Uskomatonta!Kaikille osallistuneille ilmainen lahja!

Uusimmat kuvat

Hyvää joulua kaikille tasapuolisesti <3!

Lauantai 22.12.2012 klo 1:17 - Antti "The Russian & Finnish Superstar"Kurhinen

Hello qalb, iżda għal darb'oħra!

Heissulin veissuli rakkaat toverit.

Blogin poikasta taas teille tässä kirjoitan :).

Olen pahoillani etten ole pitkään aikaan taas kirjoittanut mitään,mutta on ollut tosi paljon kiirettä ja työtä riittänyt.

Olen pahoillani että tämä blogi on tosi tönkkö ja mitäänantamaton,mutta halusin edes vähän kertoa ja muistuttaa teille etten ole teitä unohtanut rakkaat ;)!

Viikot mennyt todella nopeasti ja ne on ollut todella työntäytteisiä ja sen takia en ole kerenyt eikä ole haluakaan ollut kirjoittaa mitään blogia..No mutta tässä nyt edes vähän jotain kostuketta teille rakkaat ;)!

Pari viikkoa sitten oltiin 4 päivää putkeen meidän Myyntijohtajan kanssa Silja Europalla promoamassa Selätintä.

Oli kyllä todella hauskaa ja samalla todella rankkaakin.

Rankinta hommassa oli se,että kun oli parasta pikkujouluaikaa ja porukkaa laivat täynnä, ja kaikki ihan seipäässä,eli siis umpikännissä :D! Yritäppä siinä sitten kertoa selättimen salaisuudet kun porukka vittuilee suurimaksi osaksi :D!

Oli se rankkaa huhhuh..

Samaan aikaan sattui sitten laivalle myös sinkkuristeily. Voi että se vasta olikin huhhuh :D!

Siinä sitten yritettiin selitellä kännikaloille selättimen salaisuudet yms.

Samaan aikaan siis risteilyllä oli Hunksit ja babesit esiintymässä.

Hunksien Maunolle sitten tarjosinkin Selättimiä,että Hunksit saisi vähän ennen esitystä venytystä ja reeniä.sekä myös vähän makkaroita pois vyötäröltä :D!

Eskokin siinä kippaili ohi ja tuli testaamaan meidän selätintä.. No hetken kun kerroin sille mikä se on,niin johan se vispas ku viimeistä päivää ja halusi omat Selättimet :)! Valitettavasti kovan kysynnän vuoksi annoimme vaan yhden paikan päällä ja lupasin toimittaa toisen sitten ku ollaan Helsingissä ja niin minä täytinkin minu lupaukseni! Sekä Eskolle,Maunolle ja tietysti meidän Joelin poikaselle lähti omat sellättimet ;)!

Muuten sen jälkeen on ollut tosi kiirus töissä ja ei ole oikein kerennyt muuta tehdä.

Sitten tämmöinen pisti silmään kun kaveri linkkas minulle tämän :DDD!

ToosaTV on nyt Rovaniemi - ToosaTV - Ilta-Sanomat  

En voi muuta sanoa,kuin että on noi Cristal ja Nikola niin hyviä kyl tossa Toosa-hommassa :D!

Oli kyllä naurussa pitelemistä kun katoin tota :D! Kiitos Cristal ja Nikola siitä :)!

Sitten piti kertoa tuunatuista selättimistä vähän.. Eli tänne meni lahjoitus myydyistä tuunatuista Bb-Selättimistä. Muutama myymättä jäänyt tuunattu Selätin menee sitten lahjaksi Koskentuvan nuorisokotiin jonne vein ne eilen henkilökohtaisesti :)! Ei muuta kuin oikein Hyvää joulun odotusta kaikille :) ja jopa niille jotka epäilivät meidän hyväntekeväisyyttä rahastamiseksi,huijaukseksi yms ;)!


P.s Alhaalla siellä Ihosyöpäpotiaiden nettisivuilla lukee että lahjoitus on mennyt perille ja Wellmen Oy on tukenut heitä!

http://www.syopapotilaat.fi/ 

Eli näin Wellmen Oy on mukana tukemassa hyväntekeväisyydessä aina mahdollisuuksien mukaan ja tulee aina tukemaan tulvaisuudessakin.

Siellä nuorisokodissa kaikki oli todella iloisia tuunatuista selättimistä tosi paljon :)! Kysyivätkin,että miksi valitsimme juuri heidät,niin kerroin itse omasta nuoruudesta kun oli perhekodissa ja oli monenlaisia ongelmia.

Kerroin miten paljon nuoren mieltä lämmittää edes pieni hitunen asia jos heitä muistaa joku ulkopuolinen taho. Se antaa voimaa siihen turhautuneisuuteen ja vihaan yhteiskuntaa kohtaan,että ei kaikki olekkaan niin pahasti tässä maailmassa ja on ihmisiä ketkä oikeesti välittää..

Pari päivää sitten kävin mun rakkaimmassa ravintolassa Saslikissa ja olin todella iloinen siitä :)! Se on niin paras ruokaravintola Stadissa,ettei mitään rajaa huhhuh <3! Niin hyvää ruokaa ja niin hyvää palvelua ettei mitään rajaa apua <3!

Että semmoista..

Jouluna itse meinasin käväistä Petroskoissa äidin luona,koska mahdollisesti lähden ulkomaille uuden vuoden jälkeen ja en pääse Petroskoihin. Kaiken lisäksi voi olla että olen yksin duunissa tuossa Joulun ja uuden vuoden välipäivinä,jotenka kiirettä voi olla.

Eli päätin nyt sitten että menen mamman luo huomenna Petroskoihin :) <3!

Ihana aina nähdä äitiä kuin vain mahdollista <3!

Uudeksi sitten palaan Suomeen ja 1 tammikuuta heti uudenvuodenpäivä silmät ristissä lennänkin sitten lämpimään maahan :)! Toivottavasti selviin vaan sinne lentokentälle ja koneeseen saakka :D!

Mutta nyt pidemmittä puheitta jätän teidät joulun viettoon ja haluankin toivottaa kaikille tasapuolisesti todella hyvät joulut <3! Tällä kertaa jätän kokonaan saarnaamatta siitä,että Suomessa on joulu mennyt ihan kaupalliseksi ja jumaloidaan vain joulupukkia,eikä sitä oikeata juhlaa,eli Jeesuksen syntymää..ääh,olen sen jo pari aiempaa vuotta tehnyt,eli eiköhän vihje ole mennyt kaikille perille ja jos ei niin antaa olla,kaikki ei voi olla tässä maailmassa oikeassa ;)!

Eli palataan taas rakkaat vielä yhden kerran ennen uutta vuotta tänne blogin puolelle..

Nyt bye bye ja toivottovasti kulkuset ulisee ja pukin kassit kilisee ;)!

Rakkaudella <3!

Antti

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Bb-Antti, Antti Kurhinen, Big brother 2012, Pomohommia, Hyvää Joulua, Bb-Jouko, Bb-markus, Uusi vuosi, Miss Eeva Jaakonmaa, tallinna tv 5, Namu, Dom 2, tv-reality, markkinointi-ja pr-päällikkö Tsaari Antti, wellmen oy, selätin, Bb-katarina, talk show, Bb-Janica, Bb-Teija,

Big Brotherin loppu ja miljonääriksi pyrkiminen,sekä itsenäisyypäivä.

Keskiviikko 5.12.2012 klo 11:15 - Antti "The Russian & Finnish Superstar"Kurhinen

Hello lagi sayangku!

Tässä ollaan taas!!!

Nyt se on taas loppu tältä vuodelta!!

Ai mikä? No Big Brtother tietysti ;)! Meidän kaikkien ihannereality tv show!

P.s Ja äläkä unohda tilata omaa selätintä joka oli mukana Big Brotherissa koko loppukauden ja asukkaat treenasivat ittensä hyvään kuntoon sen avulla ;)!

Eli tilaa oma unelmalaite osoitteesta www.selätin.fi

Ja nyt takas blogin kimppuun..

Ja voipi olla että tämä loppuu Suomesta lopullisesti.. tästä on ollut vihiä pitkin kautta ja varsinkin kun finaalissa ei sanottu mitään Bb:een jatkosta vaikka yleensä sanotaan. Taitaa tämä formaatti tullut tiensä päähän,ainakin tuossa muodossa mitä on. Joko on pidettävä välivuotta,vaihdettava tuotantoryhmää tai sitten Julkkis/All Stars kehiin.

Eli näillä mennään,mutta itse veikkaisin välivuotta kylläkin. Sen verran selvää peliä toi on.

Teijaa on pakko onnitella kyllä! Kyllä loppujen lopuksi oikea voitti ja Teijasta kuoriutui kauden mittaan todella rempseä mamma,jolla on aina sana valmiina,sekä sarkastisella huumorilla kellisti meidät kaikki :)!

Tällä kertaa blogini jää lyhyeksi,koska minulla ei ole aikaa kirjoittaa kun duunit on nyt puskenut päälle ja olen keskittynyt Selättimen myyntiin.

Haluan kummiskin yhden asian kertoa Bb-Finaalista joka kyllä sai koko studion räjähtämään nauruun :DDD!

Olin siis viime viikonloppuna Ruotsin laivalla promoamassa Selätintä ja samalla kävin maissa ostamassa itselleni aivan huikean smokin,jonka ajattelin tyrmäävän kaikki Bb-finaalissa,mutta arvatkaas miten kävi sitten loppujen lopuksi kun tulin sinne :D?

Kun tulimme sinne myöhässä hieman niin kävelimme siitä psykoterapeutti Ryhäsen ohi joka sanoi että "Häh,onko tää ihan sun oma takki?" Kysyin miten niin,niin se vaan että tuo pahasti näyttää siltä että sulla on sama takki kuin Cristal Snowlla :DDD! Luulin että kai se on vitsi,mutta sitten kun juontajat tuli studioon ja kaikki taputti villisti niin Cristal heitti katseen kaikkiin katsomoon iloisesti ja näki mut :DDD! Siis teidän olisi pitänyt nähdä Cristalin ilmeen huhhuh :DDD! Sen naama vääntyi mutturalle ja se huusi jotain siihen tyyliin että "saatana joku Antti Kurhinen laittoi saman takin päälle jablaa blaa"" :DDD! Koko studio räjähti nauramaan meille ja mä nousin siinä huutaa nauraen Cristalille että sinä se matkit mua perkele,mun mummo antoi tän mulle kun olin pieni vielä Neuvostoliitossa ja sanoi kun kasvat isoksi niin laita se jonnekkin päälle niin oot tosi komee",siis läpällä heitin sen :D!

Se oli todella hauska tilanne kyl ja oli kyllä naurussa pitelemistä pitkän aikaa huhhuh :DDD!

Tässä teille pieni seiskan juttu siitä ;)!

BB-finaali: Cristal ja Antti samassa asussa! - Muotipoliisi - 7 päivää

Näin myöhemmin miten Cristal kuhisi kiukusta kun näki mut yleisöstä :D! ahahaha...oli kyllä niin hauska sattua ettei mitään rajaa :DDD!

Takin näette siis täältä haastattelusta jonka annoimme sitten jatkoilla Tigerissa Hennan kanssa.

