sitä mitä mä oikein tässä taas höpötän ja miksi? Miksi minä tässä runoilen ihme soopaa :D? Tähän on yksi syy ja se on että jotain sisälläni tunteistui..tämä on minun osaltani huono juttu koska tiedän että se ei ole hyvään johtanut ja sitä en enää anna tapahtua itselleni!!!

Nyt siirrytään loppua kohti jo ja onkin parasta mennä nukkumaan nämä tyhmät tunnetilat pois ;)!

Ex-KKKKKKK, sekä lopputilin ottanut "Pää"ministeri kiittää ja kuittaa eduskuntavaalit päättyneeksi!!!

Mutta..iso MUTTA...JULISTAUDUN TÄTEN ENSI VUODEN SUOMEN PRESIDENTTIKILPAAN MUKAAN!!!OLETTEHAN VALMIINA TÄHÄN;)?OUJEEE LINNA TÄÄLTÄ TULLAAN ;) :D <3!

MUAHAHAHAHAHAHA ;)!

Palaillaan <3!


75 kommenttia . Avainsanat: Bb-Antti, Antti Kurhinen, kansanedustajaehdokasnumero 175, Big brother, treenaamine, liikunta, pääministeri, piraatipuolue, lihakset, vaalivalvojaiset, mtv3 viihdeuutiset, Helsingin sanomat, äänestäkää, sosiaali-ja terveysministeri antti, laserpoint, vaalitulokset, voit

"Pää"ministeri Antti ja vaalilupauksia(ennennäkemätön vaalivideo)!Nyt äänestäkää kaikki minua rakkaat ja teen Suomesta maanpäällisen paratiisin<3!

Perjantai 15.4.2011 klo 11:32 - "Pää"Ministeri Kurhinen

Heijjsan kaikille!

Tämä on viimeinen blogini ennen vaaleja ja haluankin muistuttaa ketä oikeesti kannattaa äänestää!!!

Nyt juuri ennen vaaleja,minulla on teille suuri yllätys ;)!

Katsokaa mitä me ja meidän lapsiamme saattaa odottaa,sekä mitä odottaa jos valitsette minut eduskuntaan!!!

Katsokaa tämä video joka on tämän blogikirjotuksen alla ja miettikää missä me elämme ja mitä voimme tehdä asian etteen että niin ei tapahtuisi enää!!!

Video on kuvattu 3 D huippuvideokameralla, mutta teknisten ongelmien ja kiireen takia video päätettiin laittaa ulos normaalimuodossa valitettavasti..no mutta pääasia että ymmärrätte mitä viestin teille tämän vaalivideon mukana!

Nyt on pakko muuttaa tätä Suomen menoa,ennen kuin on myöhäistä!!!

Tämän katsottuanne tajuatte varmaan missä mennään ja sunnuntaina sitten kun menette äänestämään täällä Helsingissä, niin siihen lappuseen tulee automaattisesti numero 175 ;)!

Kiitos kaikille etukäteen ja kiitos kaikille tukijoille tähän asti <3! On ollut todella mukavaa ja olen todella iloinen kaikesta kokemasta jo tähänkin asti :)!

Kiitos rakkaat kaikesta ja kaikille teille äänestäneille, sekä tuleville äänetäjille <3!

http://2011.piraattivaalit.fi/antti-kurhinen/

 

Ja kiitos myös erityisesti Alex jäbälle vuosaaresta, joka on fanittanut jo kauan meitsii,s ekä nyt auttoi flyereiden jaossa :)!Kiitos Alex,olet hyvä tyyppi ja kaikkee parasta sulle ;)!

Ja eipäs unohdeta, että kaikki ovat tervetulleita seuramaan vaalivalvojaisia minun ja puoluueeni kanssa sunnuntaina..osoitteen kerron vaikka myöhemmin kun saan tietää :D!

Kaikki edestottamukset vaalikaudesta voit lukea edellisissä blogeissa..

Nyt minä siirryn pikkuhiljaa aloittelemaan juhlintaa jo ajoissa ennen vaalivalvojaisia ;)! Oli tulos mikä tahansa, niin olen itselleni VOITTAJA joka tapauksessa :)! Yritin ainakin ja kokeilin näin nopealla lähdöllä mukaan ja ilman mitään kunnon vaalikampanjaa rakensin kaiken itse ja vielä suhteellisen hyvin :)! Ja huumoria ei ainakaan mulla ole puuttunut kampanjasta,vai mitä ;)?

Toivottavasti diggasitte ja älkääkö kaikkee ottako vakavasti, niin elämä on huomattavasti helpompaa ja hauskempaa rakkaat ihmiset ;)!

Ei muuta kuin jännitetään sunnuntaista ;)!

 

Palaillaan rakkaat <3!

P.s Videon tekijät yms. meinasi jäädä mainitsematta :D!

Eli tietysti videon sisällön käsikirjotus on minun käsialaani kokonaan :)!

Videon kuvasi Santtu.

Videon leikkasi Ville Hautakangas

Ja iso kiitos muillekkin ketkä tässä olivat videon tekemisessä mukana :)


 

20 kommenttia . Avainsanat: Bb-Antti, Antti Kurhinen, kansanedustajaehdokasnumero 175, Big brother, treenaamine, liikunta, pääministeri, piraatipuolue, lihakset, vaalivalvojaiset, mtv3 viihdeuutiset, Helsingin sanomat, äänestäkää, sosiaali-ja terveysministeri antti, laserpoint

Antti Kurhinen=Tuleva Sosiaali-ja terveysministeri :)!

Torstai 14.4.2011 klo 0:22 - Antti"The Kansanedustaja"Kurhinen

Halleluja pjarkule sentää;)!Ministeri tässä hei :)!

img_0378.jpgimg_0379.jpgAloitetaan vaikka tuolla iloisella uutisella kuin että minusta on leivottu uuden hallituksen Sosiaali-ja Terveysministeri :) :D!

Onhan tämä kunnia kyllä ja kyllähän minä nimenomaan tiedän kaiken miten terveyden kanssa voi pelata ;)!Osaan pilata sen parhaalla mahdolliselle tavalla ja osaan myös pitää siitä huolta parhaimmalla mahollisella tavalla ;)!Eli tämä virka on kuin leivottu minua varten,vaikka pääministeri olisi ollut myöskin aika jeesh :)!


No mutta tästä se ura lähtee urkenemaan kuulkaas ;)!

Tämän sivussa olevan jutun on siis tehnyt Helsingin sanomat 9.4

img_0381.jpg

Jatketaan sitten muihin poliittiisiin asioihin ja kuulumisiin..tosiaankin on taas viikko kulunut siitä kun blogiani kuulumisieni osalta olen päivitellyt.

Taas viikko on ollut todella mielenkiintoinen ja uusia kokemuksia täynnä ;)!

Esimerkiksi tämä juttu on taas niin huumoria kuin olla ja voi :D!img_0383.jpg

Antti Kurhinen juhlii jo vaalivoittoaan! – Hymy 

Sitten siirrytäänkin noihin vieressä oleviin kuviin minun pääkopastani ;)!

Kyllä,aivan oikein mitä näette :D! Olen virallisetsi Helsingin sanomien mukaan Sosiaali-ja terveysministeri, jotenka päätin sitten ihan virallisesti ottaa ministerin salkun itselleni ;)!hehee..niin kuin jo aiemmin sanoin, että poltiikkakin voi olla hauskaa samalla ja huumoria pitää olla ;)!


Kiitos tästä upeasta kampauksesta taas iki-ihanalle Super Sigelle Salon Uniquesta itäkeskuksesta,joka osaa oman hommansa :)! Käykää tekin leikkauttamassa itsellenne upeat hiukset! Ja  kysykää Sigrid parturikampaajaa..

http://www.uniquekampaamot.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=5&Itemid=23&lang=fi

 

Jepulist..jospa sitte siirrytään vähän kertomaan viikon tapahtumia lyhyesti..

Tosiaankin tässä viikko mennyt aika paljon vaalihommelien kanssa ja kaiken laista kivaa olenkin kerennyt jo esimerkiksi flyereiden kanssa kyhäilläkkin :D!

BB-Antti sai Stockan vartijat peräänsä! – Hymy

Olen kyllä aika epeli vai mitä ;) :D? No niin kuin sanotaan että kaikki konstit käyttöön jos haluaa menestyä elämässä!

Olen myös muutamat yöt ajanut kaarallani pitkin bussipysäkkejä liimailemassa minun flyereita :D! Teen mitä pystyn, koska meidän puolueellamme ei ole varoja samanlaisiin mainoksiin kuin isoilla puolueilla. Hyvä niiden miljoonabudjeteilla ostella mainostilaa joka puolelta,kun me joudumme suurimmaksi osaksi omillamme toimimaan! Noo,tämä vain vahvistaa meitä ja jos eduskuntaan menemme niin sitäkin enemmän :)!

Nuorten keskuudessa olimme vihreiden kanssa aika hyvässä kärjessä ja se kertoo paljon...uusi vallankumouson tulossa ja me näytämme ;)! Ensi sunnuntaina minut kruunataan kansanedustajaksi ja sitten sitä kautta sosiaali-ja terveysministeriksi! Siitä sitten lähtee uusi poliittinen tuulahdus Suomessa ja loppuu tuo paskanjauhanta ;)!

Koulukiusaamisellekin on jotain tehtävä, koska en turhaan ole itse kärsinyt lapsuudessa ja vuosi sitten tähän aikaan olin yle 1  kanavalla rauhan asialla avausjakson pääosassa jos muistatte! Nyt käyn taistoon oikeuden puolesta kansalaiset!!! Äänestäkää rakkaat oikesati elämää nahnyt nuori joka haluaa että asiolle tehdään jotain eikä vaan puhuta ja pällistellä!! Meillä ei ole varaa pelleillä nuorisolla ja heidän hyvinvoinnilla,koska he ovat meidän ja Suomen tulvaisuus!!!

No mutta,tosiaankin..kiitän kaikki jotka kävitte äänestämässä minua ennakkoäänestyksessä ja toivin sitten muiden ketkä ei vielä äänetästänyt,niin tulevan vaaliuurnille ensi sunnuntaina ;)! Ja numeron pistäkää päähän!! Eli Helsingin vaalipiiri ja nro. 175!


http://2011.piraattivaalit.fi/antti-kurhinen/

Sitten viime viikolla tapahtui se mitä en odottanut ja melkein unohdin..

Minulle tuli kämppis niin sanotusti pariksi kuukaudeksi pyörii nurkkiini,huh!

Tämä vain sen takia että hän on siskoni tuttava ja tuli työharjoitteluun Helsinkiin..olin joskus  luvannut että helposti 2 kuukautta mun luona voi bunkkaa,mutta kyllä se mieli muttui nopee..ainoo ongelma oli että lupaus oli tehty ja tyttelillä ei ole muuta paikkaa mihin mennä.

Kaiken lisäksi hän pöräytti ensi kerralla heti poikaystävänsä kanssa ja siinä sitten oltiin kun tilaa ei olekkaan melkein :D! Onneksi tämä poikaystävä oli vaan sen 2-3 päivää ja lähti sit sinne jonnekkin opiskelee autorassajaaksi :D!