BB-Henna & Antti - kebabtreffit ja kohtaaminen Tommin kanssa! - Seiska-TV - 7 päivää

BB-voittaja ratkeaa - Jännitys huipussaan | Big Brother | Iltalehti.fi 

Big Brother 2012 -finaalikuvat! - Julkkiskuvat - 7 päivää

Ja se mitä tulee meihin Hennan kanssa,niin olemme tosiaankin nykyään ystäviä ja olen iloinen siitä :)! Henna on rakas ja tärkeä ihminen mulle ja aina tulee olemaan..

anttihenna_ja_risto.jpg

Tuo haastis on annettu huumorilla ilman mitään taka-ajatuksia ja mun mielestä se on hauska :DDD!

Hauska on myös tuo juttu alla,jonka annoin Helsigin uutisille, kun kysyttiin vessapanoista nykyajan Suomen baareissa :D! Tuokin on huumorilla heitetty ja ei pidä ottaa vakavasti ;)! (Juttu alla)


antin_mielipide_vessaseksista.jpg

Jatkot oli villiit Tigerissakyllä ja meni sitten loppujen lopuksi aamuun asti,tai jopa päivään siis.. Menimme jonnekkin -BbTomin ja Bb-Tommin kanssa jatkoille,josta meidät sitten vähän ajan päästä poliisi tuli häätää ulos liiallisen melun takia kai :DDD! Voi tsiisus sentään :D!

Sen jälkeen yhtäkkiä soitti Katarina Johannan kanssa ja pyysi jatkoille,josta me sitten jatkoimme meille kaikki isolla köörillä..se oli sitten hirveetä ryyppäämistä ja en sitten muista miten sammuin jossain vaiheessa :DDD! Herättyäme joskus päivällä Tommin ja Tomin kaa meiltä,niin tytöt oli jo häippäisseet jonnekkin :D! No mutta hauskaa siis oli,ei sen puolen :)!

Tomi ja Tommi on tosi mahtavia heppuja kyllä :)!

Sovittiin että joku päivä pistetään kunnolla ranttaliksi lisää ;) :D!

Nyt sitten on mun virallinen päiväduuni alkanut ja töitä ollaan tehty paljon. Myyntikin on ollut hyvää ja miljonääriksi tuleminen on väistämätöntä meidän poppoolle Wellmen Oy:ssä ;) :D! Ainakin siis siihen pyrimme ;)!

Tänään lähden sitten 4 vuorokauden työputkelle Turkun Siljan laivoille promoamaan meidän rakasta Selätintä,jotenka ehdottomasti tulkaa kaikki ostamaan omanne laivalta. Se on halvempi siellä kuin maissa,koska myydään sitä verottomana!

Seuraavaksi haluan tietysti ennen blogin loppua onnitella kaikkia Suomalaisia itsenäisyyspäivän johdosta :)! Itse siis kaksoiskansalaisuuden omaavana toverina tiedän Suomes ja Venäjän historiasta paljon ja aina ollut kiinnostunut.  Näinhän se vain menee,että Suomalaisten on turha valittaa ja ajatella meistä Venäläisistä pahaa. Venäjä antoi Suomelle itsenäisyyden ja jos se ei olisi olllut valloittanut Suomea Ruotsilta,niin todennäköisesti tämä olisi vain yksi Ruotsin lääneistä. Venäjä antoi autonomian Tsaarin aikana ja Suomi sai tosi plajon vapauksia! Sitä ei ollut Ruotsin aikana..

Tämän takia minun mielestä se, että toisen maailmansodan aikana tapahtuneet välienselvittelyt ja sodat olivat julmia,mutta molempien osapuolten välttämättömiä tekoja. Hitler olisi anyway myös hyökännyt Suomen kautta Neuvostoliittoon ja Neuvostoliitto teki vaan mikä oli pakko tehdä. Valloittaa Suomen saadakseen hyvät lähtöpaikat taistelussa Natsi-Saksaa vastaan.

Ja en sano että se on oikein hyökätä Suomeen,vaan että se tapahtui ja oli sota,jonka Suomi selvitti kunniallisesti,paremmin kuin mikään Euroopan maa. Ja loppujen lopuksi Suomi silti sai erikoisaseman sodan lopussa kun Neuvostoliitto vyöryi Natsi-Saksaan ja valloitti puolet euroopasta. Suomi sai pitää itsenäisyytensä ja hallituksensa,vaikka siinä vaiheessa ei olisi tarvinnut kuin laittaa tankit tänne niin se olisi siinä. Suomi sai kummiskin kaiken sotilaallisen avunsa Saksalta ja sodan loppuvaiheessa.

Eli Suomi sai pitää itsenäisyytensä!

Jotenka minun mielestä ei maalata piruja seinälle Venäjästä! Neuvostoliitosta kylläkin voi kun Stalinin aikana se oli todella julma imperiumi. Ei ole ketään Venäläistä joka tykkäisi Stalinista! Stalin tappoi omaa kansaa n 30 miljoonaa,kun sillä hetkellä Hitler tappoi vain Juutalaisia,muttei oaa kansaa kummiskaan. Stalin oli armoton hullu diktaattori,joka ajoi Neuvostoliiton pahuuden imperiumin tilaan sodan aikana ja jälkeen! Ja on väärin syyllistää koko kansaa yhden ihmisen hirmuteoista!  Minunkin vaari vihaa Stalinia,koska jo nuorena jamppana kun se joutui Natsien sotavankileirille,niin sitten kun se pääsi pois sodan loputtua,niin hän oli maanpetturi vaikka tahtomattaan jäi vangiksi! Ei riittänyt toveri Stalinille se,vaan hänen mielestä ei pidä jäädä vangiksi vaan joko taistella loppuun tai mieluummin tappaa vaikka ittensä kuin jäädä vangiksi!!! Semmoinen oli toveri Stalin!!Huhhuh sanon minä ja minäkin vihaan koko äijää!

Historia on mikä on,mutta nykypäivänä meidän pitää unohtaa tuo viha,koska se ei ole enää meidän sukupolvien asia! Meidän pitää katsoo objektiivisesti tulevaisuuteen ja nähdä Venäjä parhaana partnerina,nimittäin tämmöisinä taloudellisesti ahdingossa olevalla euroopalla ei ole varaa olla vihamielinen Venäjää kohtaan. Venäjän talous kasvaa rajusti ja on jopa vakaampi kuin koko Euroopan unionin talous. Tämä käy ilmi jopa herra Tasavallan presidentti Sauli Niinistön sivuilta,jossa sanotaan Venäjän talouden olevan vakaampi kuin Euroopan unionin.

No mutta joo..karattiin vähän siitä pelkästä itsenäisyyspäivän onnittelusta aika kauas :D!

Yhden asian voin sanoa,että rakastan molempia maita erittäin paljon ja haluan molemmille pelkkää parasta :)!

Tämän takia mua ärsyttää erimielisyydet ja ahdasmielisten ihmisten rasistinen ajattelutapa!

Nyt katsokaamme eteenpäin ja tehdään meidän upea tulevaisuus yhdessä <3!

Nyt päästän teidät piinasta ja toivotan erittäin mahtavaa itsenäisyyspäivää,sekä muutenkin joulukuun jatkoa <3!

Palataan taas ensi viikolla..

Rakkaudella <3!

Antti

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Bb-Antti, Antti Kurhinen, Big brother 2012, Pomohommia, itsenäisyyspäivä, Bb-Jouko, Bb-markus, Missit, Miss Eeva Jaakonmaa, tallinna tv 5, Namu, Dom 2, tv-reality, markkinointi-ja pr-päällikkö Tsaari Antti, wellmen oy, selätin, Bb-katarina, talk show, Bb-Janica, Bb-Teija

Visiting Big Brother house again :)

Maanantai 26.11.2012 klo 12:14 - Antti "The Russian & Finnish Superstar"Kurhinen

Halló aftur til allra elskan mín!

Tässä sitä ollaan taas rakkaat <3!

Blogia hieman väännetään ja tietysti aloitetaan todella mahtavasta uutisesta joka tapahtui alkuviikosta :))!

Ja sen kaikki tiedättekin jo,eli se on että menin  maanantaina aamulla Bb-taloon vetämään asukkaille Selätinjumpan :))!

Tässä siis siitä uutisia ja videoita :

Yllättävä vieras saapui taloon – asukkaat hämääntyivät - Uutiset - Big Brother 2012

Ja tässä sitten alla Bb-extran lähetys:

Big Brother Extra - Videot - Big Brother 2012

Ja sitten koko iltalähetys,josta näkee suurimman osan aamujumpasta :)

http://www.bigbrother.fi/videot.shtml/big-brother/1659078

Tässä vielä sunnuntain talk show jos ette nähneet :)!

http://www.bigbrother.fi/videot.shtml/big-brother-talk-show/1662324

Eli meigäpoika pääsi kolmannen kerran jo kolmella eri kaudella käymään talossa,joka on mahtavan hauska juttu kyllä :)!

Mitä ihmettä? Jethro BB-taloon! | Big Brother | Iltalehti.fi

Ensimmäinen siis reissuni oli 2008 vuonna kun silloin riehuin ja poktin sitä festivaaliviikon bussia :D!

Toinen kerta oli seuraavana vuonna  2009 kun mentiin naimisiin talossa ex-vaimoni Henna Kalinaisen kanssa ja tehtiin Suomalaista tosi-tv historiaa :)! Siitä muuten tuli kuluneeksi 21.11.2012 tasan kolme vuotta kun mentiin naimisiin siellä. On kyllä niin mahtavia muistoja siitäkin ettei mitään rajaa. Voin laitta teille muutamia youtubessa löydettyjä pätkiä siitä historiallisesta tapahtumasta.

http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=YOIZ6wpdJN0

Sieltä sitten löytyy muutin osat meidän häistä. Toi on se ensimmäinen osa.


Ja nyt tänä vuonna sitten 19.11.2012 klo n. 9.40 minä painelin Big Brother taloon ja vedin asukkaille selätin aamujumpan :)! Härskin tästä jutusta teki se,että asukkailla alkoi viikkkotehtävä "älä huomioi outouksia" ja minä olin ensimmäinen outous :D! Kaiken lisäksi koskaan aiemmin koko Bb-historian aikana ei viikkotehtävää ole aloitettu noin aikaisin!

Eli asukkaat oli ihan unenpöpperössä kun sinne sisälle pamautin :D!

Jumppa menikin hienosti,vaikkakin aluksi asukkaat ei tiennyt miten reagoida muhun ja heti rikkoivatkin viikkotehtävää moikkaamalla mua ja tekemällä mun perässä niitä liikkeitä ;) :D! Vasta vähän ajan päästä Jouko hiffasi ja sanoi Jonnalle että" Miten se jumppa menikäään Jonna" ja he rupesivat tekee Jonnan tahdissa sitä. Minä sitten nostin omaa ääntäni ja Jonnan piipitys jäi kyllä sinne taustalle :D!

Valitettavasti jumppani oli n 10 min ja sitten piti lähteä menemään talosta. Ainoa mikä harmittaa tietysti on se,että ei saanut puhua niitä näitä asukkaiden kanssa,mutta ei se mittää..

Eli oli kyllä tosi hienoa käydä talossa pyörähtämässä ja opastamassa asukkaita Selätinjumpan saloihin ;)!

Nyt sitten onkin enää alle viikko jäljellä Big Brtoheria ja sitten se on taas loppu tältä vuodelta.

Tuleeko sitten ensi vuonna Big Brotheria,niin se vastaus on kyllä,mutta tuskinpa nähdään tavallista Bb:eetä enää, se on varmaa!

Ohjelman elinkaari tommoisenaan o ihan finito ja ideoita on vaan niin vaikea keksiä kun 8 kautta peräkkäin rullannut ohjelma ja kaikki mahdolliset lakien mahdollistamat ideat on kyllä ihan täysin käytetty loppuun.

Psykoterapuetti Teemu Ryhäsen kanssa kävimme pienimuotoisen keskutelun ohjelmasta eilen suoran Bb-talk shown aikana ja Teemukin oli samalla kannalla kassani.

Suoranaista vastausta tavallisesta Bb:een lopusta en saanut,mutta kyllähän sen huomaa olevn niin,varsinkin kun katsoo Bb-extraa,jossa joka kerta Cristal Snow kyselee vierailtaan sitä että"Osallistuisitko Julkkis-Bb:eeseen jos semmoinen tulisi" ja kaiken lisäksi se on jo mokannut pari kertaa sanomalla "kun tulee julkkis-Bb, niin tuletko" :D!

Eli asia on selvä kuin pläkki että semmoinen tulee,mutta tuleeko se nyt ihan seuraavana vuonna vai sitäseuraavalla?

Mahdollista on myös se,että pidetään vuoden tauko ohjelmasta niin kuin muissa maissa on pidetty joskus ja sitten taas aloitettu.

No sen me ainakin saamme tietää finaalissa,kun silloin yleensä ilmoitetaan siitä jatkuuko Bb ensi vuonna vai ei?

Finaalibileet on tänä vuonna Tigerissa ja sinne pitäisi varmaan oman perseeni raahata ainain vähän tsiigailee meininkiä.

Nyt tältä viikolta riittäköön Bb:eestä lässyttäminen ja siirrytään toisaalle ihan vähäksi aikaa.

Viikko on mennyt tosi paljon auttaen Selätintä mainostamisessa yms. ja valmistuessa varsinaiseen kokopäiväduuniin,joka alkaa virallisesti 3.12.

Viime viikonloppuna kävimme myöskin antamassa Selättimet viime vuoden voittajalle Bb-Janicalle Kirkkonummelle,jossa hän piti synttäribileet ja pikkujoulut samaan aikaan.

Pirskeet oli kyllä aikamoiset ja hauskaa kyllä oli epäilemättä :)!

Oli limusiinia ja oli paljua yms.,joihin me ei kyllä menty,koska meidän piti mennä vielä toisille synttäreille Helsingin keskustaan,ravintola Namuun.

Ennen namua kävimme kummiskin pihvit vetämässä Santa Fessä,josta en muista muuta kuin saamarin palaneen ja tulisen pihin,josta meinas ripulit lentää housuun :D! Yleensä en ikinä jätä ruokaa ja varsinkaan pihviä yhtään syömättä,mutta nyt taisi jopa itelläni jäädä hieman syömättä kun se tuntui että haluaakohan joku myrkyttää meidät :D?

Namuun mentäessä olin jo siinä kunnossa,että hyvä ku muistan edes miten menin sisälle,mutta sitten loput on niin hämärän peitossa ettei mitään rajaa :D!

Loput onkin pelkkää sumun peittoa..

Näin olin kirjoittanut eilen facebookissa sen jälkeenkun kaverin kaa soittelin ja kysyin mitä tapahtui eilen ku en muista mitään :D!

"Huhhuh oli hauskaa ja villiä eilen :)!Suomi-Venäjä kiekkolegendojen matsista kaikki alkoi,jatkui Kirkkonummelle Janican syndeille ja sitten Santa Fen kautta Namuun.. Se on ainakin varmaa,että hyvin vahvasti sitä viisasten juomaa tuli otettua, kun Namusta ei ole minkäänlaista muistikuvaa :DDD! Tuli sitten taksistakin lähettyä kesken kaiken ilman syytä kun tilattiin ruokaa mäkkärissä ja kaveri luuli että mut tapettiin jonnekkin varmaan ku en tullut taksiin takas :D! Ja en tiedä miten edes pääsin kottio,mutta se on varaa että yritin syödä,mutta heikolla menestyksellä kun ruoat on pitkin seiniä :XD huhhuh :D! No mutta kivaahan toi on välillä;) :D haha!"

Eli noin siis sitä mentiin,eikä meinattu :D!

Mutta siis oli tosi hauskaa varmasti läpi illan,koska alkuilta oli ainakin mahtavaa :)!

Laitan tänne pari kuvaa vielä illan kulusta.

Nyt sitten on taas maanantai ja alkuviikko. Nyt siis ajatuksena olisi käydä mamman luona Venäjällä ennen duunien alkua,mutta en ole ihan varma lähdenkö vai en.

Kummiskin toivotan kaikille nyt oikein mukavaa viikon alkua ja me palataan sitten ensi viikon alussa viimeistään taas. Sitten meillä on jo ratkennut Bb-voittaja ja ollaan viisaampia ensi vuodenkin suhteen.

Nyt ei muuta kuin Adios toverit :)!

Rakkaudella

Antti <3

antti_latkamatsissa.jpg

anttijanica_ja_selatin.jpg

2 kommenttia . Avainsanat: Bb-Antti, Antti Kurhinen, Big brother 2012, Pomohommia, Pornohommia, Bb-Jouko, Bb-markus, Missit, Suomi, Miss Eeva Jaakonmaa, tallinna tv 5, Namu, Dom 2, tv-reality, markkinointi-ja pr-päällikkö Tsaari Antti, wellmen oy, selätin, Bb-katarina, talk show, Bb-Janica, pimppi

Pomohommia,eikä pornohommia ;)!

Sunnuntai 18.11.2012 klo 15:09 - Antti "The Russian & Finnish Superstar"Kurhinen (Markkinointi-ja PR-päällikkö)

Salve nobis ad omnes carus!

И конечноже  не забывая вас рускоязычных любимцев я зделал видеобог который в конце блога <3!

Nyt on kyllä teille niin sensaatiomaista uutista tiedossa,ettei mitään rajaa :)!

Halleluja ja hellät tunteet rakkaat :)!Tästä siis alkaa minun ura markkinointi-ja pr-päällokkönä Wellmen Oy:ssä :)! Voitte onnitella minua siitä jotka oikeesti sitä tarkoitatte :)!Tästä se ura lähee urkenee ehkä jopa pääministeriksi asti ;

selatin_antti_kayntikortti.jpg

) :D! Теперь я начальник :)!! Офицално мои титул будет "Руководитель отдела продаж и рекламы" :) Можете посдравить меня те кто по правде етого мнения :)! Следущий мой етап будет уже Премиер-министр Финляндии как минимум ;)!!
Eli ollaan siis pomoja ja olen tässä yrittänyt omaksua sen pikkuhiljaa ;)
:D!
Ja moni on laittanut mulle kommenttiaettä aluksi kun luki uutista niin näytti ihan kuin siinä olisi ollut,että "pornohommia" :D haha..!
Jos ei nyt kummiskaan ihan niihin hommiin mennä,ainakaan vielä ;) :D!
Tässä on teille ihan suoraa tykitystä siitä ;)!
Kaikkein koomisinta on se,että kun tuo uutinen julkaistiin,niin minulle on satanut yhteydenottopyyntöjä facebookin,sähköpostin ja jopa tekstiviestitse siitä, että ihmiset haluaisivat olla mun siihteerejä ja kaiken kukkuraksi kun muutamalta huvikseni kysyin että mihin he ovat valmiita sihteerin töissä,niin vastaus oli "Ihan mihin vaan" :D! Tämä on kyllä todella äimistyttävää,mutta pisti kyllä hymyä huuleen :D!
Näin siis urani pomona alkoi heti ihanissa merkeissä ;)!
Virallisestihan minun vakituinen virkani alkaa 3.12, mutta olen nyt työskennellyt firman puolesta alustavasti ihan ilmaiseksi.
Haluan että meidän yritys menestyy kaikilla tavoin Suomen markkinoilla ja tavoite on valloittaa Venäjä ja muut itämaat pikkuhiljaa ajan myötä :). Sitä varten minä olenkin yrityksessä ;)!
Tulen nostamaan Wellmen Oy:n Suomen eliittiin ja Selätin tulee olemaan jokaisessa kodissa ;)! Selätin on aidosti niin mahtava laite jolla saa peruskunnon kuntoon,että on aivan absurdia olla hankkimatta sitä!
Itsekkin tee sillä joka päivä sen 10 min ainakin ja olen huomannut miten paljon se vaikuttaa yleiseen hyvinvointiini!!!
Suosittelen siis lämpimästi sitä kaikille ja kaikenikäisille! Hanki Selätin ja selkäsi kiittää :)!
Käy siis tsekkaamassa www.selatin.fi ja hanki oma selätin nettikaupasta suoraan kotiin toimitettuna :)! Uskomatonta,mutta totta :)!
No mutta nyt siirrytään selättimestä muihin kuulumisiin..
Viime viikonlopun siis vietin Pietarissa,tai siis ennemminkin sanottua Venäjällä ja Virossa.
Aluksi minun piti vaan mennä ainoastaan Pietariin,mutta kävikin niin, että kun olin menossa siskon luo Pietariin yöksi niin hän itse oli lähdössä äidin luo Petrokoihin. Me sovimme että hän jättä minulle avaimet joilla pääsen itse sisälle Pietarin kämppään. Sitten rajan yli päästyäni soitan hänelle ja hän kertoo minulle,että avaimet on vahtimestarilla,mutta vahtimestari ei anna niitä 10 jälkeen illlalla..Apuva,ja minä olin vasta rajan yli päässyt kun kello oli jo noin 10 Venäjällä ja Pietariin matkaa vielä 2 tuntia. Eli saisin avaimen vasta aamulla klo 8 aikaan aikaisintaan..
Siinä vaiheessa soitin kaverit läpi ja kukaan ei vastannut..Minulle ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin ajaa mummini luo Viron rajalle,eli Ivangorodiin. Loppujen lopuksi se oli ihan hyvä vaihtoehto ja sai taas nähdä rakkaimman mummoni ja vaarini <3! Samalla kävin Viron puolella Narvassa tukanleikkuussa,joka meni niin päin vittulanhonkia,ettei mitään rajaa :D!
Menin ekaan mahdolliseen partukampaamoon siinä rajan jälkeen ja kysyin onko aikaa..ne sanoi että on ja leikkaa ihan just..no mä menin istuu siihen ja se ämmä kädet täristen,krapulan jälkeen todennäköisesti,rupesi mun hiuksia pilaamaan!! Huomasin miten hänen kädet tärisee ja kun saksilla hipsi mun sivuja niin aina jäi kiinni sakset ja mua sattui! Olin ihan kauhuissani,että mitä tästä tulee oikein..!?
Sitten kun piti leikata päältä ja tehdä miten pyysin,niin se ei tajunnut..yritin näyttää kuvia puhelimesta,että minkälainen tukka mul on ollut,mut eihän se tajunnut!! Loppujen lopuksi se meni riitelyksi ja hän sanoi ettei pysty leikkaa minua loppuun!! Lähdin sieltä ovet paukkuen ja tukka puoliksi pilalla!! Raivosin niin perkuleesti,että mistä näitä tommoisia niin epäpäteviä parturikampaajia oikein tulee huhhuh!!
Loppujen lopuksi minulle ei jäänyt vaihtoehtoa kuin mennä uuteen partikampaamoon ja pyytää että voisitteko korjata ton rumiluksen pois mun päästä..! Oli siinä heillä naurussa pitelemistä kylläkin :D!
No onneksi siellä sitten oli ammattilaishenkilökunta,joka osasi hoitaa miun tukan kuntoon ja sitten mentiin eikä meinattu :)!
Illempana palattiin taas sitten Pietariin ja siellä odottikin minun fanini :)! Kauan odotettu kohtaaminen ei mennyt ihan putkeen vaan se meni näin :D!
"Tytön kanssa joka ensi treffeille tuli ugisaappaissa colledgehupparissa :DDD Olen ihan shokissa,mutta kokemus tämäkin :DDD С девушкой которая пришла на первое свидания в валенках и в свитаре :Д!! Я в шоке просто :ддд,но ладно,ето тоже новые впечатления:ДДД!"
Eli tämä 20 vuotias neitsyttyttö tuli kaiken lisäksi ilman meikkejä..:D!
Olin niin järkyttynyt,että meinasin itkee,mutten itkenyt vaan kokosin itteni ja ajattelin,että onhan tämäkin kokemus sinänsä :D!
Teki kyllä mieli juosta lujaa karkuun,mutta sitä en tehnyt..
Näin siis kestin kuin mies sen illan..:D!
Kaiken kukkuraksi neiti oli vielä tymääkin tyhmempi blondi joka ei tiennyt onko Helsinki maa vai kaupunki,ei tiennyt onko Petroskoi joka on saman perustajan kuin Pietari,eli Pietari suuren rakentama,niin kuuluuko mille maalle :DDD! Heitin vitsillä, mutta vakavissani testasin häntä että Petroskoi on Japanissa ja vastaus oli,että "Aijaa" :D! Siis ihan uskomatonta huhhuh!! Tämä taas todistaa,että kun juttelet netissä ja katsot kuvia niin voi pahasti pettää alku :D!
No loppuilta sitten meni niin,että minäkin sitten vapauduin ja sanoin sille,että kun kerran se ei viittinyt panostaa ensi treffeihin,niin minäkin annan palaa niin kuin oisit mun vanha buddy ;) :D! Ei kestänyt ku puol tuntii niin tyttö oli niin shokissa,että nauroin ihan kippurassa :D haha..
Laitoin mun koko Suomalaisen pieru-ja kakkahuumorin peliin ja se oli siinä ;) :D! Venäjällä kun sitä ei oikein ymmärretä,mutta mä ajattelin antaa tytölle vähän takasin ;)!
Loppu olikin aivan uskomatonta menoa,josta en sen enempää tänne kirjoita ;) :D!
Semmoinen oli siis mun Pietarin reissu :)! Erikoinen ja tapahtumia täynnä :D!
Sitten yksi toinen juttu,josta kyllä nauroin aika kipeeks itteni kun luin :DDD!
Tauskihan täytti tossa muutama päivä sitten 50 vuotta ja minulle linkitettiin facebookissa seinälle tämmöinen Ilta-sanomien juttu,jonka luettua nauroin kyl aika kipeeks itteni :DDD!
No en tiedä miten tuon ottaisi edes :D! Ottaisko kunniana vai miten :D?
No mutta ihan hauska juttuhan toi oli loppujen lopuksi ja loppujen lopuksi onhan siinä ihan vähäsen samannäköisyyttä Tauskin kaa :D!
Asiasta kukkaruukkuun taas..
Nyt pitäisi jotain vielä Bb:eestäkin teille vääntää vai?
Mitäpä siitä enää oikeastaan?
Alle kaksi viikkoa jäljellä ja sitten se on ohi..vihdoin :D!
Enää ei montaa asukasta ole talossa ja paikka hiljenee pikkuhiljaa koko ajan..kaikkein pahin on aina nämä pari viimeistä viikkoa,kun ei ole montaa asukasta ja ideat on käyty loppuun tuotannon puolelta..
No onneksi ei kummiskaan ihan, koska nimittäin Selätin on mukana viimeiset pari viikkoa talossa piristämässä asukkaiden arkea ja kuntoa,sekä samalla viihdyttämässä katsojia :)!
Lisätietoja tapahtumista löydät alla olevan linkin alta..