Yksi juttu ärsytti pirusti kun olin launtaina lähössä Lahteen kavereiden luo ja unohdin jotain himaan ja palasin 5 min kuluttua,niin neiti makasi mun sängyssä iloisena ja poikäystävä oli todennäköisesti pesemässä mulkkuaan vessassa sessiota varten!!!Tai niin epäilen ainakin..!Huhhuh mitä touhua..Siinä vaiheessa pääsi pari valittua ja sanoin että anna olla viimeinen kerta kun mun huonessa palloilet tollei ja hiplaat mun tavaroita,puhumattakaan mun rakkaasta parisängyssä, jossa on harrastettu ainoastaan aviollisia rakkaudentunnustuksia!! Tyttö vielä kysyi että"mitä pahaa jos oon sun sängys" :D..kelatkaa?? On neidillä pokkaa kuin vesieläimellä nokkaa nätisti sanottuna!!! Kiire kun olin niin sen kauemmin en kerennyt väleijä selvitellä ja lähin menee..toivon että meni perille ja enää ei toistu..mutta hieman paskan maku jäi suuhun :/! Katsotaan mitä tuleman pitää vielä..

Eli nyt joudun jakamaan minun kämppäni vieraan ihmisen kanssa pari kuukautta :/! Pahinta tästä tekee se,että olen omassa huoneessa ja hän olohuoneessa,mutta keittiä ja vessa on olohuoneeseen yhdistetty..se tarkoittaa että en voi sinne enää noin vaan hiippailla milloin haluun ja tämä neitoinen menee nukkuu jo 10 aikaan joka päivä illalla. Ei siis yöruokailua pahemmin,ei kusemista ja paskomista kun haluu :(,ettei vaan herätä arvon neitiä uniltaan..nyt sitten on otettu avuksi kusipullo huoneeseen ja yritetään olla hiirenhiljaa 10 jälkeen :(!

On tää vaikeeta kyllä totutella jakaa oma kämppä ventovieraan kanssa jolla on kyllä omia torakoita päässä :D!

Mutta kaikki kokemus on hyvästä ja onpahan hyvä meili että autoin tyttöparkaa kun mistään ei löytynyt majoitusta ja Ministeri-Antti auttoi hädässä :)!Eli teen niin kuin hyvän politiikon kuuluukin ;)! Tästä se minun hyväntekeväisyysura lähtee urkenee ;)! Kuka haluu olla mun next kämppis hei ;) :D?

No mutta joo..Lahdessakin tuli viikonloppuna pyörähdettyä pitkästä aikaa tapaamassa vanhoja tuttuja, ketkä muutti Pietarista sinne vähäna aikaa sitten..

Ilta olikin mitä hupaisin ja antoisin ;) :D!

Sanotaan että naistarjontaa riittää ja vasrinkin iäkkäämmät mammat söi katsellaan kun kävimme pyörähtämässä 10 min Armaksessa tai mikä nyt olikaan..paikka kuhisi milffejä ja ne olisi syönyt mut ihan just jos ei oltais lähetty toiseen paikkaan kun nää muut halus..Tivolissa olikin perusjunttimeininkiä ja meitsii katottiin kuin elukkaa häkissä,sekä tyttelit tuli mitä urpoimmailla jutuilla tussuaan tyrkyttää :D! Yksi politiikan suhteen kysyi että miksi hänen pitäisi äänestää minua ja sitä sun tätä piikitteli vitsikkäästi,kysyi miten vakuutan sen äänestämään minua..kuuntelin sitä vähän aikaa ja kysyin että" Oletko sinä Helsingissä kirjoilla"?tyttö katsoi ihmeellisenä ja vastasi että "en". Siihen naurahin ja sanoin yksinkertaisesti että "en jaska nähä vaivaa"..miksi tyttö kysyi? No sanoin että otappa selvää ennen kuin esität fiksua ja filmaattista poltiikan suhteen, niin miten tuo äänestäminen menee ja kuka saa ännestää mistä vaalipiiristä ketäkin :D! Ja ei ollut ainut kuka politiikan avulla yritti persettään hinata mun vierelle :D!

Hauskaahan tommoinen oli ja meno sen kuin yltyi..niin kauan kuin kaveri vippas vahingossa mun päälle kokonaisen tuopin karpalolonkeroa :XD! voi viddu että vitutti kyllä ja keräsin itseni että ei se ilta mee pilalle vaikka märkiä ollaankin..ja sainkin tsempattua itteni sen verra että jytke yltyi ja viina virtasi :)!

Yhessä vaiheessa sitten tulikin 2 kivan näköistä hupakko siihen heiluu ja se oli sitten siinä..meitsi villiintyi humalassa ja sitten meno jatkui erittäin villinä jatkoille, missää suorastaan hullaannuin ;):D! Olinkin sitten aikamoinen ritari kun monen kaa pärjään yksin,vaikka itse näin sen sanonkin,haha ;)! Tästä ei sen enempää,koska muuten menee k 18 blogiksi tää ;) :D haha..!

Eli hauskaa,mutta seuraavana päivänä olo ei ollut hauskaa :/..Ja vielä oli yhdet kuvaukset, joissa olin aivan jäässä ja menin ihan puolivaloilla :XD!

Eli viime viikonloppu oli mitä hauskin pitkästä aikaa ja seuravaalla pistetään toivottavsti paremmaksi ;)!

Mitä miä vielä teille kertoisin oikein? On ollut vaan niin paljon kaikkea hauskaa ja ei hauskaa, niin ei vaan pysty/jaksa kaikkea kirjoittaa tänne!


Tuosta aiheesta vooin vielä hieman kirjoittaa..

Antti Kurhinen juhlii jo vaalivoittoaan! – Hymy 

Tosiaankin kyse on taas huulenheitosta ja en tietenkään juhli vielä mitään voittoa vaa kunha  pelleilen itseni kustannuksella ;)!

Älkää ymmärtäkö väärin taas tuota uutisesta ;)!

Ja tuosta nenäleikkauksesta sen verran,että tosiaankin olen todella paljon sen takia saanut kärsiä ja minua on pompotelut sieltä sun tänne,niin on se vähän kuin voitto kun olen saanut oman kantani edes jotenkin läpi, kun aluksi kiistivät vahingon ja nyt sitten vihdoin totesivat että se ei parane paremmaksi odottamalla ja että uusintaleikkaus tehdään heti kun mahdollista syksyllä! Kaikkien limakalvojen ja rustokudoksen pitää parantua suhteellsien hyvin,ennen kiin se voidaans orkkia uudestaan. Ja onhan se totta, että riski on suuri epäonnistua kun sitä on niin monta kertaa leikattu huonoin tuloksin:/!

No toivotaan parasta ja yritän luottavaisin mielin mennä kaikesta huolimatta mitä olen joutunut kokemaan..

Sitten oiskin aika puhua siitä hyypiöstä joka uhkaili meitä facebookissa tapporyhmällä..no nyt sitten vihdoin käytiin oikeudenkäynti 12.04 ja oli hauska nähdä tyyppi itse henkilökohtaisesti..eli se kuka niin iloisetsi halusi meidän kuolemaa ja yllytti muita..ei kehdannut edes silmiin kattoa kunnolla koko jätkä!!

Kaiken lisäksi yritti vielä kiistää että olsi halnnut meille pahaa ja esitti ettei tajuu mitä tarkoittaa facebookissa "suljettu" ja "avoin" ryhmä, että ei tajunnut että sen voi nähdä koko Suomi googlettamalla meidän nimet! Jopa syyttäjä rupesi vittuilevaan ja todella ivalliseen tyyliin kysyy,"ai et muka tajua suljetun ryhmän ja avoimen mekitystä"??Siis aivan naurettavin asioin yritti vielä sheivata itteensä tilneteesta ja kaiekn lisäksi sytti meitä että me ollaan syyllisiä kun pyöritään julkisuudessa koko ajan,sekä se tarkoittaa että meistä saa heittää tappamispilkkaa :D!!Siis aivan älytön jäpikkä,tai ennemminkin sen asianajaja!!huuhhuh sanon minä ja jopa meidän asianjaja Ingrid Heickell tuohtui siinä vaiheessa kun sen asianajaja rupesi ihan juttuun liittymättömiä asiota kertomaan että emme ole pulmusia ja olemme jääneet huumausaineen käyttörikosesta kiinni..a,juttu ei liity mitenkään tohon,B itselle vaingon tekeminen on ihan eri asia kun uhata tappaa toinen!!Siis aivan sekasin sen asianajajakin!!

Vaadimme kummatkin Hennan kanssa 6000e kärsimyksistä yms.,koska uhkaus on niin vakava,koska koko maailman käytetyimmän sosiaalisen median välitiksellä yllytetään tappamaan ja kaiken lisäksi julkisuuden henkilöitä!!


Tuo on vielä pieni summa verrattuna siihen mitä olisit maksellut jossain jenkeissä samanlaisesta teosta ja siihen nähden kuinka paljon olemme saaneet henkisesti kärsiä!!!

Ja hoviin mennään 100% jos tuomio kumotaan!!! Se olisi oikeusmurha jos niin kävisi!!!

Linkki alla juttuun:

http://www.mtv3.fi/viihde/uutiset/muut.shtml/1109449/antti-kurhinen-facebookin-tapporyhmasta-tama-ei-jaa-tahan

 

No sen me saamme tietää sitten 02.05.11 kun käräjäoikeus antaa tuomionsa tässä jutussa!

Tämmöistä tällä kertaa..ja nyt vähän iloisempiin uutisiin..

Käväisin tossa oikeudenkäynnin jälkeen radio Trobitin vieraana ja oli oikein hupaisaa opiskelijaporukkaa kyl :)! Kiitos teille ja opdcasti tulee jossain vaiheessa kai niiden Radio Trombitin sivuille. Hauskaa settiä tuli ja taisin siinä sivussa luvata kaikille äänestäjille että jos mut valitaan eduskuntaan niin ne kullatutu vessanpöntöt :Dhaha..taitaa tulla kalliiksi mulle tää keissi jos mut valitaan :D!

http://www.trombit.net/radio/

Ja sitten annoin vielä heidän lehdelle hauskan haastattelun jonka voit luke täältä alla olevan linkin kautta ;)!

http://www.trombit.net/blog/2011/04/13/eduskunta-tahtaimessa-antti-kurhinen/

 

Ja sitten vielä loppuun muutamat peruslinkit mistä voitte seurata minun poliittisia edesottamuksia.

http://www.anttikurhinen.fi/kalenteri.html?date=2011-04-12&eventId=39#cal_event392011-04-12


Ja tietysti edellisessä blogissani on paljon asiaa jota en uudestaan tänne kirjoita,jotenka käykäähän tarkistamassa jos jotain jäi vaivaamaan ja ette kaikkea tajunnut :)!

http://www.anttikurhinen.fi/blogi/2011/04/05/171

Jatuon blogin lopusta löytyy myös tilitiedot,jos joku haluu vielä vähän tukea minua vaaleissa ;)!

Tietysti myös minun ihana kaarani on myytävänä ja voinkin sanoa, että hyviä on tullut tarjouksia, mutta ei kummiskaan tarpeeksi..jotenka yrittäkäähän lisää ;)!

http://www.nettiauto.com/toyota/prius/3721229

Nyt ei muuta kuin hyvää yötä ja palataan tossa ihan lähipäivinä ennen vaaleja päivitän veilä kerran ja kerron yhen hauskan jutun jos se vaan onnistuu..tai siis sen onnistuu..ainoo vaan minkälaautinen siitä tulee ;) :D!No mutta jätän teidät arvailemaan,hehee ;)!

Ei muuta kuin KKKKKKK eli siis tuleva Ministeri kiittää ja kuittaa kaikkia lukijoita <3!