Eli semmoista siis toverit.
Kannattaa siis seurata Big Brotheria tiukasti nämä viimeiset 2 viikkoa silmät tarkkana ;)!!!
Ja tietysti kysymys:Kuka voittaa ? No minun puolelta se on aika selvää,koska jo aiemmin olin sanonut kun Irina lähti,että Jouko voittaa ja mun mielipide pysyy!
Tietysti on siellä muitakin potentiaalisia voittajia ja Markuskin on aika hyvä jätkä,mutta siitä puuttuu se joku juttu..Se on leppoisa kaveri ja kiltti,mutta ei ole omaa vahvaa luonnetta niin kuin Joukolla on.
Tämän takia Jouko on mun suosikki. Talon muut naiset ei jotenkin sytytä mua. Olisi edes joku kaunotar siellä,niin voisi miettiä :D, mutta kun ei niin ei..
Nyt tämä viikonloppu on mennyt todella hauskasti ja täysin selvinpäin :)!
Perjantaina kävin Umekin keikalla selvinpäin ja meno olis siellä hurjaa kyllä,huhhuh :D!
Selvisin kunnialla kummiskin siitä ja oli hauska nähdä vanhoja velmuja :).
Eilen launtaina sitten kävin suihkurusketuskessa pitkästä aikaa ja tulos on jotenkin aika persiistä.
En tiedä sitte onko tää suihkurusketus hirveen hyvä ku ei nyt hirveesti eroa näy :/!Tai sit se mimmi ei vaan ruiskuttanut tarpeeks säästösyistä ainetta päälleni :D!

Mä muistan kun aikoinaan pari vuotta sitten kun kävin,niin se oli paaljon tummempi,mutta se saattaa johtua siitä että ruiskuttaja oli mun kaveri joka pisti haisemaan kunnolla :D ja Antti poika näytti Panda karhulta :DDD!

No ei voi mittää,mutta on mun mielestä on kohtuutonta ottaa 31 euroa siitä,että melkein mitään eroa ei tapahdu..:/! Ääh,ei jaksa valittaamut ainakaan toista kertaa en mee sinne..

Eilen sitten menin vielä Namuun käymään selvinpäin kun mietin pitkään meenkö vai enkö mee..

Kyllä se kannatti ja oli todella mahtavaa nähdä taas liuta kavereita ja tuttuja taas :)!

Samalla sain tutustua todella mukavaan tyddeliin ja tarjosin sitten hänelle kyydin kotiin,kun itse olin autolla ja selvinpäin.

Eli ilta meni enemmän kuin hyvin, mutta tänään olo kun heräsin oli kuin hirveessä darrassa :D!
En oo juonut koko viikonloppuna,mutta tuntuisi kuin itselläni olisi hemo krapula..väsyttää,päätä jomottaa ja heikko happi..ehkäpä mun sisäinen biloginen kelloni on vanhasta tottumuksesta säätänyt kroppaani normaalisti tähän aikaan viikosta hemo krapulan automaattisesti,hyh :XD?!

No mutta joo,eli tälläistä olisi sitten tällä kertaa ollut teille kerrottavana rakkaat :)!

Nyt sitten odotellaan illan suoraa Bb Talk showta ja jännitetän kuka tippuu ja kuka jää..!

Ja huomio!

Ja nyt vielä pitkästä aikaa olen tehnyt Venäläisille faneilleni heidän lukuisten toivomuksien ja pyyntöjen jälkeen lyhyehkön videoblogin youtubeen.
Olen tosi pahoillani että olen teidät rakkaat Venäläiset lukijani unohtanut tyystin moneksi kuukaudeksi,mutta lupaan tästä lähtien aina vähän väliä tehdä teille videoblogia :)!
Nyt siis ei toivotan kaikille todella leppoisaa sunnuntaita ja oikein mukavaa viikonalkua:)!
Me palaamme taas viikon päästä ;)!
Rakkaudella<3
Cum amore<3
С любовью<3

Antti

5 kommenttia . Avainsanat: Bb-Antti, Antti Kurhinen, Big brother 2012, Pomohommia, Pornohommia, Bb-Jouko, Bb-markus, Missit, Suomi, Miss Eeva Jaakonmaa, tallinna tv 5, Namu, Dom 2, tv-reality, markkinointi-ja pr-päällikkö Tsaari Antti, wellmen oy, selätin, Bb-katarina, busness with Russia, love

Lisää Tallinna ohjelmaa,I love Me messut & kuulumisia

Torstai 18.10.2012 klo 11:37 - Antti "The Russian & Finnish Superstar"Kurhinen

Halleluja ja hellät tunteet!

Mitäs teille rakkaat kuuluu nykyään taas :)?

Mulle kuuluu muuten mahtavaa,paitsi se, että äitini ei päässyt tulee kyläilee Suomeen kun mummo sai sydänkohtauksia :( ja äiti joutui jäämään pitää huolta mummista..

Tuohon kaikkeen palaan kohta,mutta nyt sitten nopeasti laitan teille linkit supersuosittuun Tallinna ohjelmaan,jos ette ole sitä kerenneet nähdä telkkarista.

Nyt kaikki kolme jaksoa meistä löytyy tv 5 netti tv:eestä :)!

Tässä ne nyt tulevat järjestyksessä..

Tallinna 2, jakso 5 | TV5

Tallinna 2, jakso 6 | TV5


Ja tässä ovat mainosuutiset ohjelmasta iltapäivälehdissä.

Tallinna: Kamerat kuvaavat Henna Kalinaisen ja Antti Kurhisen siirappisia kylpyleikkejä - Ilta-Sanomat 

TV5: Hennan ja Antin rakkausloma pahasti pieleen | Viihde | Iltalehti.fi

Jakso 3 tulee näköään netti:tveeseen vasta sitten kun sen uusinta on ohi telkkarissa ensi sunnuntaina klo. 23.55. Laitan sitten linkin ensi blogiin siitä :).

Kiitos kaikille ketkä seurasitten meidän jaksoja ja toivottavasti nautitte näkemästänne :)! Tämmöistä siis olin minun ex-vaimolleni järjestänyt Tallinnassa :)!

Sen voin sanoa,että ohjelma ei vaikuttanut meidän eroon vaan ihan muut seikat. Kaiken lisäksi erosimme pari viikkoa myöhemmin toisen ohjelman kuvauksien jälkeen Tallinnassa. Tämä ohjelma oli Hollannin Endemolille kuvattu,eikä siis ole millään tavalla sidoksissa Tallinna tosi tv ohjelmaan. Tosiaankin harmi ettemme vaan yksinkertaisesti tule toimeen ja on liikaa erimielisyyksiä kaikista asioista, vaikkakin rakkautta ja romantiikkaa riittäisi vaikka muille jakaa. Joskus pelkkä rakkaus ei vaan riitä ja kun kompromisseihin ei päästä niin lopputulos on mikä on. Tosiaankin asiaa ei enää puida ja olemme Hennan kanssa nykyään hyvissä väleissä ja kavereita, ja se riittää vallan mainiosti :))! Hennaa tulena aina silti auttamaan jos hän apua tarvitsee,koska onhan minulle kuin perhettä. Onhan meillä aikamoinen historia takana..

Eli tämäkin uutinen antaa väärää tietoa sinne etelänaapuriin.

Gossip.ee - Henna Kalinainen ja Antti Kurhinen taas koos?

En ihan hifaa kaikkea mitä siinä lukee,mutta sen verran tajuan että luulevat meidän olevan yhdessä,joka ei pidä siis paikkaan arvon Gossip.ee

Muuten kai ihan asiajuttua tulee siellä uutisessa:).