 

img_0384.jpg

5 kommenttia . Avainsanat: Bb-Antti, Antti Kurhinen, kansanedustajaehdokasnumero 175, Big brother, treenaamine, liikunta, kuntosaliohjaaja, piraatipuolue, lihakset, maria vietola, maria-show, tv 4, mtv3 viihdeuutiset, Helsingin sanomat, äänestäkää, lahjoitukset, ministeri antti, ennakkoäänestys,

Henkilöesittelyni Venäjän kielellä Venäjänkielisille äänestäjilleni <3!

Maanantai 11.4.2011 klo 18:06 - Antti"The Kansanedustaja"Kurhinen

Tässä minä olen lyhyesti Venäjäksi :)

 

Русские в парламенте Финляндии: молодой и перспективный уроженец России баллотируется в депутаты.

 

17 апреля 2011 года состоятся выборы нового состава парламента Финляндии. Одним из кандидатов является уроженец нашей страны, 27-летний Антти Александрович Курхинен. Антти родился в 1984 году в столице республики Карелия, Петрозаводске. Будучи по национальности финном-ингерманландцем, он вместе с семьей в возрасте 7 лет переехал в маленький городок в Южной Финляндии.

В финской школе Антти  на себе ощутил, каково быть иммигрантом: косые взгляды, сложности с языком и адаптацией, издевательства сверстников. В связи с этим, одной из главных задач Курхинена является помощь молодым людям, оказавшимся в тяжелой ситуации. Под тяжелой ситуацией предполагается как адаптация иммигрантов, так и борьба с наркотиками и алкоголизмом. И та, и другая проблемы сейчас очень актуальны в Финляндии, в особенности в столице. В Хельсинки живет очень большое количество иностранцев, которые сталкиваются с непониманием и неприятием. А проблема наркомании сейчас актуальна во всем мире, и Финляндия не стала исключением. Антти пришлось видеть, как некоторых из его знакомых сгубила нетолерантность, а кто-то сгубил себя сам с помощью наркотиков. Его цель – обеспечить этим людям, прежде всего, психологическую помощь и конфиденциальность.

Кроме того, одним из важнейших направлений деятельности Антти Александровича можно назвать интеграцию русского языка в науку, культуру и экономику Финляндии. Финляндия граничит с Россией и ежедневно принимает сотни туристов из нашей страны, что, несомненно, оказывает влияние на экономику Финляндии. Существует множество образовательных и культурных проектов, которые совместно разрабатываются финскими и русскими предпринимателями. Но камнем преткновения часто становится незнание языка. Понимая важность сотрудничества этих двух стран, Курхинен планирует ввести русский язык в образовательную программу школ. Сейчас в финских школах обязательным, помимо английского, является шведский язык. Молодой депутат предлагает предоставить школьникам выбор между шведским и русским языками.

В данный момент Антти работает в сфере развлечений. В 2008 году его можно было увидеть в популярном реалити-шоу Большой брат. Люди знают, что он собой представляет, как ведет себя в той или иной ситуации. Это политик нового времени, который не прячет свое истинное лицо за маской просто потому, что ему это не нужно. Ведь важно даже не то, каков он, а каковы его намерения.

 

http://2011.piraattivaalit.fi/antti-kurhinen/

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Bb-Antti, Antti Kurhinen, kansanedustajaehdokasnumero 175, Big brother, treenaamine, liikunta, kuntosaliohjaaja, piraatipuolue, Russian, Venäläinen press-relise, mtv3 viihdeuutiset, talk show, äänestäkää minua, lahjoitukset, ministeri antti, ennakkoäänestys,

Täyteläinen viikko ja Ennakkoäänestys kotimaassa 6.-12.4. (keskiviikosta tiistaihin)

Tiistai 5.4.2011 klo 19:37 - Antti"The Kansanedustaja"Kurhinen

HUOMIO KANSALAISET!KKKKKKK PUHUU ASIAA TAAS ;)!

Mitäs mun pikku palleroiset? Onkos teillä ollut ikävä iskää ;)? No on varmasti kun en oo vähään aikaan taas mitään kirjoitellut ja päivitellyt teille..nyt kerron lyhyesti taas viikon tärkeimmät tapahtumat teille rakkaat ;)!

Viikkoon on mahtunut missikisoja,viisaudenhampaan repimiset,Popkellarin avajaisbileet,Dtm drag Queen 2011 finaali,synttäreitä,leffassakäyntiä,herkuttelupäivän mukavien ihmisten kanssa <3 ,epäonnistuneet käräjät,nenälääkärissä käynti ja uuden leikkauksen vihdoin saaminen ja paljon paljon muuta ;)!On tää elämä kyllä aikamoista ja menoa aina riittää ;)!

Aloitetaan sitten siitä että viime keskiviikkona oli Miss-Helsinki finaali..joopa joo..järkytykseni oli valtava kun kuulin ja näin voittajan...!Huhhuh sanon minä kyllä! En tiedä mitä tuomreille annettiin vai "antoiko"kenties voittaja :D haha..no mutta siis valinta oli järkytys monelle muullekkin,tai siis enemmänkin kaikillle ympärillä,koska katseet vaelteli epäuskoisina toisten ihmisten silmissä..ja niin minunkin!

BB-Antti tylytti Miss Helsinki -voittajaa! – Hymy 

En väitä että eikö tämä Elina olisi nätti,vaan sitä että olisi paljon parempia vaihtoehtoja ollut voittajaksi!!! Törkeetä! No mutta niin kuin tuossa uutisessa sanotaankin,on niitä järkystyksiä ennenkin kokenut ;) :D!

Muuten tytöt yleisesti oli tosi nättejä ja olihan siellä muutama tuttavakin kisaamassa..harmi ettei sijoittunut kolmen parhaan joukkoon,vaikka olisi kuulunut :/! No mutte tästä vaan eteenpäin ja kohti uusia pettymyksiä mussukat hei ;) :D haha..no ei :D!

Torstaina oliskin odottamassa maailman pahin ja pelottavin juttu :/!Eli sen aikasemmin monesti tulhetuneen viisaudenhampaan poisto..huh..olin tätä lykännyt monta kertaa eteenpäin,koska vanhojen traumojen takia ei vaan pystynyt millään,varsinkinkaan kun tämä oli kirurginen toimenpide :/!huhhuh!! Kyllä siinä tärisin ennen kuin menin sinne ja pakotettua itseni väkisin paikalle,hiki puski kuin saunassa vaan :XD!Siis olin aivan täpinöissä ja olin valmis tirvaisee hammaslääkäriä yhdestäkin väärästä liikkeestä :D!

Ennen prosessin alkua jouduin pitkään haukkoo happee ja sitten kun vihodin prosessi alkoi puristin niin kovaa kädet tuolista kiinni ettei mitään rajaa :D! Siinä sitten lääkäri sanoi että"mnyt poraan hieman luuta kun se on syvällä,ja sitten hakkaan vähän tällä sivusta,oota leikkaan nyt ikenen auki ja nyt rupeen nykimään kunnolla pidä pää kiinni paikallasi"!Näitten järkyttävien sanojen jälkeen yritin tsempata itteäni ja sanoin itselleni ett"älä Antti ressaa ja muistelee Neuvostoaikoja..jos on kuollakseen niin sitten se on kohtalo"..että näillä mentiin :D! nyt jälkeenpäin vähän naurattaa jo,mutta silloin tilanne oli aivan toinen...!Siinä minä Kansanedustaja pinnistelin hiki otsassa ja paskat housuissa,sekä rukoilin että milloinka tämä kaikki loppuu :D!!!

No loppuihan se jossain vaiheessa vihdoin..vääntelyn ja kääntelyn jälkeen..taukojakin jouduimme pitämään välillä :XD!

Oli miten oli,niin olen ylpeä itsestäni että uskalsin mennä ja kestin sen piinan,joka osoittautui paljon helpommaksi mitä ajattelin :)!

Tikit suuhun ja sitten menoksi luulin,mutta mutta..ei se ollutkaan niin helppoa..verta tuprutti niin perkuleesti ja burana 800 ja antibiootteja jouduin vetää ja vedän vieläkin..

Tyhmää oli että lähin melkein samantien Popkellarin avajaisiin psoki ruvella,lääkkeiden alla ja sitten lärvit vedettiin :D! Tämän takia tämä video onkin vähän hassu kultaisineen vessanpönttöineen ja vaalivalvojaisineen :D haha!Olen pahoillani ihmiset,olin vähän ting tong segasi kyllä :D!

BB-Antti: Seuraavan naiseni kanssa teen lapsia! - 7 päivää

Mutta lapsijuttu on ihan totta ja kullatut vessanpönttölupauskin kylläkin :D!

Kyllä miä haluan pieniä palleroisia itselleni pikkuhiljaa kun ikääkin on ihan tarpeeksi..

Jos tota lääketokkuraa ei oteta tohon,niin ilta oli suhteellisen hauska ja siinä samassa pöhnässä tutustuinkin erittäin hauskoihin ihmisiin samalla :D!Se ei olisi ehkä onnistunut selvinpäin ihan multa ja ihan sillä tavalla :XD! Tuttavuus oli aika hauska siis ja toivottavasti ehkä joksus poikii tulosta :D!

Kaikin puolin oli hauskaa ja kiitos Seiskalle taas hyvistä pirskeistä :)! Ainahan ne hyvin järkätty kun kyseinen taho niitä järkkää :)!

Sieltä sitten jossain vaiheessa lähdinkin sitten aikamoisissa sievissä,niin kuin kunnon kansanedustajan kuuluukin :D!

Siellä bileissä oltuani,en alkohuuruissa tajunnut sitä,että multahan koko ajan on vuotenut verta ikenestä ja minä olin melekein kuolemassa verenhukkaan...muhaha..no ei ehkä ihan,mutta tosiaankin sitä tuli ihan kuin ämpäristä ja herättyäni aivan järkyttävään päänsärkyyn,tajusin että tyynyni on aivan veressä :/!Huh..vielä tänä päivänäklin vuotaa hieman :/!

No mutta joo...olo oli mitä järkyttävin ja ei muu auttanut kuin 800 burana ja sitten lepo,ruoka..ruokaa ei pysyt kunnolla syömään kun ien auki ja poski turvonnut...aika kauheeta kaikki oli...

Jotain muistikuvia on myöskin siitä että Tuksu tuli valittaa Hennasta ja Artosta,ihan ku mua kiinnostaisi :D hyh koko nainen! Artoa käy kyl sääliks ku se tekee mitä tekee ja antaa itselleen tehdä, en tiiä mikä takia,mutta alentuu pahimmaksi maan matoseksi sen naisen edessä...tästä kertoo seiskan ottama video siellä Popkellarissa...Aika liiankin "jäätävää" katseltavaa...nyt Arto oikeesti,Camoon..herää hei,mitä sä teet itsellesi tai annat tehdä..? Vaikka et sinäkään ruusunnuppu ole,mutta mies kummiskin ja ihan fiksu kun sun kaa olen jutellut!!!What a fuck??

http://www.seiska.fi/seiskatv/_a172529/tuksu+ja+arto+kohtasivat+viikon+jalkeen++jaatavaa/

 

Enempää ei kiinnosta teidän jutut,mutta ton halusin sanoa kun niin pahalta tuntui katsoa videota..!

Palataan siihen särkyyn ja verisiin tyynyihin :D!

 

Tosiaankin en jäänyt makaamaan himaan koko päiväksi vaan yksi tyddeli sai minut houkutettua katsomaan Miss drag Queen 2011 DTM ravintolaan..

Muisiankin että olin viime vuonnakin sitä kattelemassa ja on kyllä hupaisa tapahtuma kyllä :)!