Mutta siis suurin pointti on se että meillä oli todella mukavaa tuolla Tallinna ohjelman kuvauksissa ja nautimme kaikesta tosissamme, :))). Jopa se lainelautailu nyt muistuu lämmöllä ja nauraen mieleen :D! Henna oli kyllä siinä ihan paras :D haha!

Kiitos kaikille muillekkin mukana olleille ja suuri kiitos Eeva Jaakonmaalle,sekä unohtamatta teitä katsojia :)))!

Nyt sitten siirrytään toiseen ohjelmaan joka tuli samaan aikaan kun tuo Tallinna ohjelman meidän ensimmäinen jakso.

Ohjelman nimi on siis "Hullu juttu" ja jos et sitä kerennyt nähdä,niin nyt senkin voi nähdä netistä Yle areenasta.

Tämä on mielenkiintoinen asiaohjelma,jota suosittelen katsomaan kaikille ja kaikkein eniten niille jotka pyrkii tai haluu olla julkkiksia.

Hullu juttu: 11.10.2012 20.00 | Tv | Areena | yle.fi 

Tuo ohjelmaa antaa pientä osvittaa siitä mitä julkisuuden henkilö joutuu mahdollisesti käymään elämässä läpi ja miten julkisuus ylipäätään vaikuttaa elämään.

Eli todella fiksu asiaohjelma jonka kannattaa ehdottomasti katsoa!

Sitten siirrytäänkin siihen,että viikonloppuna tapahtuu jänniäää ;)))!

Sitä sitten olaan edustamassa uutta uutuuskuntoilutuotetta I Love Me messuilla,toisella nimellä muoti,terveys ja- kauneusmessut.

Tervetuloa siis tsiigaamaan tämä uskomaton terveystuote paikan päälle ja samalla moikkaa minua ;)!

http://wellmen.fi/FI/Ajankohtaista

Приходите обезателньно на выходные на выстовку в Хельсинки!!Я буду там и новый спортивный пречендал ;)!

Tämä tuote on siis loppukaudesta Big Brother talossa asukkailla aamujumpan ohella aina :)! Olen siis itse päämainostaja ja selättimen aktiivinen käyttäjä :)!

Messuilla olemme yhdessä Eeva Jaakonmaan kanssa kertomassa tästä tuotteesta. Eli ei kannata missata missään tapauksessa messuja!

Kysy ihmeessä rohkeasti lisää minulta tuotteesta niin kerron lisää :)!

Että semmoista siis rakkaat toverit :)!

Nyt palataan hieman muihin tunnelmiin ja tapahtumiin.

Eli siis viikonloppuna minun piti hakee äiti Pietarista tänne Suomeen kyläilee,mutta rakas mummoni sai sydänkohtauksia Petroskoissa ja äiti joutui jäämään hoitamaan mummoa. Olin niin odottanut äiti 4 vuoden tauon jälkeen kyläilee,mutta nyt kävi näin. No onneksi nyt mummon on ainakin elossa ja se on pääasia ! Toivottavasti se nyt tokenee kaikesta. Nyt hänellä todettiin myös kivet munuaisissa ja niiden poistuminen kehosta on todella kivuliasta!

No mä lähen tässä lähiaikoina katsomaan mummiani..

Nyt sitte kerron vähän toista.

Olin siis Pietarissa ja odotin äitini tuloa sinne viime viikonloppuna,mutta kun tuon mummon tapauksen jälkeen äiti ei ollut tulossa,niin jäiin iltaan asti sunnuntaina sinne ja odotin faijaa junasta illalla. Mulle sitten samalla sattui kiva juttu joo :DDD! Tämän kirjoitinkin jo facebookkiin,mutta jos joku ei vielä lukenut, niin tässä se tulee ;)!

"Siis jumankauta mikä päivä eilen Pietarissa huhhuheijaa :DDD..Jätin auton keskustaan Pietarin suurinta kauppakeskusta vastapäätä,johon kaikki muutkin jättivät autonsa ja lähdin kiertelee kauppakeskusta. Sitten kun huomasin että kello on jo kohta 22 ja pitää isä hakee juna-asemalta ja lähtee Suomeen kun hänellä on aamulla töitä, niin tultuani ulos, näen vaan tyhjän kadun edessäni..hieraisen vielä k

erran silmiä ja ajattelen että näen harhoja..läiskin itteäni naamalle ja avaan taas silmät,mutta tilanne on sama..AUTONI ON HÄVINNYT KADUNVARRELTA PERKELE!! Ajattelen että nyt on perkele joku väärinkäsitys,mutta käveltyäni katua pitkin toiseeen päähän,huomaan että kadulla on pysäköinti ja pysähtymiskielto :D! Jep jep..eli kadunvarrella jossa oli kymmeniä autoja oli hinautettu kaikki pois :DDD! Joo nyt kuullostaa hauskalta,mutta silloin eilen pääsi muutama Venäläinen ärräpää ja lujaa suusta :D! Siinä sitten selviteltiin ihme hätänumeroiden kautta,että minnekkös se on hinattu ja kymmenien soittojen jälkeen sain tiedon missä auto on ja otin sinne taksin. Paikan päällä autosakkoparkkipaikalla en saakkaan autoa vaan jonotan noin puolitoistatuntia,että saan lapun,jonka kanssa minun pitää mennä kaupungin toiselle puolelle kymmeniä kilometrjä hakemaan poliisiasemalta sakkolappu jonka suruus on 3000 ruplaa,eli noin 80e!! Siellä istun taas lisää poliisien kanssa kirjoittamassa sakkolappua ja tulkkaamassa mun tietoja,sen jälkeen taas ajetaan toiselle puolelle kaupunkia ja jonotetaan taas tunnin verran että pääsee sisälle autosakkiparkkipaikalle,jossa sitten vielä peritään melkein sen 3000 ruplaa eli sen n. 75e auton hinurista!!sitten pääsen vihdoin pois helpottuneena,väsyneenä,mutta monta tuntia menettäneenä ja noin pari sataa euroa menettäneenä hakee faijaa joka skitsona raivoo odottaen juna-asemalla!!!

Opetus on se,että älkää ikinä jättäkö autoa Pietarissa väärin pysköitynä kadulle,muuten tulee todella kallis paukku ja menetätte sen yhden päivän auton etsimiseen ainakin :D,nimittäin en voi kuvitellakkaan miten olisi käynyt jos en olisi puhunut Venäjää ja ollut sinnikäs kestämään kaikki odottelut ja vittumaisen käyttäytymisen viranomaistahojen puolelta :D! Todennäköisesti vieläkin etisin autoa 7 miljoonan asukkaan Pietarista ja huutaisin hoosiannaa huhhuh..jep jep että semmoista rakkaat ;).."
Siis ihan uskomatonta!!! Kelatkaa jos oikeesti joku turisti jättää auton kadunvarteen kun kaikki muutkin jättäneet,menee kyselee neuvoja jostain infokiskasta ja palattuaan huomaa autonsa hävinneen ja autossa on kaikki passit,sekä rahapussi!! Sen unohdin mainita,että onneksi tuttava pelasti tulemalla antaa mulle rahaa,koska autoon jäi passit sekä lompakko :DDD!
Niin kuin sanotaan aina että " Venäjää ei voi järjellä ymmärtää",se pätee kyllä se sanonta aina ;) :D! Silti rakastan sitä maata ja siinä on myös niin paljon hianoja puolia,joita ei missään muualla maailmassa ole <3!

Olipa siis kokemus taas,mutta nyt sitä muistelee jo nauraen koko juttua,vaikka silloin ei paljoo naurattanut kylmettyä kadulla tuntikaupalla odottamassa omaa vuoroaan viranomaisten puheille :D!

Olen huomannut,että pitkäkestoinen vihaisuus ja negatiivisuus huonoa kokemusta kohtaan pilaa vaan tuleviakin juttuja kun mieli on maassa.

Eli positiivista ajattelutapaa ihmiset hei vastoinkäymisistä huolimatta :)!

Jaahas,ja sitten pitäisi kai vielä teille jotain Bb:eestä kertoa..

Jotenkin minulla on nyt jäänyt katsominen ihan minimiin,kun ei siellä oikein enää ole mitään kiinnostavaa..

Ainoa mitä yritän katsoa mahdollisuuksien mukaan on tietysti Bb-extra,koska siellä on aina mielenkiintoisia vieraita :)!

Tietysti tuon Katarinan lähtö talosta miellytti,koska neiti ei vaan kuulunut sinne.

Uusista miesasukkaista sen verran,että aika juntin näköisiä kaikki, vaikkakin hauskan tuntuisia ainakin tuo Jarno Ja Petteri.

Joni heti tipahti joukosta inhokkilistalle,kun kuulin että äijää pieree yhteisessä ruokapöydässä!

Hyi saatana mikä sika! Mä ymmärrän kyllä jos yksinään joskus pöräyttää vitsinä pöydässä kun istuskelee,mutta kun syö ja pieree niin se on ihan älytöntä huhhuh!!! Se riittää mulle jo että pääsee mun inhokkilistalle myös :D!

Jotain kyllä puuttuu talosta ja kaipaisin jotain pirtsakoita uusia tytteleitä myös taloon :)!

Nyt periaatteessa kun ohjelma on yli puolenvälin,niin odottelen vaan sitä vaihtoa ja sitä finaalia. Muuta oikeastaan mielenkiintoista en näe tällä hetkellä ohjelmassa.

Nyt sitten taidan jättää teidän rakkaat rauhaan ja valmistautumaan viikonlopun muoti,kauneus ja terveysmessuille.

Nähdään siis siellä toverit ja muistakaa tulla noukkii nimmarin jos törmäätte meitsiin ;)!

Nyt ei muuta kuin oikein hyvää viikonloppua kaikille <3!

Antaumuksella <3

Anttinne

8 kommenttia . Avainsanat: Bb-Antti, Antti Kurhinen, Big brother 2012, äiti, Pietari, Bb-Sarah, Bb-Leina, Bb-Jouko, Bb-Markus, Bb-Tommi, Bb-Jonnat, tallinna tv 5, hullu juttu yle tv 2, Bb-talo, rakkaus, suora lähetys, Dom 2, tv-reality, petroskoi, muoti-kauneus ja terveysmessut, i love me messut,

Tallinna realityohjelma ja Hullu juttu asiaohjelma

Keskiviikko 10.10.2012 klo 12:04 - Antti "The Russian & Finnish Superstar"Kurhinen

Simbsalabim rakkaat!

Nyt ollaan taas liikkeellä blogin kanssa,mutta enemmänkin tällä kertaa informoin teitä!

Huhhuh!! Nyt on semmoinen juttu,että samana päivänä tulee telkkarista ohjelmaa meikäläisestä,eikä se jää pelkästään samaan päivään, vaan se tulee vielä kaiken lisäksi samaan aikaan :D! Eli käykää
hän kurkkaamassa mistä on oikein kyse tuolta kelenterista!!

http://www.telkku.com/program/show/2012101117009

Опа как Получается :Д!Так,что в один день и в одно время про меня будет 2 передачи идти по телеку!! Такчто обезательно смотрите в четверг телевизор!! По 2 юле каналу и по тв 5 каналу с 20.00!

Tosiaankin nyt on alkanut supersuosittu tosi tv ohjelma  "Tallinna"toisella tuotantokaudella!!!

TV5:n katsojaennätykset rikkoneessa sarjassa seurataan suomalaisten matkailijoiden edesottamuksia sekä Tallinnassa että muualla Virossa.

Uusissa toisen kauden jaksoissa Viron-matkalle lähtee lukuisia tunnettuja kasvoja. Ruudussa seurataan esimerkiksi räppäri Petri Nygårdin villiä keikkamatkaa, Tukiaisten siskosten ja Frederikin Pärnun-reissua ja CatCat-yhtyeen Virpi ja Katja Kätkän karavaanarikokemusta. Katsojat pääsevät myös mukaan muun muassa kauneusyrittäjä Tiina Jylhän loistokkaisiin 50-vuotisjuhliin, Hunksien pikkujouluihin, Miss XL Johanna Salmisen erojuhliin sekä Henna Kalinaisen ja Antti Kurhisen rakkauslomalle, jonka päätteeksi kaksikko katkaisi välinsä.

http://www.tv5.fi/ohjelmat/sarjat/tallinna-0

Eli kannattaa siis olla messissä joka jaksossa ;)!

Meidän jaksosta Hennan kanssa tulee mahtava ja kannattaa ehdottomasti katsoa se!!!

Eli nyt torstaina klo 20-21.00 tv 5 kanavalta, sekä uusinnat sunnuntaina klo 22.45-1.50!!!

Eli ei muuta kuin nautinnollisia tv hetkiä meidän kanssa Tallinna ohjelmassa :)!

http://www.anttikurhinen.net/kalenteri.html

Vielä tietysti muistutan toisesta ohjelmasta jossa olen minä :)!

Tämä ohjelma on asiaohjelma ja kertoo todella vakavia juttuja julkisuuden henkilöihin kohdistuneesta paineesta median osalta,sekä tavallisten ihmisten osalta! valitettavasti tämä ohjelma tulee samaan aikaan kuin Tallinna ohjelma, jotenka suosittelen kyllä jomman kumman nauhoittamista,jotta pystyy myöhemmin sitten katsomaan.

Olin siis mukana haastateltavana YLE TV2:en Hullu juttu -asiaohjelmassa. Kuvaukset olivat viime syksynä.

Jakso, jossa olen , tulee ulos to 11.10. klo 20.00. Kyseessä on syksyn kauden ensimmäinen jakso.

Uusinnat perjantaina klo 13.55 ja sunnuntaina klo 16.15. 

http://www.telkku.com/program/show/2012101117002

Eli tosi paljon ohjelmaa tulossa meikäläisestä nyt,jotenka nauttikaahan oikein olan takaa antimista ;)!

Sit jotain muutakin kuin pelkkää tv-ohjelmaa rakkaat :)!

Ihanaa ♥! Käyn viikonloppuna hakemassa äitini Venäjältä kyläilee tänne Suomeen yli 4 vuoden tauon jälkeen :))!

Замечательно ♥! Я поеду за любимой мамулей в Россию,чтобы она привести погостить у меня в Финляндии после перерыва более 4 лет :))!

Harmi tosiaan että nyt on ankea syksy menossa,mutta enköhän mä löydä jotain tekemistä mammalleni <3!

Voisi varmaan viedä sen Serenaan uiskentelee kai :)!

Sysmässäkin olisi kiva käydä :)!

Noh,pääasia että mamma tulee edes tänne,muulla ei ole niin väliä :)!

Sitä ennen heitetään vielä keikka!

Eli olemme heittämässä keikka rodeohärän kanssa Lappeenrannassa ja Tampereella :)!

Tulkaahan rohkeasti ratsastamaan härällä ja voittamaan :)!

Kohteena molemmissa on opiskelijabileet,jotenka rankkaa settiä aika varmasti luvassa huhhuh :D!

Ja rankkaa tulee olemaan myös sen takia,että meidän työpäivä on noin 24 h putkeen,joka ei ole ihan mikään helppo nakki yhtään huhhuh!

Sitten vielä yksi juttu huhhuh!

Eli tietenkin tämä tässä näin ;)!

http://www.anttikurhinen.net/kalenteri.html?date=2012-10-20&eventId=66#cal_event662012-10-20

Näitä messuja ei siis kannata missata missään tapauksessa!!!

Sitten vielä hieman vaan jotain kuulumisia loppuun..

Big brotherista varmaan jotain tietty haluatte kuulla ;)!

Sanotaanko näin,että olen iloinen että taloon on saatu uusia asukkaita,eikä edes haittaa että on miehiä. Nimittäin sen verran tylsä olo alkoi olla siellä ja varsinkin kun Irina ja Anne lähti.

Vaikka Annea haukuttiinkin,niin silti se oli aika mahtava viihdepersoona talossa,joka ei antanut talon meiningin mennä liian tylsäksi.

Nyt talo tosiaankin tarvitsi piristystä ja noin nyt nopealla katsaumuksella kun vilkaisin uusia miesasukkaita,niin ihan huumoriveikkojahan ne on :)!

Tuon Jonin Helsingistä olen monesti tavannut yöelämässä minun mielestäni ja uskon että hän jotain minun kaverini kavereita. Sen verran tutun näköinen naama oli kyllä.

Toivon että tästä se meno lähtee rullaa Bb-talossa.

Tietty uusia naisiakin saisi kyllä mennä taloon ;)!

Pitäisi varmaan joku sunnuntai  mennä itsekkin käymään sunnuntain suoraan käymään. Tähän asti aina ollut jotain menoa sunnuntaisin. Tänäkään sunnuntaina en pääse vielä. Ehkäpä sitä seuraavalla voisin mennä mun äidin kanssa sinne :)! Näkis munkin mamma vähän sitä menoa läheltä ja ihmetteleemän tätä Suomalaisen yhteiskunnan realitya ;) :D!

Toisin en tiedä tykkääkö hän semmoisesta,tuskin. Ainoa pelastus onkin ettei hän ymmärää hyvin Suomea ja jää pissa-kakka-pieru jutut ymmärtämättä :D haha..

Nyt taidankin jo lopetella tällä kertaa.

Huomenna siis rankka duunipäivä ja sitten vielä päälle pe. heti ajomatka Pietariin yötä myöden. Huh tulee kyllä rankka viikonloppu meikäläiselle.

Nyt ei muuta kuin oikein hyvää viikonjatkoa kaikille ja ennen kaikkea muistakaa katsoa nuo kaikki ohjelmat mitä suosittelin teille ;)!

Palataan taas

Rakkaudella <3

Antti

3 kommenttia . Avainsanat: Bb-Antti, Antti Kurhinen, , Big brother 2012, äiti, Bb-Janita, Bb-Sarah, Bb-Leina, Bb-Jouko, Bb-Markus, Bb-Tommi, Bb-Jonna, Bb-naiset, tallinna tv 5, hullu juttu yle tv 2, Bb-talo, kick off, suora lähetys, Dom 2, tv-reality, petroskoi, Bb-Irina mun suosikki, i love me,

"Hullu juttu" Yle TV 2 11.10.12 ja kuulumisia

Perjantai 5.10.2012 - Antti "The Russian & Finnish Superstar"Kurhinen

Mashallaa rakkaimpani! 

Tässä taas nyt ollaan oi makakakkalaapukkala :)!

Missä mennään,mitä tehdään,sillä ei oo väliä,koska täältä löytyy parhaat kengät;)!

On melkein pari viikkoa ollut kirjoittamatta,kun ei ole maistunut bloggaus ja on ollut muita huolia sekä menoja..

Nyt olen taas teidän kanssa rakkaat pikku palleroiseni :)!

Mitäs teille kuuluu oikein ?

Ja heti alkuun muistutan teille siitä,että kohta tulee "hullu juttu" asiaohjelma yle 2 tv kanavalta :)! Tässä linkin alla lisätietoja siitä..

http://www.anttikurhinen.net/kalenteri.html

Eli muistakaahan katsoa sitä ehdottomasti ;)!

Nyt kuulumisiin..

On ollut tosi rankat omalla tavallaan nämä pari viikkoa. On ollut tärkeitä tapaamisia ja oikeudenkäyntejä.

Yksi uutinen on ylitse muiden kummiskin :)!

Kun meillä piti olla tuo hovioikeus viikko sitten torstaina sitä Joulukalenterihuijaria vastaan,niin kävi todella mahtava yllätys,joka vapautti meidän kaikista syytöksistä ja voitimme koko jutun :))!

Jippikajei motherfuckers ;)! Se vastapuoli sitten ei saapunut hoviin ja se tarkoittaa automaattisesti,että me voitetaan juttu :))))!

Oli niin mahtava kuulla se,koska siitä on ollut niin paljon vaivaa vuosien mittaan ja olemme saaneet niin paljon kärsiä julkisuudessa tämän jutun takia..!

Nyt se on vihdoin ohi ja elämä jatkuu :))!

Onneksi olkoon meille molemmille,eli minulle ja minun e-vaimolle :)!

Positiivista on myös se,että näköjään pystymme olemaan vain kavereita vihdoin viimein :)!

Toivotan meille molemmille mahtavaa loppuvuotta ja toivottavasti saavutamme sen minkä haluamme :)! Hoppaa :)!

Uusia työhaasteita yms.

Samalla on ollut todella hirveetäkin,kun nyt terveys on vähän reistaillut :(..

On ollut todella huono olo jo pari viikkoa ja olenkin vaan toivonut että paranesi tämä tila..

Kyl tää tästä pikkuhiljaa..

Bb:eestäkin varmaan pitäisi teille kertoa jotain taas..

No aloitetaan kaikkein tärkeimmästä ja surullisesta uutisesta.

Talonj kirkkaasti paras kilpailija on poistettu talosta..! Eli Irina!

Olin oikeesti niin pettynyt ja surullinen kun luin uutisen siitä :((!

Hän oli niitä ihmisiä,ketkä toi hymyn naamalle kun hän teki jotain :)! Hän oli hauska,hullunkurinen ja hyväntahtoinen nainen,joka välitti oikeesti kaikista siellä olleista..

On niin harmi että hänet poistettiin talosta..Toivon tosiaan että oli tosi painava syy sille ja hän oli tosiaankin sekoamassa,eikä muuten vaan ylireagoitu varotoimenpide tuotannolta..

Nyt talossa on sata kertaa tylsempi ja niin persiistä ettei mitään rajaa..

Asialle emme kummiskaan voi yhtikäs mittää ja elämä jatkuu..

Irina on ollut jo kauan mun kaverina facebookissa ja on kommentoinut aina mun tilaa,varsinkin kun olin talo 2/ dom 2 ohjelmassa. Kaipa se diggaa siitä ohjelmasta tosi paljon myös :)!

Itsellenikin on ollut vähän väliä kyllä ikävä talo 2 ohjelmaa,mutta nyt ei ole kyllä yhtään semmoista fiilistä että haluaisin palata sinne:(..ei,vaikka moni on ehdotellutkin sitä.

En näe perspektiivejä itselleni tällä hetkellä siellä..

Sitten yksi mukava yllätys oli kun ppuhelin oli äänettömällä ja mentyäni hetken päästä katsomaan,siellä oli tullut Bb-Millalta,eli meidän rakkaalta seiskan näyttelijäasukkaalta oli saapunut 3 vastaamatonta :D!

Ajattelin,että apuva,nyt sattui jotain kun noin rinkutetaan :DDD!

Positiiviseksi yllätykseksi Milla halusi kuulla vaan kuulumiset ja kuulla mun mielipiteet tästä Bb-kaudesta :)!

Näin siis kerroin :)! (Alla linkki)

Hän on Antti Kurhisen BB-inhokki! - Viihdeuutiset - 7 päivää

 Kyllä se näin vaan on,eikä siitä pääse yli eikä ali..