Nyt tultiin kyllä aika myöhään paikalle ja nähtiin 3 viimeistä esitystä vaan :/..Jone Nikulan hauskat kommentit esiintyjille kyllä sain nauramaan ja muutenkin oli ihan hauskaa :)! Ainut asia mikä potutti oli turvonnut poski ja verta tihutti edelleen..:(..

Martinankin esityksen näin ensimmäistä kertaa livenä ja voin sanoa että aika hyvinhän se veti :)!Hyvin tyttö on panostanut ja treenannut :)!Onnea tuleviin keikkoihin ja laulu-uraan,kyllä tolla asenteella pärjää :)!

Jeesh..ei siitä sen enempää..

Lauantai toikin mukanaan todella mielenkiintoiset synttärit ja sainkin kokea uusia ruokanautintoja <3! Olit todella mielenkiintoista seurata miten oikeesti aasialaisessa kulttuurissa tehdään ruoka :)! Suoraan laitetaan ruokaeinekset pöytään ja siitä jokaine itse keittää isoissa pöydälle laitetuissa kattiloissa ruokansa ja samantien syö ja sit lisää..tosi jännän näköistä touhua kyllä :D,mutta saakelin hyvää ruokaa :)..paitsi se mustakala minkä söin,yök :XD!

Illalla sitten vielä oli myöhäisleffassa käynti ja kiltisti kotiin nukkumaan..ainakin melkein heti,kun yhtäkkiä kun kerroin kavereille että liikun autolla niin jouduin vähän kuskailee kaikkia kotiin :D!Perkule,minä kansanedustaja itse ajelltuin mun kamuja himaan :D! haha...Tottakai kamuja pitää autta hädässsä koska nekin auttaisi mua :)!

Khyyl khyyl..ja sunnuntaina odotteli tietämättäni herkkupäivä <3!

Herätyäni joskus tosi myöhään melkein illasta ja ihan tokkurassa Kefexin antibiooteista,katsoin ulos ja oli masentava sää...teki mieli jotain hyvää,mut ei ollut ja laiskuus oli suurta..sitten kuin tilauksesta facebookissa pari ihanaa kilttiä kaveria sanoi että niillä on herkkupäivä ja ne lähtee ajelee kaverille..siinä minä sitten läpällä heitin ett"tänne myös" ja siinähän sitten oltiin :D..täysin pöytä sipsiä,dippiä,kakkuja,suklaamunia,karkkia,huh..ja siinä sitten ahmittiin ja puitiin parisuhteiden saloja samalla kuin jotkut juoru-akat :D! Kiitos teille illan piristyksestä ja herkkupäivästä <3!Pidetään useamminkin,mutta ei liian usein,muuten en mahu enää edes viimeisiin farkkuihin mitä on,kun muutenkin talven aikan perse leinnyt mahottomaksi ja mitkään hyvät farkut ei enää sovi :/..

Tämmöistä juu..maanantaina sitten odotti jo kauan odotettu oikeudenkäynti..no miten kävikään taas prkl..tyypi ei saapunut paikalle ja ei vastannut puheluihin yms.jotenka lykkääntyi 6 toukokuuta ja tämä on jo 3 kerta!! Ottaa kyllä pannuun ku venyy ja venyy,vaikka tapahtuneesta on jo yli vuosi!!Tuomari sanoi että seuraavaksi haku päälle jos ei saavu paikalle tyypille! Hölmöhän sä oot ku pelleilet,koska teon olet itse poliisilla tunnustanut ja korvauksien suhteen vain korko juoksee sulle..eli ihan hyvä neuvo,että kannataa saapua sen seuraavan kerran sinne käräjille ;)! Eli siis tästä jutusta oli kyse jos ihmettelette että mitkä käräjät taas :D!

http://www.anttikurhinen.fi/kalenteri.html?date=2011-04-04&eventId=35#cal_event352011-04-04

Tulossa vielä 12 huhtikuuta se facebooktappouhkailijakäräjät,joista oli paljon kohua ja siitä keskustelimme myös Maria-showssa.

http://www.seiska.fi/viihdeuutiset/_a111675/bbhenna+ja+antti+halutaan+hengilta/

Saa toikin vastata teoistaan,prkl...!

Sitten meinasinkin unohtaa kertoa melkein että huomenna alkaa ennakkoäänestys hei mussukat ;)!

Eli muistakaahan äänestää minua ahkerasti ja lupaan parantaa tämän Suomen <3!

Antti Kurhisen vaalipuheet tyrmistyttävät! – Hymy 

Ja se mitä tuossa vaaliradion haastiksessa sanoin,on täysin totta!!Pysyn sanojeni takana,mutta ainoastaan voin korjata sen että en todellakaan kannata kovien huumeiden laillistamista,vaan ainoastaan kannabiksen!Asia on jakanut jo kauan eduskunnan ja uskoisin että pikkuhiljaa asia saadaan käsiteltyä loppuun ja laittomat biskenset kuriin..sitä kautta kerrytetään valtion kassaa mielummin kuin rikollisen taskua ;)!

No,ei mun tarvi kertoa tota vaan voitte ihan hyvin itsekkin tajuta ja katsoa vaikka Hollannin mallia sen suhteen..

Portugali jopa laillisti kovatkin huumeet,niin niillä laski puolella huumerikollisuus ja niihin liittyvät kuolemat yms. että semmoista ;)! No mutta en rupee saarnaa tässä,vaan voitte itse googlettamalla löytää paljon mielenkiintoista informaatiota asian suhteen!

Sitten jotain vanhempaa vielä joka jäi viime bileristeilyltä laittamatta,kun videot ilmetyi vasta viime viikolla..

Tässä jotain..

BB-Antti: Misterit jäävät varjooni - tämän takia! - 7 päivää

No jäähän ne mun varjoon ja moni muukin hei,sehän on itsestäänselvyys hei ihmiset vai mitä ;)? :D haha!

 

Sitten tämä minun ihkun ihana seitsemän K:n pikku ripsukka jaksaa vieläkin ihmetyttää kaikkia :D! Mitä ihmeellistä siinä on hei muka :)?

Antti Kurhisen vaaliteemana seitsemän K:ta - lue rivo rimpsu! – Hymy 

Ei se nyt mitenkään erityisen rivo ole minun mielestäni,vaan enemmänkin hauskan hupaisa ;)!

Ja loppuun tietysti ei onohdeta minun erinomaista supertajousta,joka on ollut jonkun aikaa tarjolla ja toisaankin on tullut suhteellisen hyviä tarjouksia,mutta ei tarpeeksi..vaihdot ei erityisemmin kiinnosta,muuta kiitos että niitäkin tarjoatte ja tietenkin katsoon jokaisen tarjouksen minkä laitatte minulle.

Käykää nyt ihmeessä tsekkaamassa tätä ihmepirssiä ja laittakaahan tarjousta tulemaan ;)!

http://www.nettiauto.com/toyota/prius/3721229

 

Ja tietysti tämä on pakko laittaa,hehee ;)!

Ja pakkohan se on muistuttaa taas että tarvitsen apuanne jotta pääsen eduskuntaan,jotenka olkaa avomielisiä ja muistakaa tämä tilinumero ;)!

FI40 5447 0620 0693 10

Jeesh..mä taidan tästä lähteä hakemaan kohta flyereita lisää ja lähteä kampanjoimaan ;)!

Tässä vielä äänetysinformaatio huomista ennakkoäänetystä varten.

http://2011.piraattivaalit.fi/antti-kurhinen/

Ja lappusen olettekin aikaisemmin saanut jo kotio,jotenka ei muuta kuin siihen iskette kynällä numeron 175 Helsingin vaalipiiristä niin Suomesta tulee maanpäällinen paratiisi elää ;) <3!

 

Ei mulla tällä kertaa muuta ja ollaan koodeissa tulevista ihmiset ja jos on jotain kysyttävää tai tajottavaa niin yhteydenottolomakkeen kauttaa minulle tulee perille viestisi. Pyrin vastaamaan mahdollisimman pian.

Palaillaan taas..

Rakkaudella <3!

KKKKKKK ;)

P.S Kannattaa hyödyntää tarjousta ja tilata itselleen ilmainen Sheiveri alla olevan bannerin kautta,koska aivan mahtavaa tulosta kun itse genitaalialueeni ajelin ;)! Tulos on Pehmeetä kuin vauvanpylly ;)!




21 kommenttia . Avainsanat: Bb-Antti, Antti Kurhinen, kansanedustajaehdokasnumero 175, Big brother, treenaamine, liikunta, kuntosaliohjaaja, piraatipuolue, lihakset, maria vietola, maria-show, tv 4, mtv3 viihdeuutiset, talk show, äänestäkää minua, lahjoitukset, ministeri antti, ennakkoäänestys,

Kansanedustaja Kandidaatti Kurhinen Koko Komeudessan(Kikkeli Kovana) Kiittää Kaikkia todella mahtavasta viikonlopusta <3!

Tiistai 29.3.2011 klo 0:33 - Antti"The Kansanedustaja"Kurhinen

Heipsistarallaa taas kaikille :)!

Niin kuin edellisessä blogissani lupasin,että päivittelen kuulumisia heti viikonlopun jälkeen,niin yritän pitää tästä lupauskesta kiinni nyt,vaikka olo ei ole semmoinen että mielenkiintoisia blogeja kirjoittelisi tällä hetkellä :D huh!

Tosiaankin joo,eli siis menoa onkin riittänyt oikein olan takaa :)!

Tosiaankin viime viikon torstaina risteiltiin seiskan bileristeilyä ja siitä se viikonloppu jo mulla alkoikin ;)!

http://www.anttikurhinen.fi/kalenteri.html?date=2011-03-24&eventId=30#cal_event302011-03-24


Voisin sanoa että se meni liiankin hyvin mitä ajattelin :D! Olinkin positiivisesti yllättynyt että jotkut osaa jättää rauhaan ja ei kerjää nykypäivänä turhaan verta nenästään ;) :D!Hianoa :)!

Risteilylle otin meidän uudenmaan piraatipuolueen puheenjohtajan,joka oli inota täynnä nähä seiskan julkkikiksia :D!No onhan sekin meillä vähän julkkis kylläkin,kun vaalipornoa tekee urakalla ;) : haha!

Laivalla olikin enemmän mieskomeutta kuin naiskauneutta,koska oli mr.finland semifinaalit. No mutta mulle se ei ollut tärkeetä vaan hauska ilta ja se että pääsin jakamaan minun poliittista sanomaa kaikille ihmisille laivalla ja jakaa flyereita :)! Silti naiskauneudelta ei voinut välttyä ja tutustuinkin pariin todella nättiin ja mukavaan missityttöön :)!Oli ihan kivoja ilopillereitä nämä kaksi miss-Suomi kilpailun 2011 perintöprinsessat Sara Sieppi ja Niina Lavonen :)!Kiitos tytöille illasta,oli hauskaa tutustua :)! Tuolla oli muutama albumikelpoinen kuva laivalta,kun muut oli ihan jotain yhtä sekasotkua :D!Tietysti saatte lisää matskua risteilystä seuraavassa seiskassa joka ilmestyy ensi torstaina.

http://www.anttikurhinen.fi/albumi.html

Ainoa asia harmittaa että filmi meni poikki jossain vaiheessa yötä ja en muista miten jatkui kaikki ja olinko edes yökerhossa vai olinko jonkun hytissä :D!Siis ei mitään hajua whats happened :D!No ainakin se lohduttaa että heräsin sentään omasta hytistä ja vaatteet päällä :D!Tämä riittää mulle ;) haha!En tiiä miten vaan olen omin jaloin päässyt hyttiin :D?ja huhhuh sitä oloa seuraavana päivänä :XD!En saanut päätä ylös aluksi ollenkaan ja ennen kuin toveri puheenjohtaja antanut muutaman buranan mulle,niin en olisi kyennyt edes kävelemään! siis aivan järkyttäviä nämä krapulat nykypäivänä :/!Rupee tuntee sen että ei olekkaan enää ihan siinä juomakunnossa enää elimistö,kuin silloin 10 vuotta sitten...tai no ne edes 5 vuotta sitten. On tää rankkaa kyl,huh,mutta saamarin kivaa silti ;)!

Eli joo,hauskaa oli ja viunaa riitti :) :D!Jotain matskua on sitten vielä seuraavassa seiskassa ;)!

Joop..sitten palattua risteilyltä ja tehtyä nopea välikuolema himassa,meno jatkui Playboy bileisiin Tigeriin :)!

Huhhuh että oli kyllä paljaita tissejä ja tiukkoja pyllyjä :D! Jotkut Playboy tytöistä oli kyl aika sievoissessa änkyräkännissä,että ei meinannut oikein edes käveleminen onnistua kunnolla :D!

No oli ihan hauskaa ja minä taas keskityin enemmän minun poliittisen uran luomiseen ja olinkin taas edustustehävissä jakamassa flyereita ja mun poliittista sanomaa ;) hehe..Olin positiivisesti yllättynyt että monia ihmisiä kiinnosti jutella mulle politiikasta kuin katsella paljaita Playboy-tyttöjen tissejä :XD haha! Olen otettu :D!

Ja onneksi mukaani tuli pari pirteää eestin tyttöä,jotka ei paljoa kaihda mitään ja pokkana auttoi jakaa noita mun flyereita. Ryysiksestä ja muusta huolimatta flyeri tavoitti jopa Sedu Koskisen väkisin tunkemalla sen Sedun naaman  eteen :D haha! Siis näitten Eestin tyttöjen avulla homma hoitui nopeasti ja leikiten ja sitäpaitsi miehetkin tykkäs enemmän kun kaksi kaunista tytteliä antaa flyerin kuin minä karvainen kansanedustajaehdokas ;) :D haha! Kiitti mimmit teille :)!

Ilta meni mukavasti ja sitten piti ajoissa kotio mennä,koska seuraavan päivänä odottikin jo vaalityö Columbuksessa Vuosaaressa.

http://www.anttikurhinen.fi/kalenteri.html?date=2011-03-26&eventId=29#cal_event292011-03-26

Ensimmäisen kerran pääsin edustamaan oikein isoon vaalitapahtumaan itseäni ja puoluetta :)! Paikalla olikin sitten tosi paljon istuvia kansanedustajia ja eri puolueiden puheenjohtajia. Jaana Pelkosen kaa vaiehttiin sanaa ja tehtiin käyntikorttivaihtarit. On se nätti tyttö se Jaana ;)!

Erkki Tuomiojankin kanssa tehtiin vaihtarit,Päiville Lipposelle annoin flyerin ja Jukka "pyöveli"Järvinen oli mukavaa miestä myös :)!Anni Sinnemäki oli hymyilevää tyttöä ja Paavo Arhinmäki nauru oli aika kovaa ja kuullosto hevoselta :D haha! Eli siis koko Suomen poliittinen kerma oli samaan aikaan vuosaaren Columbuksessa paikalla,mutta kukaan ei erottunut yhtä hyvin joukosta kuin minä ;)! Ai miksikö vai? No tän takia ;) :D!

Kansanedustajaehdokas taituroi numeronsa hiuksiinsa - katso - MTV3.fi - Viihde - Uutiset

Tuskinpa kellään politiikolla riittää rahkeet tohon noin ;) :D!Paitakin kaikilla numeroilla ja huumorisella tekstillä Pp-Antti oli päällä :)! Eli ei Bb-Antti vaan Pp-Antti nyt ainakin vaalien ajaksi ;)!Osaatte varmaan kääntää nuo Pp lyhenteen takana seisovan tarkoituksen ;)!

Toinen juttu,mikä sai mut oikeesti repeämään naurusta ja koko meidän puolueen porukan oikein urakalla :XD haha!siis aivan uskomatonta juttua :D!Lukekaa tarkkaan eteenpäin mitä kirjoitan ;)!

Siis olette lukeneet mun edelliset blogit varmaan ja tiedätte nämä jutut,eiks niin ;)!(linkki alla)

BB-julkkiksen vaalikampanja hämmentää: “Kikkeli kovana” - Viihdelehti Stara

No hämmentäähän tuo varmasti,mutta niin on tarkoituskin ;) :D haha!

Eli siis siinä seisoimme meidän puolueen standin takana ja siihen vanha mummeli..Tämä mummeli korjaa silmälasinsa ja katseellaan vilkaisee meidän kaikki puolueen edustajia ja sitten katsoo pitkään minua. sanon hänelle päivää annan mun flyerin. Tähän mummo vastaa näin:" Sinua minä halusinkin tavata ja kysyä yhdestä asiasta"no minä vastaan että "kysykää pois arvon rouva"Tämän jälkeen rouva paukauttaa semmoisen jutun ulos suustaan että hämmennys valstasi koko meidän kojun ja hetken päästä kaikki räjähdimme nauramaan:XD muahaha..paisti siis se rouva itse,hän oli täysin vakavissaan :XD! Eli näin hän minulta kysyy:" Olen lukenut sinun blogiasi"siihen minä että "oi kun mahtavaa että vanhemmatkin ihmiset lukevat blogiani"mummo tähän:"Joo,luen luen ja hämmästelen kummasti että mitenköhän siä meinaat siellä eduskunnassa olla koko ajan kikkeli kovana"korjaa silmälaseja ja pitkään sen jälkeen samalla tuijottaa minun genitaalialueen kohdalle :XD! SIIS EI JUMANTSUBALE ME EMME PYSTYNEET OLLA REPEÄMÄTTÄ JA NAUROIMME SIINÄ ITSEMME IHAN PUHKI SEN MUMMON EDESSÄ!!!SIIS TOI OLI VUODEN PARAS,OIKESTI :DDD!

Miettikää nyt itekkin kun tosi vanha mummo kysäsee tuollaisia teiltä vaaliedustustilanteessa :DDD?

Huuuhhhuh!!No siinä sitten keräilimme itseämme kasaan nauramisen jälkeen ja mummo jatkoi että:"meinaatki siis ihan oikeesti pärjätä kikkeli kovana eduskunnassa?" Siis taas repesimme ja en oikeesti pystynyt mitään vastaamaan tuohon ja mummo lähti sitten vihaisena pois ilman vastausta :XD! Kiitos sille mummolle joka veti vuoden parhaat ja sai mun koko päivän ihan tajuttoman hyvälle tuulelle :D!Tää juttu saa mut nauramaan aina vaan kun muistelen vähänkin tota tilannetta :XD!

No joo,se siitä mahtavasta vaalitelttailusta Columbuksessa  ;) :D! Päivä meni siis aivan mahtavasti ja oli tosi hauskaa jutella ihmisille ja yrittää ymmärtää politiikkaa samalla kun ihmiset kyselee ja samalla sitten itse vastaa mulle vaikeisiin kysymyksiin ;) :XD haha,kiitos :)!

Tosiaankin painotan sitä että olen todella nuori politiikko ja lähdin mukaan kilpailuun mukaan vasta 2 viikkoa ennen vaalien alkua,kun toiset ovat olleet varautuneet jo vuosi aiemmin tähän taistoon! Taistelen niillä eväillä millä pystyn ja toivottavasti pääsen eduskuntaan! Tosiaankin ne asiat mitä ajan eteenpäin,niin lupaan yrittää toteuttaa ne kun pääsen eduskuntaan!Eli se oli mun vastaus tähän Hymyn uutiseen ;)!(linkki alla)

BB-Antin hurjat vaalilupaukset - no ohhoh! – Hymy

Tästä on hyvä siis jatkaa ja muistakaahan ihmiset siis äänestää minua ;)!

Tässä teille hieman tietoa minusta ja puolueesta.

http://2011.piraattivaalit.fi/antti-kurhinen/

Eli numero 175 Helsingin vaalipiiristä,Kiitos :)!

Sitten tietysti ilman muuta kannattaa lukea edelliset blogini joissa on tosi palljon matskua vaaleihin liittyen yms. Laitan linkin siis alla niihin viiemeisimpiin järjestyksessään.

http://www.anttikurhinen.fi/blogi/2011/03/24/169

http://www.anttikurhinen.fi/blogi/2011/03/17/168 

http://www.anttikurhinen.fi/blogi/2011/03/10/167

Ja sitten tietysti täältä "yritystoiminta"osiosta löytyy kaikkea vaaleihin liittyvää matskua.(linkki alla)

http://www.anttikurhinen.fi/3

Jepulis jee..

Sitten Tietysti yksi  on josta pitää puhua ja se on minun rakas hybridi <3! Tämä kaunoter on myytävänä siis pilkkahintaan ja nyt jollekkin onnelliselle tämä mahtava ekologinen voimanpesä lähtee liiankin halvalla!Tsekkaa tuo ja hämmästy ;)!

http://www.nettiauto.com/toyota/prius/3721229

Sitten pompataan taas vähän takaisin aiheeseen,eli menneeseen viikonloppuun.

Columbuksen vaalitelttailun jälkeen olikin vuorossa suurtakin suurempi Dj nimeltä Paul Van Dyk!!!!

http://www.anttikurhinen.fi/kalenteri.html?date=2011-03-27&eventId=31#cal_event312011-03-27

Tämä uskomaton velho veti kunnon settiä ja minä tanssin tahdissa ja jaoin flyereita koko bilekansalle ;)! Tuloksena toivottavasti taas tuhansia äänestäjiä lisää mulle ;) hehee..

Fiilis oli mitä parasta ja kiitänkin kaikkia mukana olleita mahtavsta illasta ja sitten stiä kautta tietysti mahtavista jatkoista Pleikkaris;)! Jatkoilla tietysti housen Suomen kuningatar Milla Lehto veti uskomattoman setin taas <3 ja tanssijalkaa kyllä vipatti :)!

Samalla tuli puhuttua tosi paljon henkeviä eri ihmisetn kanssa ja sainkin lohdutella rankaa elämää kokeneita nuoria..olen siis ihan oikeilla jalanjäljillä ja tosiaankin haluan auttaa syrjäytyviä nuoria ennen kuin on kokonaan myöhäistä! Minä tulen ja pelastan!!

Nyt siis oikein mahtava viikonloppu takana ja voimat on kyllä vähän ehtyneet,mutta Kansanedustaja Kurhinen ei pientä kaihda vaan jaksaa jaksaa kampanjoida ;)!

Ja pakkohan se on muistuttaa taas että tarvitsen apuanne jotta pääsen eduskuntaan,jotenka olkaa avomielisiä ja muistakaa tämä tilinumero ;)!

FI40 5447 0620 0693 10

Eli rohkeasti vaan kaikki voi osallistua ;)!

Sitten onkin torstaina tulossa tuomionpäivä ja joudun sinne kauan pelättyyn viisaudenhampaan poistoon,joka oli aiemmin tulehtunut ja säin sen takia antibiootteja :/! tilanne on kirurginen ja minä huudan hoosiaanna :/!!

http://www.anttikurhinen.fi/kalenteri.html?date=2011-03-30&eventId=32#cal_event322011-03-30

 

Tilannetta pahentaa myös se,että torstaina olisi illalla Popkellarin ja Seiskan kutsuvierasavajaisbileet ja mun poski on jalkapallon kokoinen ja en voi syödä mitään :/! Mä toivon parasta ja toivottavasti olisin kykeneväinen tulemaan sinne pippaloihin.

http://www.anttikurhinen.fi/kalenteri.html?date=2011-03-31&eventId=33#cal_event332011-03-31

Joops..mitäköhän nyt vielä sitten semmoista kertoisin,mitä kehtaa sitten lukea lööpeistä taas :D?No joo,ehkäpä jätän tähän vaan,ettei tuu sanomista :XD haha!