Yksi perkuleen hyvä uutinen Bb:een suhteen on se,että sinne kävelee uusia asukkaita nyt sunnuntaina <3! Ihanaa nähä vähän uutta verta kun noi vanhat on niin kupsahtaneita,ettei niitä enää kiinnosta seurata..

Eli odotellaan innolla sunnuntaita :)!

Sitten tuli tarjous auttaa Tornion Korkeakouluopiskelijoita.

Viestissä luki näin:

Hei,

Olemme Kemi-Tornion ammattikorkeakoulun kolmannen vuosikurssin medianomiopiskelijoita ja teemme tilaustyötä Suomen ja Venäjän suurlähetystölle. Projektissa on tarkoitus tehdä henkilökuva Suomessa asuvista venäläisistä, venäläiset sukujuuret omaavista tai Venäjään jollain tapaa liittyvistä henkilöistä.

Henkilökuvan pituus tulee olemaan 5-10 minuuttia. Näistä henkilökuvista tehdään DVD-kooste ja tämä kyseinen DVD lähetetään sen tilaajille eli Suomen ja Venäjän suurlähetystöille. Lisäksi tätä koostetta tarjotaan myös kansallisille tv-kanaville, kuten Ylelle.

Media-alan opiskelijat Moskovasta ovat tehneet Venäjällä asuvista suomalaisista henkilöistä lyhyitä dokumentteja ja nyt on meidän vuoromme tehdä vastaavanlaisia henkilökuvia.

Kuvaukset tapahtuisivat lokakuun aikana. Korvauksia emme pysty maksamaan, sillä kyseessä on opiskelijaprojekti. Tulisimme kuvausryhmän kanssa kuvaamaan haastattelun asuinpaikkakunnallenne.

Olisitko kiinnostunut tulemaan haastateltavaksi henkilökuvaan?

Aiheena olisi julkisuus Suomessa ja Venäjällä. Tavallaan lähtisimme hakemaan tällaista how to make it –fiilistä taustojesi kautta. Haluaisimme oppia tuntemaan Antti Kurhisen. Onko media onnistunut antamaan mielestäsi oikeanlaisen kuvan sinusta? Onko julkisuuskuvasi erilainen Venäjällä kuin Suomessa?

Pikaista yhteydenottoanne toivoen

******(nimiä en paljasta)

-----------------------------------------------

Eli siis tommoista ehdotetiin ja hetken mietittyäni,suostuin :)!

Itse viime kevään eduskuntavaaliehdokkaana olen tietenkin kinnostunut Suomen ja Venäjän välisistä suhteista,,eli enköhän mä tuommoisen asian takia voi uhrata hieman aikaa :))!

Eli tomoinenkin mielenkiintoinen juttu olisi tulossa,jep jep :)!

Ja hei,ei onohdeta todella mahtavaa ja supersuosittua Tallinna ohjelmaa uusin jaksoin,jossa me ollaan ex-vaimon kanssa seikkailemassa :),jotenka muistahan katsoa ehdottomasti ;)!

http://www.tv5.fi/ohjelmat/sarjat/tallinna-0

Rakkautta,romantiikka ja anarkiaa jaksossa on yllin kylllin,jotenka katsojat eivät varmasti jää kylmäksi tämän jälkeen ;)!

Ja tietysti rakkaat ei unohdeta sitä,että olen I love me messuilla edustamassa uusinta huipputuotetta :))! Huhhuh tää on kova juttu ja kannattaa olla ehdottomasti paikalla todistamassa tätä ihmettä :)!

Lisää tietoa löytyy täältä minun tapahtumista.(linkki alla.)

http://www.anttikurhinen.net/kalenteri.html?date=2012-10-21&eventId=66#cal_event662012-10-21

Tänään olin sitten työtapaamisessa ravintola Rivolissa..

Ihan hyvät safkat oli Rivolissa ja vieressä kuin vahingossa oli syömässä Sofi Oksanen,jonka leffan eilen kävin juuri tsiigaamassa tennispalatsissa:D! Meinasin huvikseni käydä sen rastaletistä vetäsee ja sanoo "Zdrastvui tovarish ja terkut Stalinilta":D,mut en sit jaksanut ku pihvi oli niin hyvää,eikä viittinyt lentää pois ravintolasta ennen kuin kaiken olin syönyt loppuun,mut sit se kerkes lähtee jo, däämn ;) :D!

Haha..mitäköhän ois neitonen tuumannut oikein :D?

Voin sanoa,että elokuva oli hyvä muuten,mutta todella pahasti mustamaalataan Venäläisiä kaikissa asioissa,eikä se riitä se pelkästään vaan siihen on vedetty uskontokin mukaan todella rumasti :/! Siitä olen enemmänkin vihainen !!Olen itsekkin ortodoksi ja se että leffassa näytetään iso ortodoksinen risti pahan raiskaajatappajarikollisen kaulassa!! Risti roikkuu halveksivasti kun hän raiskaa,kun hakkaa,kun puhuu mummolle uhkaavasti,eli kaikissa paskatilanteissa..!

Miksi pitää niin paljon vetää uskonto tähän? Se että Virossa on katolisia/luterilaisia ollut,niin ei tarkoita että pitää muuta uskontoa pilkata! Tuon takia ehkä hieman halveksun ainoastaan Sofi Oksasta..Muuten tiedän ne raakuudet mitä on neuvostoarmeija ja natsiarmeija saanut euroopassa aikaiseksi..

Tuossa ei vaan tullut sitä esille ollenkaan,että kaikki neuvostoarmeijan upseerit olivat niin suuren Stalinin pelon vallassa,että tekivät ihan mitä vaan,tahtomattaan!! Jos et teeniin sun perhe on kansanpetturi ja pahimassa tapauksessa teloitetaan koko perhe,parhaimmassa lähetetään Siperiaan! Joka ikinen pelkäsi ja teki sitä mitä kommunistipuolue pakotti,olit sitten Venäläinen,Virolainen,latvialainen tai ihan kuka muu tahansa!

Elokuvassa ei tullut ollenkaan sitä puolta esille ja se on todella iso vääryys..!

Noh,tämä on minun mielipide ja kaikki saa olla sitä mieltä mitä haluaa olla..

Nyt viikonloppuna olisi tulossa kaverin läksiäispirskeet ja meille onkin varattu vip saunat,limusiinit,ampumarata,ravintola ja päätteeksi Namun loossi :))! Ai että kuullostaa hyvältä ja me pistetään sokka irti ;))! Tämä tarkoittaa siis että otan silti suhteellisen iisisti ja en mitään koko viikonlopun putkia :D!

Huhhuh heijjaa :)!


Eiköhän se tällä kertaa riitä taas blogin osalta ;)!

Nyt on sitten varmaan aika siirtyä taas muihin hommiin ja palaillaan taas ensi viikolla uusin kujein ;)!

Rakkaudella <3!

Antti





Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Bb-Antti, Antti Kurhinen, Big brother 2012, uskollisuuus, Bb-Janita, Bb-Sarah, Bb-Leina, Bb-Jouko, Bb-Markus, Bb-Tommi, Bb-Jonna, Bb-naiset, tallinna tv5, hullu juttu tv2, Bb-talo, kick off, suora lähetys, Dom 2, tv-reality, love, petroskoi, Bb-Irina mun suosikki, i love me,

Loppu sekoilulle ja mammat jyrää :)

Lauantai 22.9.2012 klo 13:04 - Antti "The Russian & Finnish Superstar"Kurhinen

Shalom kaikille! 

Täällä sitä taas ollaan..

Tosiaankin nyt kerrotaan vähän biletyksen lopettamisesta taas kerran,mutta tosissaan..en viitsi kyllä kertoa miten mulle meinas käydä,mut nyt kiitti ja mulle riitti niin sanotusti,huhhuh!

Oli siis kivaa,ei sen puolen,mutta kun liikaa on liikaa,kun ei enää terveys meinaa kestää..

Nyt päätin viettää terveellistä elämäntapaa ja loppui toi heiluminen bileissä,ainakin käyttämällä alkomahoolia holtittomasti..!

Jokainen kummiskin on ihminen meistä ja päätin tehdä poikkeukset suurina juhlina, kuten synttärit ja uudet vuodet.

Siihen se sitten jääkin! Nyt pikkuhiljaa on taas aloitettava oikea terveellinen elämä,mitä olen osannut ennen elää,mutta varsinkin viimeisen vuoden mennyt ihan läskiksi..Vuoden aikana olen Venäjältä palattuani maailman pisimmästä tosi tv ohjelmasta hyvin pettynyt moneen asiaan ja epäonnistunut monessa asiassa. Yksi suurimpia on parisuhde,jonka kerta toisensa jälkeen pirstoutui pirstaleeksi..on unelmia joita tavoittelin ja jouduin monesti pettymään lukuisista yrityksistä huolimatta.. on ollut todella vaikeaa,vaikka onkin yrittänyt todella paljon. Muistan että ennen olin vähän kuin onnenpekka ja kaikki melkein onnistui ekasta kerrasta mihin vain tosissani ryhdyin. Nyt tämä vuosi on näyttänyt sen toisen puolen,että ei kaikki onnistu vaikka kuinka yrittäisit ja on se pirullinen "paholainen",joka tekee kaikesta epäonnista..

Olen oikeasti yrittänyt todella paljon eri asioita ja ideoinut ties mitä juttuja..Monet ovat toteutuneet,mutta eivät ole tuottaneet tiettyä tulosta. Tämä kaikki tietenkin syö miestä,pikkuhiljaa..Tämä johtaa siihen että kuppi maistuu ja biletys tuo iloa elämään,jossa on paljon stressiä ja ongelmia..

Ja se tie on helppo,tosi helppo,liiankin helppo..on helppo heittäytyä pullon mukaan ja sanoa itselleen,että "minähän yritin ja en voi sille mitään" ja avata pullo ihan ´kuin se olisi puolustettu teko! Sitä ei jaksa itseä syyttää vain kaikesta ja potkia perseelleen,haukkua pystyyn,sekä sanoa"nyt vittu lusmu lopeta toi valitus ja anna mennä uudestaan"!

Nyt tajusin viimeisimmän bilereissun jälkeen kun vihdoin kolmen päivän jälkeen palasin himaan,ihan rikki,puhki,kännykän ja laukun hukanneena,housut veressä, heräen hirveeissä oloissa jotkut naiset vierellä..menin peilin eteen täristen ja katsoin itseäni..Onko tämä enää oikeesti sitä elämää mitä haluan? No en saakelissa..! Olen jo tuon käynyt jo vuosia sitten läpi ja nyt taas vielä villimpänä palanut..Ei,ei ja ei!

Nyt loppui!!! Nyt alkoi sosiaalinen elämä ilman alkomahoolia!

Kaiken lisäksi olen tehnyt niin paljon duunia eräiden asioiden suhteen, että ne on niin lähellä toteutuakseen että toi biletys ja viina siihen sovi!


Ensi viikolla selviää todella paljon,todella paljon..Olen panostanut paljon siihen ja se voi olla minun yksi unelmieni täyttymys tai sitten taas yksi pettymyksistä..Sillä ei ole väliä,kun tiedän että olen yrittänyt parhaani!!

Nyt on paljon parempi fiilis kun on päättänyt sen ja lupaan itelleni pitää sen :)!

Nyt sitten siirrytään tietysti mihin muuhunkaan kuin Big Brotheriin ja menneisiin tapahtumiin.