Ei tässä muuta kuin ollaan taas koodeissa ihmiset ja muistakaahan äänestää mua numerolla 175 Helsingin vaalipiirissä :)!Kiitos rakkaat <3!

Palaillaan!

Rakkaudella<3

KKKKKKK

P.S Ja tota Carambaa alapuolella kannattaa oikeesti pelata kun siitä saa sen 5 euroa ilmaista pelirahaa ja voit voittaa sillä tonneja :)! Nyt siis pelaamaan!



11 kommenttia . Avainsanat: Bb-Antti, Antti Kurhinen, kansanedustajaehdokasnumero 175, Big brother, treenaamine, liikunta, kuntosaliohjaaja, piraatipuolue, lihakset, maria vietola, maria-show, tv 4, mtv3 viihdeuutiset, talk show, äänestäkää minua, lahjoitukset, ministeri antti, tivoli, playground,

KKKKKKK:n kuulumisia ja tulevia tapahtumia :)!

Torstai 24.3.2011 klo 0:59 - Antti"The Kansanedustaja"Kurhinen

Kansanedustaja-Kandidaatti Kurhinen Koko Komeudessan(Kikkeli Kovana)Ehdokasnumerolla 175 kertoo kuulumisiaan :)!

Nyt potuttaa normaalia enemmän ja paljonkin koska äskön kirjoitin yhtä putkee tätä kirotun blogia yli tunnin ja kaikki pyyhkiytyi kuin tuhka tuuleen väärän yhen napin painalluksen takia!!Saatanan saatana!!Pyydän anteeksi kiroiluani,mutta ymmärrätte varmaan kun näin hirveesti vaivaa kirjoittaa ja sitten vahingossa painoin nappia ja sinne meni hyvä hauskaa matskua ihan roppakaupalla ja ymmärrätte että"vitutus on todella suuri nyt"!!!

En kerro enää yhtä hauskasi ja yhtä pitkästi vaan olen pahoillani ja kirjoitan mitä vielä pystyn ja on fiilistä!!

Pakko kummiskin päivittääe des vähän kuulumisia koska onhan tästä jo viikko kun viimeksi päivitn blogiani..

No niin,yritetään..

Eli onhan ntässä ollut aikamoinen viikko joo...kaikkee vaaleihin liittyvää on ollut aika pljon ja juttuja riittänyt...radiohaastatteluja,kyselyitä,vaalikoneiden täyttöä,yms..

Nyt laitan muutamia juttuja tänne menneeltä viikolta!

Ehkä kaikkein hauskin heti alkuun minkä kävin tänään päivällä teetettämässä tällä taitavalla parturikampaajalla! Katsokaa ja hämmästelkää tätä kädentaitoa :) <3!Uskomatonta!!!

Kansanedustajaehdokas taituroi numeronsa hiuksiinsa - katso - MTV3.fi - Viihde - Uutiset

Kyllä :)!! Tämä kaikki on tehty Salon Uniquessa ja leikkaajan kukas muukaan kuin meidän iki-ihana Super-Sikke :)!Soita siis Salon Uniqueen itäkeskukseen ja varaa oma aikasi Sikelle ja ole vähintäänkin yhtä trendikäs kuin minäkin ;)!

http://www.uniquekampaamot.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=10&Itemid=13&lang=fi

 

Nämä numerot siis ovat mitä teidän kaikkien pitää mennä Helsigin vaalipiirissä mennä äänestää mukisematta  ;)!

Tässä lisäinfoa asiasta virallisilla puolueen sivuilla ;)!

http://2011.piraattivaalit.fi/antti-kurhinen/

Eli nyt on mahdollisuus teillä kailla vaikuttaa teidän tulvaisuuteen ja tehdä siitä paratiisin,eli äänestää minua :)!

Jeesh..nyt vielä  muutamia juttuja menneeltä viikolta..

Nämä julkkikset aikovat eduskuntaan – katso lista - MTV3.fi - Viihde - Uutiset

 

Tosiaankin nuo kaikki julkkikset minun lisäksi pyrkivät eduskuntaan ja toivotan kaikille oikein hyvää vaalionnea :)!

Kurhinen Antti - Helsingin vaalipiiri - Eduskuntavaalit 2011 - Vaalikone.fi

Yllä oleva linkki on taas hesarin vaalikonevastuksiin joihin olen vastannut. Olen tietysti täyttänyt kymmeniä muitakin ja jos haluatte esim. iltasanomein ja iltalehiten yms. vaalikonevastauksia lukea,niin ei muuta kuin gooleen "antti kurhinen ja vaalikonevastukset",niin eiköhän sieltä rupee löytymään aika paljon matskua ja mun vastauksia erilaisiin kiperimpiin poliittisiin kysymyksiin ;)! Ja samlla saatte te kaikki ektkä kyselette minulta facebookin jatäälät sähköpostin kautta vastauksia niihin kysymyksiin...Ne kaikki löytyvät vaalikoneista.

Sitten tietenkin kaikkea muuta vaaleihin liittyvää voit tsekata mun edellisistä blogeista...;)!Siellä on todella paljon hauskaa matskua mikä kannattaa tsekata ;)!

http://www.anttikurhinen.fi/blogi/2011/03/17/168

http://www.anttikurhinen.fi/blogi/2011/03/10/167

Siinä siis pari edellistä blogiani vaaleihin liittyen :)!

Tietenkään ei pidä unohtaa ihan omaa vaaliosiota minun kotisivuiltani,joka on:

http://www.anttikurhinen.fi/3

 Sieltä siis löytyy kaikenlaista ja minun vaaliteemani ja esittelyni.

Ja sitten on vielä tietysti tämä kalneteriosio,mistä voit nähdä joitakin sellaisia tapahtumia mitä koen tärkeiksi ilmoittaa.

http://www.anttikurhinen.fi/kalenteri.html

Tosiaankin,kaikki mikä vaan mahollsiat löydät mun kotisivuilta kunhan tutusut vaan niihin tarekemmin ja eri osioihin ;)!

Esimerkiksi kuvia ovit tsekata ja antaa niille arvosteluja ja kommentteja täältä:

http://www.anttikurhinen.fi/albumi.html

Eli kaikki löytyy ja ei tule tylsää jos olet kotona iltaisin..rohkeasti painelet kotisivuilleni ja klikkailet,sekä kirjoitat mulle kommentteja joita luen aina ja avstaan vain ainoastaan järkeviin kommentteihin. Kirjoittaa siis voi kaikkea,mutta vain minun mielestäni ok jutut julkaisen ja muut päätyvät roskiin,jotenka turha kirjoittaa paskaa roppakaupalla ;) :D!

Eli nyyt rohkeasti kaikki tutustumaan hei ;)!Olen nuori ja komea eduskuntavaalihedokas,jota ei tarvi pelätä lähestyä ;)!Olen tavallinen jannu,joka kuuntelee jokaikistä kunhan tietty taso jutuissa säilytetään ;)!

Jepulista jee..

Tosiaankin joo..Huomenna onkin sitten Seiskan bileristeily,johon menen meidän Helsingin piraattipuolueen puheenjohtajan kanssa :)! Ajattelin että tää jannu on ansainnut vähän vaihtelua toimistohommille ja vaaliduunille :)!Ole hyvä Oskar :)!Muuetn ihan hauskaa mutta yksi juttua/asia ei ole hauskaa laivalla,mutta en voi asialle mitään..aivan sama..mut käypä tsekkaa tossa alla oleevasta linkistä vähän meininkiä laivalta ;)!

http://www.anttikurhinen.fi/kalenteri.html?date=2011-03-24&eventId=30#cal_event302011-03-24

Jeesh...ja heti tosta toivuttua niin launtaina olenkin sitten ihan itse oikein edustamassa Vuosaaren Columbuksessa meidän puolueen kanssa.Käy tutustumassa lisää:

http://www.anttikurhinen.fi/kalenteri.html?date=2011-03-26&eventId=29#cal_event292011-03-26

Jaahas..eiköhän tässä tullut kerrottua mitä mistäkin löytyy ja mikä tuleman pitää ;)!

Henkilökohtaiseen yksityiseen elämääni minun ei nykyään ei des pahemmin kiinnosta uppoutua ja en näe siinä mitään järkeä,jotenka jätän ne jaarittelut kokonaan pois ja keskityn vaaleihin ja tulevaan,ei menneisyyteen ja muuhun paskaan ;)!

Tietysti yksi menneisyys on josta pitää puhua ja se on minun rakas hybridi <3! Tämä kaunoter on myytävänä siis pilkkahintaan ja nyt jollekkin onnelliselle tämä mahtava ekologinen voimanpesä lähtee liiankin halvalla!Tsekkaa tuo ja hämmästy ;)!

http://www.nettiauto.com/toyota/prius/3721229

Ja lopuksi kaikille vielä muistin virkistämistä ;)!

Tosiaankin tämä ei ole helppoa hommaa ja tarvitsen kaiken tukenne <3!Sen mä tiedän ainakin että vaalitilinnumero unohtuu yleensä aika helposti ja sen takia oikein uudestaan tähän kirjoitan ;) :D!

FI40 5447 0620 0693 10

Nyt en muuta voi sanoi kuin että toivotan oikein hyvää kevään jatkoa kaikille ja lupaan palata viimeistään ensi viikon alussa taas uuden blogin kera ja samalla päivittelen viikonlopun toilailuista ;) :D!

Hyvää viikonloppua kaikille näin jo aikasessa vaiheessa <3!

Palataan<3!

KKKKKKK<3 RAKKAUDELLA ;)

16 kommenttia . Avainsanat: Bb-Antti, Antti Kurhinen, kansanedustajaehdokasnumero 175, Big brother, treenaamine, liikunta, kuntosaliohjaaja, piraatipuolue, lihakset, maria vietola, maria-show, tv 4, mtv3 viihdeuutiset, talk show, äänestäkää minua, lahjoitukset, ministeri antti, radio rock,

Kansanedustaja-Kandidaatti Kurhinen Koko Komeudessan(Kikkeli Kovana)Ehdokasnumerolla 175!

Torstai 17.3.2011 klo 2:04 - Antti"The Kansanedustaja"Kurhinen

Hoplaa taas kaikille!

antti_the_hauska_kansanedustaja.jpg

Arvatkaa mitä:)?No sitä että vaalinumerot tuli ja pistäkäähän kaikki nyt heti mieleen tämä taikanumero 175 mieleen!Se on mun vaalinumeroni♥! Eli Kansanedustaja-Kandidaatti Kurhinen Koko Komeudessaan numerolla175! Мои номер на выборах 175!Голосуите все кто
 может за меня и я зделаю вашу жизнь в Финляндии восхетительной и прекрасной;)♥!

 

 

Otsikosta varmaanhuomaatte että olen löytänyt itselleni todella sointuvan slouganin 7 K:n kera ;) :D hehee! Ne kaksi viimeistä on sitten epävirallisissa tapaamisissa käytössä ;) :D haha..esim.naisille esitellessäni itseäni eduskuntatalon hississä ;) Muahaha!

Mun mielestä toi on aivan mahtavaa että juuri noin hyvin on saanut kaikki sanat alkamaan K:kirjaimella :) :D! jotenka ovitte kutsua mua lyhennetysti 7 tähden kansanedustajaksi ;)!


Olen pahoillani etten ole mitään kirjoitellut blogiini,mutta olin tosiaankin tois masentunut viikonlopun ajan ja nyt alkaa olla parempi. Se oli kyllä viimeinen kerta kun mua sattui!En vaan olisi ikinä uskonut tämmöisen tapahtuvan,mutta mutta...elämä on ylläreitä täynnä ja aina ne ei ole hirveen mieluisia..Se sivu elämänkirjastani on lopullisesti nyt suljettu!!!

Ei siitä sen enempää kun ei ole sen arvoista edes puhua,pthyi,hyi..


Ja sitten terveyskin on ollut koetuksella koko viikon ajan..

Aluksi oli se perkuleen ieantulehdus mistä kerroin aiemmassa blogissani ja liitin siihen vielä kuvan revitystä viisaudenhampaastani :D! Toivottavasti kovin monelle ei tullut siitä traumoja :D haha!Ihan huumorilla sen laitoin siihen..

Sitten koko viikon vetänyt antibiootteja eli käytännössä Penisiliinia joka on saanut nupin ihan pökerryksiin ja huonon olon..samalla se on heikentänyt immuunijärjestlmää niin että sain vielä flunssan kaupan päälle :((!

Aika tuskainen viikko on ollut sekä henkisesti,psyykkisesti ja terveydellisesti :/! Mutta tiedän että olen ansainnut hyvää ja sitä saan jossain vaiheessa,kunhan Jumala muistaa katsoo muhun päin :) <3!

Paljon silti on saatu aikaiseksi huonosta voinnista huolimatta ja nyt on alkamassa vihdoin kuukauden mittainen vaalitaisto ja siinä toivon teitä kaikkia mua tukevan <3!

Kaikki apua on paikallaan ja todellakin myös flyerien jako yms. on tervetullutta! Jos haluat auttaa ja vaikuttaa niin otahan minuun yhetyttä sähköpostilla antti@anttikurhinen.fi tai suoraan yhteyslomakkeen kautta ja kirjoita mitä olet valmis tekemään. Kaikille vapaaehtoisille auttajille annan nimmarin siitä hyvästä ja lupaan viedä vaikka leffaan ja syömään,sekä tietysti jos mihelle ei kelpaa leffaan meno niin lupaan antaa hybridi-ihmeellä koko päivän kyydit :)!Kuullostaako hyvältä? Eli nyt vaan auttamaan ;)! Kiitos etukäteen :)!

Voi ottaa myös vaalipuhelinnumeroon yhteyttä,joka menee kiinni aina sitten klo 21.00 viimeistään kiinni. Numero on 0408751807 ja siihen vain asiallisia soittoja vaaleihin liittyvää,kiitos!

Kävin myös Radio rockin vaaliväittelyssä,joka oli aika hauska ja meni enemmän huumoripuolelle :)! Onneksi juontajat nyt jotenkin ymmärsi aiankinminun kokemattomuuden,vaikka ei paljo armoa tippunut kysymyksissä :D! haha! Toivottavasti otitte myös huumorilla nuo monet mun vastaukset,koska juontajien oman johdattelun seurauksena vastaukset tuntuivat aivan joltain muulta kuin piti :D ;)!Kiitos Jussi ja Alexandra taas kivasta piikittelystä ;) :haha..ootte aina hyviä ;)!

No mutta hyvin kaikki hyvin ja antakaa vähän armoa aloittelevalle poltiikolle hei ;)! Lupaan sitten kun tulen valituksi,niin opettella nuo kaikki talouspoliittiset asiat,koska todennäköisesti kansanedustajan viran jälkeen minut nimetäänkin talousministeriksi ;)!

Käy siis kuuntelemassa 16.03.2011 Aamuhaastattelun jossa olimme Kirsikka Geroniman kanssa :)!

http://www.radiorock.fi/podcast?vt=audio&vid=133152

Eli siis tuo oli enemmän huumoria ja oikeasti todellakin ajan niitä asioita mitä sanoin alusta lähtien olen luvannutkin ja niihin voit tutustua täältä!

http://www.anttikurhinen.fi/3

 

ja lyhyesti puolueen sivuilta:

http://2011.piraattivaalit.fi/antti-kurhinen/

 

Näillä siis mennään ainakin aluksi ja lisätukea tarvitaan. Ei unohdeta tietenkään vaalitilinumeroa joka on IBAN-Muodossa,eli : FI4054470620069310

P.s Ylempään liittyen pakko kiittää ja kehua erästä ;)! Ja iso kiitos 16.03.2011 Maria-showssa itse Marialle,että auttaa mua mun vaalikeräyksen kanssa <3!Oot paras Maria ja lähetähän sille Toivo Sukarille se mun IBAN-Tilinumero sitä tonnia varten ;) hahaha..

http://www.nelonen.fi/ohjelmat/maria/etusivu/video/topi-sukari-haastoi-jan-vapaavuorta-ensin-nyrkkeilykeh%C3%A4%C3%A4n-ja-tarjosi-lopuksi-tonnin-vaalirahaa

Ja tietysti Isot onnittelut Anyalle "Suomen seksikkäin" kipailun voitosta :)! On se ihanaa että maanainen voittaa :)!Мои поздравления с победои Анюта :)! Молодец,так держать :)!

 

Ja tietysti jos yrityksenne haluaa näkyvyyttä,oli se sitten aloittava yritys tai vanha ja menestynyt, niin tarjoan valtavasti näkyvyyttä kaikille halukkaille. Ottakaahan yhteyttä niin voimme sopia kaiken tarkemmin ja minkälaisessa muodossa haluatte näkyvyyttä. Kotisivuillani on  parhaimpina päivinä käynyt yli 15000 yksittäistä ip kävijää,joka on todella valtava määrä yksityiskotisivua kohti. Hinta/laatusuhde minulla mainonnassa on kohdallaan ja kaikki on sovittavissa.

Lisätietoja hinnoista yms. saa joko yhteydenottolomakkeella suoraan tai sähköpostilla antti@anttikurhinen.fi

Otahan rohkeasti yhteyttä ja Kansanedustaja Kurhinen pistää firmasi kukoistamaan :)!

Jepulista,tulikohan tässä nyt suunilleen kerrottua kaikki lyhyesti?

Ai niin,melkein unohdin kerota siis että Venäjän piraatit haluaa auttaa minua ja sanoivat että minun pitäisi tulla Venäjälle antamaan haastatteluja esim. mahdollisuus olisi Russia today kanavalle,joka on täyisn vapaamielinen ja todella katsottu ympäri maailmaa! Siiten jotain muitakin medialähteitä..ainakin lehtiin yms. olisi tarkoitus tehdä. Laitan teille linkin ohessa Venäjän piraattien sivuille! Kiitos toverit teille etukäteen <3! Spasibo tovarishi :)!

http://pirate-party.ru/

 

Ja täten minä myös pyydän anteeksi Venäjänkielisiltä äänestajiltäni,että unohdin heille tehdä Venäjän kielellä esittelyn,jotenka tein heti nyt mukisematta!Tein nyt  nopeasti lyhyen esittelyvideon ja se mitä asioita haluan ajaa eduskunnassa!teen sittenmyöhemmin vähän paremman..

Kiitos myös teille kaikille venäjänkielisille äänestänne ja muistakaa vaikuttaa äänestämällä minua,teidän tulevaisuuteen :)! Lupaan tehdä tästä maasta paremman elää <3!


Ja hei,älä unohda ostaa tämä Kansanedustajan auto itsellesi superhalvalla :)! Nyt on kyllä Kansanedustaja Kurhisella halvat  hinnat!!Nyt kannattaa hyödyntää tarjousta ja pian! Käy tsekkaa

http://www.nettiauto.com/toyota/prius/3721229

Ja tietysti etellään tekisi mieli lennähtää hieman hiekkaa heitellä silmille ja uida haikalojen kanssa kilpasilla ;)! Tätä ainutlaatuista tilaisuutta ja täysin ilmaiseksi voit saada vain alla olevan bannerin kautta! Tule ja voita oma matkasi Canarialle ja minä voin tulla messiin jos sinä maksat ;) <3! Onnea kaikille :)!

Paltaan taas rakkaat <3!

 


 

32 kommenttia . Avainsanat: Bb-Antti, Antti Kurhinen, kansanedustajaehdokasnumero 175, Big brother, treenaamine, liikunta, kuntosaliohjaaja, piraatipuolue, lihakset, maria vietola, maria-show, tv 4, mtv3 viihdeuutiset, talk show, äänestäkää minua, lahjoitukset, ministeri antti, radio rock,

Aivan täysin väärä tuomio ja kansanedustajan kuulumisia

Torstai 10.3.2011 klo 2:21 - Antti"The Kansanedustaja"Kurhinen

Heipparalla kaikki :)!

Nyt linkitän nopeasti teille muutamia uutisia mitä tapahtnut viimeisin viikon aikana,koska kirjoittamalla minulle menisi koko päivä kertoakseen viikon tapahtumia ja kaikkia kissanristiäisiä.

Aloitetaan viikko sitten Maria-ohjelmasta,missä olimme Hennan kanssa vieraina ja ilmoitin että minusta tulee eduskuntavaaliehdokas ja todennäköisesti kansanedustaja ;)!

Maria! - Pariskuntahaastattelussa eroprosessissa olevat Henna Kalinainen ja Antti Kurhinen | Nelonen.fi

Tuon katsottua selviää paljon ;)!

Seuraava juttu ;)!

BB-Antti: Näin yllättävä on Matti Vanhanen! - 7 päivää

Tosiaankin Matti on menevän näköinen äijä ja nostan hattua hänelle :)! toivottavasti minustakin tulee joku päivä pääministeri :)!

Siiten minua hieman vaalitentattiin Ylex:ltä ja mukana Jani Toivola ja Essi Pöysti!

Julkkisehdokkaat vaalitentissä! | YLEX | yle.fi 

 

Sitten onkin aika hieman päivitellä melkein vuosi sitten vappuna tapahtunutta selkkausta mikä johti siihen että minut tuomittiin aivan väärin ja olemme asianajajani varatuomari Tommi Heinosen kanssa tehneet valituksen tuomiosta,sekä ilman muuta viemme asian hovi-oikeuteen ja jos sekään ei riitä,niin anomme korkeimpaan oikeuteen!!

Alla on siis väärin annettu tuomio ja siitä linkkejä uutisiin,mikä nyt ei ole lainvoimainen ennen kuin hovi-oikeus antaa tuomionsa!

BB-Antti tuomittiin vankeuteen - huumeita ja pahoinpitely! – Hymy

 

BB-julkkis Antti Kurhiselle ehdollista vankeutta - MTV3.fi - Viihde - Uutiset

MTV3: Kansanedustajaehdokas BB-Antti Kurhinen sai vankeustuomion - Viihdelehti Stara

 

Tämä on täysin totta että annettiin nimmarit ja ei tiedetty mitä pussissa on!! Vartijat kuulusteluissa valehtelivat siitä että paikalla muka ei ollut muita kuin me ja yhtäkkiä ei ollut valvontanauhoja tarkistettavaksi...vittu mitä paskaa sanon minä ja nähää hovissa vitun runkkarit saatana ;)!Varsinkin ne vartijat voisi vetää suoraan h...irteen vaan niiden käytöksen ja kusettamisen takia!!!Huhhuh!

Tämä yllä oleva teksti viittaapacifique_2011.jpg alla olevaan "huumepussukka"uutiseen!

Antti Kurhisen puolustelut: ”Sain huumepussukan nimikirjoituksenpyytäjiltä!” – Hymy

 

Kansanedustajaa ei turhaan mustamaalata!

Ja siinä alla on minun muutama vastaus yllä oleviin uutisiin lyhyesti!

Näin BB-Antti kommentoi vankeustuomiotaan - 7 päivää

BB-Antti vankeustuomiostaan: Valitan hovioikeuteen - MTV3.fi - Viihde - Uutiset

Näin on siis närhen munat ja puolueeni seisoo minun rinnallani tässä ja tietää minun olevan syytön!


Piraattipuolue Kurhisen tuomiosta: Osattiin varautua - MTV3.fi - Viihde - Uutiset

 

Eli tästä jatketaan täydellä höyryllä kohti vaaleja ja puolueeni kanssa olemme valmiina eduskuntaan :)!

Lisää infoa tulee ihan lähiaikoina asian suhteen,kunhan saamme kaikki vaalinumerot.

Minä aloitan kunnolla vaalikampanjan ja lähden heidän kanssaan aina kun pystyn jakaa pullaa ja kahvia eri paikkoihin,sekä kerromme samalla meidän politiikkaa ja ajatusmaailmaa!

Me olemme vapaus!

Ja minä lupaan auttaa ongelmanuoria,niin kuin alusta lähtien puhuin,sekä tehdä toisesta kielestä valinnanvaraisen koulussa!

Nämä kaksi asiaa on aivan varma nakki mun osalta ja itse kaiken paskan kokeneena en kaunistele vaan tiedän missä ongelma piilee nuorilla ja miten mahdollista ehkäistä ja korjata tilannetta!

Uskokaa muhun,koska minäkin uskon että kaikki mahdoton on mahdollista ja ilman sitä ajatusmaailmaa koko maailma olisi jo pysähtynyt pikkuhiljaa!

Äänestäkää siis minua ja valitkaa se parempi tulevaisuus kanssani,koska omista virheistä oppineena meidän vaan tarvii opettaa uusi sukupolvi tekemättä niitä virheitä!

 

Jepulista...Nyt sitten siirryn vähän pois uutisoinnista ja kansanedustajan homman puhumisesta tavalliseen Anttiin ;)!

Mennyt viikko on ollut mahtava monelta osin ja olenkin tällä hetkellä maailman onnellisimpia miehiä pitkästä aikaa <3!

Tämä mennyt viikko on muuttanut tosi paljon asioita ja tuonut paljon lämpöä ja tunteita elämääni taas <3! Olen tuntenut kun elän ja nautin,enkä siis itselleni,vaan toiselle ja miten paljon saan siitä nautintoa :)! On tämä niin jännää kyllä ettei mitään rajaa..

Mä toivon parasta ja toivon että myöskin toisella puolen ollaan avoimia ja rehellisiä minua kohtaan, niin kuin minä olen!

Mutta ei tästä sen enempää...

Sitten olikin tänä viikonloppuna vuoden odotuteimpia bileitä Serenassa,Pacifique Maupiti <3!

Tämä uskomaton tapahtuma aina vaan saa iloitsee täysillä :)!

Aivan mahtavaa taas oli,kiitos kaikille :)!

Tuli sielläkin sitten jaettua hieman minun äänestysflyeireita ja toivottavasti tulette toverit äänestämään minua ;)!

hammasantti.jpgJa sitten vielä yksi uutinen!

En tiedä hyvä vai huono,mutta olen nyt poistattanut itseltäni ensimmäisen kerran viisauden hampaan elämässäni!

Viime viikon perjantaina minulla rupesi hieman temppuilee minun alaviisaudenhammas, joka piti poistattaa jo monta vuotta sitten..

No,en sitä tietysti traumojen takia ole koskaan käynyt poistattattamassa,vaan lkuisat kerrat vaan perunut lääkäriaikoja ja odottanut ihmeen tapahtuvan etytä ne itse paranee niin sanotusti :D!

Kävi kummiskin niin että tulehtui tosi pahasti ja nyt viikonlopun jäljiltä,minä sitten maanantaina tunsin että mua sattuu jo aika paljon,ja tiistainan hyvä kun pystyin enää puhumaan ja heikotti..Pikamatka venäjällä pahensi vaan vielä ja eilen yöllä tultuani takaisin olin ihan kuumeessa ja tärisin kivusta kun yritin mennä nukkumaan :/!

Tänään herättyäni sitten päätin etten jää odottamaan milloin mun puoli päätä leikataan pois,vaan keräsin rohkeutta ja lähdin päivystävään hammaslääkäriin Pitäjänmäkeen!

Onneksi minulle ihana mussuntussu tuli mun henkiseksi tueksi ja jaksoin loppuun saakka,vaikka se oli yksi hirveimpiä hetkiä :D!

Tulin päivystävälle ja sanoin että tämä hammas on tulehtunut ja ien myös..lääkäri katsoo ja snoaa että en voi tehdä mitään koska se on kirurginen toimenpide ja en osaa sitä :D! No johan on kiva juttu..!Tulin juuri poistattamaan kipeetä ja tulehtunutta hammasta,mutta en saakkaan ku ei osata :XD!

No siinä sit hän sanoi että et turhaan tullut siltikään,koska määrään sulle antibioottikuurin mikä laskee tulehduksen siinä ja menet sitten myöhemmin ammattilaisen asialle ja nyt voimme poistaa sinulta tuonn yläviisaudenhampaan kun sillä et tee mitään ja siinä on reikä! Olin hieman shokissa,mutta sitten hetken mietittyäni sanoin että antaa mennä vaan,fuck it!kerran sitä eletään ja fuck the hammas!Menkööt!En turhaan tullut tänne asti ja vaivannut ihmistä että tulee henkiseksi tueksi!

Eli sitten mentiin eikä meinattu ja veri lensi pitkin seiniä!

Lääkärimamma ei meinannut millään saada hammasta irti ja jouduimme laittamaan jopa 5  vai 6 piikkiä puudutusta,jolloin en tuntenut enää edes naamaani :XD! Sitten hän väänsi ja koko kalustoni rutisi vaan kun hän väänteli hammasta kuin viimeistä päivää ja minä huusin hoosiannaa!!Monta kertaa pysähdyimme ja jatkoimme taas repimistä!Hiki puski ja minä huusin!!Onneksi henkinen tuki oli mukana ja kiitän häntä siitä yli kaiken <3!

Loppujen lopuksi tämä rumilus saatiin yläleusta pois ja siinä se on kuvassa liitteenä ;) :D!

Ei mulla tässä nyt muuta ja ainoan asian vielä loppuun sanon teille että olen ollut aivan superonnellinen sen takia että olen pelannut caramba.com:in sivuilla ilmaiseksi kun sieltä saa rekisteröitymällä 5 e ilmasta pelirahaa ja voi voittaa aivan mielettömiä määriä massia!Mäkin olen voittanut muutaman tonnin ja suosittelen teillekkin kokeilemaan :)! Ei tarvi enää tehdä ehkä töitä sen jälkeen :)!

Siihen pääsette klikkaamalla alla pyörivää caramba banneria!

Ei muuta kuin onnea peliin kaikille teille rakkaille <3!

Palataan taas<3!

Anttinne

39 kommenttia . Avainsanat: Bb-Antti, Antti Kurhinen, Big brother, bb, treenaaminen, kuntosali, liikunta, kuntosaliohjaaja, piraatipuolue, lihakset, maria vietola, maria-show, tv 4, mtv3 viihdeuutiset, talk show, voitto kotiin, äänestäkää minua, lahjoitukset, ministeri antti, käräjät,

Tuleva Kansanedustaja Antti Kurhinen

Torstai 3.3.2011 klo 0:58 - Antti"The Tsaari"Kurhinen

img_0333.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Huomio Kansalaiset!

Tätä te kaikki olette odottanut kuin kuuta nousevaa,eikö niin ;)? No todellakin ja lukekaahan nyt alla tämä superuutinen :)!

http://www.nelonen.fi/ohjelmat/maria/etusivu/video/maria-pariskuntahaastattelussa-eroprosessissa-olevat-henna-kalinainen-ja-antti-kurhinen

Terve kaikille!

On aika paljastaa juttu, jota on pidetty salassa jo jonkin aikaa. Osallistun vuoden 2011
eduskuntavaaleihin. Puolueena on Piraattipuolue. Asetun ehdolle Helsingin vaalipiiristä.

Nyt monet kysyvät, miten BB-julkkis voisi olla kansanedustaja? Minä kysyn: Miksei BB-julkkis voisi olla poliitikko? Minut on nähty televisiossa 24/7; ihmiset tietävät tarkkaan, millainen olen, mitä teen, miten käyttäydyn. Samaa ei voi sanoa vaaleihin osallistuvista poliitikoista. Voi olla, että sellainen perinteinen ehdokas on paljon sekopäisempi kuin kukaan BB-julkkiksista. Minua äänestämällä ainakin tietää, mitä saa.

Minulla on kaksi tärkeintä vaaliteemaa, jotka esittelen seuraavassa.

Inkerinsuomalaisena tiedän, kuinka riippuvainen Suomi on venäjänkaupasta ja turismista.
Mielestäni venäjän kieli pitäisi nostaa ruotsille vaihtoehtoiseksi toiseksi kieleksi.
Koko Itä-Suomi on riippuvainen Venäjän turismista; työpaikka järjestyy heti jos osaa venäjää.

Osaajia on kuitenkin liian vähän. Ihmisillä pitää olla oikeus opiskella halutessaan venäjää ruotsin sijasta, jos he katsovat tästä olevan itselleen enemmän hyötyä. Varsinkin itärajan pinnassa hyödyt ovat aivan ilmeisiä. Turismin lisäksi venäjän kielen tuntemus on myös ulkopoliittisissa kauppasuhteissa suureksi eduksi.

Toinen teema liittyy nuoriin ja syrjäytymiseen. Suomessa syrjäytymisvaarassa olevien nuorten auttaminen on täysin retuperällä. Nuoren elämään voivat vaikuttaa negatiivisesti monet asiat, esimerkiksi ongelmalliset perhesuhteet, alkoholismi tai huumeet. Vaikeasta
tilanteesta nouseminen omin avuin on vaikeaa, usein mahdotonta.

Vaikka nämä nuoret haluaisivat apua, sitä ei ole tarjolla tarpeeksi. Nykyään meininki on se, että käteen lyödään purkki masennuslääkkeitä, jonka jälkeen nuori palaa takaisin kadulle vetämään kamaa. Suunnan on muututtava. Nuorten ongelmiin on puututtava nopeasti
ja kunnolla, tarvittaessa ihan kädestäpitäen.

Lisätietoja ehdokkuudestani saa kotisivuiltani http://www.anttikurhinen.fi ja osoitteesta
http://2011.piraattivaalit.fi/ehdokkaat/helsinki/antti-kurhinen/

Parannetaan Suomea yhdessä minun ja Piraattipuolueen avulla!

Vaalitili IBAN muodossa mihin voi laittaa rahaa on: 

FI40 5447 0620 0693 10

 

 

Rakkaudella <3!

Antti Kurhinen

 


 

 

 

29 kommenttia . Avainsanat: Bb-Antti, Antti Kurhinen, Big brother, bb, treenaaminen, kuntosali, liikunta, kuntosaliohjaaja, piraatipuolue, lihakset, maria vietola, maria-show, tv 4, mtv3 viihdeuutiset, talk show, voitto kotiin, äänestäkää minua, lahjoitukset, ministeri antti, antista presidentti