Tosiaankin Janitan lähdön jälkeen on jonkunlainen aukko jäänyt,vaikka muuten hölmö tyttö se oli.. Nyt olen todella paljon tykännyt mammoista :)! Ne kyllä oikeesti osaa heittää läppää,samalla olla sarkastisia,mutta oikein paikan tullen olla fiksuja! ´Varsinkin minun maannainen Irina on ihan vallaton tapaus :))! Se on kyl niin ihana höpsön hauska sekopäämummeli,ettei mitään rajaa :) :DDD! Hän heittää välillä ihan hulvatonta juttua,mutta samalla hän on niin harmiton,eikä tahdo kellekkään mitään pahaa <3! Hän on mun ehdoton ykkössuosikki voittajaksi :)! Eikä siis sen takia että on Venäläinen,vaan juuri sen oman hulvattomuuden hauskuuden takia ja höpsöyden  :)!

Muutkin mammat on hauskoja kun ne heittää läppää,varsinkin oli hauska katella mammoja kun he Iran syndeillä veti hirveet lärvit ja näytti mistä teräsmammat on kotosin :D! Se Annen ja Markuksen välinen juttu kun Anne veti housut kinttuun,niin oli kyllä vähän ehkä liikaa,mutta uskon kyllä ettei Anne sitä tahalteen tehnyt, varsinkin kun nainen katui sitä tosi paljon..Minusta spekulaatiot talosta poistamisen suhteen on ihan turhia,ei siinä mitään ollut kun Markus muutenkin kävelee munat paljaana aamusta iltaan siellä välittämättä muista..:D!

Suoraan sanottuna toi talo ois niin tylsä ja tyhjä, jos noita mammoja ei olisi!!

Nyt mikä mua eniten potuttaa,että rakas suosikki Irina on kännipäissään hankkinut itselleen rangaistuksen,joka on 3 nimeämispistettä ihan tosta noin vaan!! Niin persiistä,mutta ihan ansaittua kyllä! Tyhmä,hölmö sanon minä..Tässä voi tosiaankin käydä pahasti kun miettii viime viikkoa miten Leina tippui noin vaan,vaikka oli saanut vain yhdeltä asukkaalta nimeämispisteet..! Nyt on myöhästä enää kun paskat on jo housuissa mitään jossitella,vaan pyydänkin kaikkia ihmisiä äänestämään Irina jatkoon!

Voitte itsekkin kuvitella miten paljon talo ja ohjelma menettää viihdettä jos Irina lähtee talosta pois! Ajatelkaa sitä ja miettikää miten paljon muita ehdokkaita on siellä jotka voi häätää, kun heistä ei oikeesti ole mitään iloa..

Aluksi säälin Katariinaa ja propsit oli hänen puolella kun häntä kiusattiinmutta nyt kun huokmaa ettei kukaan haluu pahaa sille vaan ihan nätisti pyytää osallistumaan viikkotehtäviin yms. niin neito ei millään halua mitään tehdä ja itkee koko ajan..nyt ihmisten pitäisi jo huomata että hänen pitäisi lähettää kotiin!!

Hikiviikkotehtävä on ollut kyllä mainio ja on mahtavaa että asukkaat pääsee liikuttaa persettään sohvalta..nimittäin siellä on oikeesti tylsää ja ilman urheilua meinaa tulla hulluksi!

Olihan tuo aika ällöttävää puristaa hikee kuppii,kaiken lisäksi jotkut joutuivat joitteinkin toisten hikeä puristamaan hyhhyh :D!

Parasta oli tässä tämän viikon Bb-extrassa perjantain jakso. :D! Oli kyllä ihan pakko katsoa Bb-extra ehdottomasti kun itse Johanna Tukiainen oli siellä :D ja ihmettelin kyllä suuresti että hän kehui meitä ex-vaimon kanssa "karismaattisiksi yms"!! Oijoi että minä ainakin Olen kyllä todella otettu tästä kunniasta :)) ♥ :D hahaha..!

Muuten hän oli suhteellisen fiksulla päällä ja vastasi yllättävän rauhallisesti ja jopa fiksun sarkastisesti Cristalin kysymyksiin :D! Ehkä Johanna on hieman rauhoittumaan päin ja on saanut vihdoin oikean lääkityksen :) :D!

No joo..

Mutta toi asukkaiden shoppailuun pääsy talosta on kyl aikamoinen juttu :)! Sitä odotellaan ja katsellaan tänään sitten miten siinä käy ja mihin he pääsevät shobbailee..!

Nyt viimeisin uutinen vähän pisti horvat hörölle,että mitäs se Sarah riehuu siellä ja uhkailee väkivallalla,mut enpä jaksa jäädä odottamaan ja kommentoimaan sitten tapahtunutta..jääköön se ensi kertaan..

http://www.stara.fi/2012/09/22/bb-sarah-rajussa-riidassa-irinan-kanssa/


Nyt varmaan on pakko mennä tästä tekee muita hommia..Ensi viikko on tosi tärkeä kaikin puolin ja toivon että mun paha olo menee ohi,muuten moni asia voi mennä pieleen..!

Ja ai niin,hovioikeusjuttukin joulukalenterin suhteen on ensi viikolla.. voi apua onpa paljon kaikkea!

Ai niin,unohtui kertoa teille kun moni on kysellyt missä mun yorkshiren terrieri viipyy,niin se nyt on edelleen siellä odottamassa,mutta mä päätin etten sittenkään ota sitä,koska minun elämä on niin epäsäännöllistä ja matkustan sinne sun tänne vähän väliä yms. niin päädyin siihen tulokseen,että en halua koiran olevan yksin kotona kun lähden. Tutuille ja kavereille aina vienti ei ole hyväksi koiralle olla aina tuntemattomien kanssa ja muutenkaan ei tiedä miten ne käsittelee koiraa yms.

Päätin olla olematta itsekäs..

Koira ei ole mikään lelu jonka kanssa vähän leikkiä ja sit voi heittää nurkkaan! Se on melkein kuin vauva,tai siis se on pikku vauva joka kaipaa tosi paljon huolenpitoa ja huomioo. Ja en halua että se millään tavalla jäisi ilman sitä tai sillä olisi huono olla,jotenka nyt jää koira vielä ainakin hankkimatta,niin kauan kuin itse asetun vähän enemmän aloilleni. Sitten kun rakastava tyttöystävä ja joku muukin kuka pystyy pitää koirasta huolta kun en ole kotona niin on eri asia.

Harmittaa sinänsä kun olisi saanut niin halvalla sen,mutta no..näin on parempi toistaiseski :)!

Jaahas..no nyt pitää lopettaa enne kuin venyy taas ylipitkäksi tää blogi..

Nyt ei muuta kuin hyvää viikonloppua ja palaillaan taas ensi viikolla :)!

From Russia With Love <3!


Antti







6 kommenttia . Avainsanat: Bb-Antti, Antti Kurhinen, Big brother 2012, uskollisuuus, Bb-Janita, Bb-Sarah, Bb-Leina, Bb-Jouko, Bb-Markus, Bb-Tommi, Bb-Jonna, Bb-naiset, Bb-miehet, facebook, Bb-talo, kick off, suora lähetys, bileet, Dom 2, tv-reality, love, petroskoi, Bb-Irina mun suosikki, paras vanhus,

Pettämistä & irstailua oikein mahan täydeltä...

Keskiviikko 12.9.2012 klo 21:52 - Antti "The Russian & Finnish Superstar"Kurhinen

Salam a leikum toverit! 

Tässä sitä taas ollaan teidän kanssa jakamassa mielipiteitä ja kertomassa kuulumisia :)!

Ja ensimmäisenä tietysti kerron mistäs muusta kuin Big Brotherista täällä ;)!

Nyt kun päällimmäisen minulla kuhisee tuon Bb-Janitan tekemiset,niin aloitankin hänestä!!

http://www.iltalehti.fi/bigbrother/2012091116065744_bb.shtml

Uskomaton lumppujen lumppu kyllä huhhuh!!! Jos on tommoinen jakorasia saakeli,niin ei olisi edes mennyt kihloihin juuri ennen taloon menoa!!! Olisi edes ollut hieman kunnioitettavaa jos olisi sanonut suoraan ennen taloon menoa,ettei ehkä py

sty olemaan uskollinen ja erota,mutta tollei tädellisesti nolaa ja nyöryyttää kihlattuaan koko Suomen edessä on älläistyttävän röyhkeetä ja säälittävää toimintaa!!! Ai että itteäkin kuhisen kiukusta kun kattelen ton lorton tekemisiä talossa...prkl, s*#*na!!! 

Mua niin harmittaa sen jätkän puolesta,että en tekis mieli auttaa sitä kostamaan tolle lortolle!!!

Toi on niin ala-arvoista toimintaa,ettei voi edes kuvailla käyttämättä kunnon ärräpäitä!!

Kaiken tuon kukkuraksi nuori lorttoneiti uhmaa kaikkia vanhempia asukkaita yhtään kunnioittamatta heitä ja haukkumalla 100 kiloisiksi läskinorsuiksi ja ties mitä muuta!!! Siis niin suurta epäkunnioitusta kaikkia kohtaan talossa,että olen ihan ymmälläni oikein!!! Tuo tyttö kaipaa niin selkäänsä,ettei mitään rajaa!!! Ja sen jälkeen pitäisi lähettää keskitysleirile vähän oppimaan arvostamaan elämää!!! Sitä tuo röyhkeä nulikka kaipaa!!!

Siis toi on niin lellitty kakara,ettei mitään rajaa!!! Haluaisin kyllä katsoa hänen vanhempia ja sanoa suuret suruvalittelut kaikin puolein heille että on tommoinen tyttö..

Mä on yleensäkkin ihmetellyt joitakin perheitä aina kun nähnyt kun ne ei sano mitään lapsilleen kun ne esim. hajottaa iikkunan tai kiroilee yms. Kuulin vaan että "Pekka ei noin saa tehdä" ja sen jälkeen poika vaan jatkaa samaa ja sitten vanhempi ei muuta tee..uskomatonta!!

No muutenkin siellä talossa on nyt hirvee sekasorto menossa!

Siis ihan älyttömiä juttuja kyl jopa vähän vanhemmat naisetkin tekee tuolla,että olin suu auki  että wtf, kun luin tämän uutisen :XD!


Siis mitä hemmettiä tuolla ihmisillä päässä tapahtuu oikein :D??!
Onhan tuo siis hauska jollain tavalla,mutta jotenkin toi on mennyt kyl niin irstaaksi,ettei mitään rajaa huhhuh!!

Ihan sairaita suurin osa asukkaista voisin sanoa näin :D! Varatut naiset kaikki ovat nymfomaaneja jotka heti pettävät omia kihlattujaan ja poikaystäviään mentyä taloon ja miehet on puoliks piilohomoperverssejä jotka kielaroi keskenään ja sit tekee mitä älyttömimpiä irstaita temppuja :D! Vanhemmat mammat nekään ei hirveesti siveellisyydellään eturivissä hehkeile :D!

Ainuita on suht.koht normeja on Iida ja pari muuta,mut siihen se jääkin :D!

Okei,noi vanhimmat muut naiset on ihan hauskoja ja on hyvää läppää,mut toi persvaon imeminen on kyl niin sairasta että huhhuh :D!

Siis viihteen kannalta tuo on mitä hauskinta katseltavaa ja luettavaa,mutta en voi kuvitella omaisia mikä fiilis heillä on kun lukee noita juttuja omasta rakkaastaan tai läheisestään :D!
Voin ainakin sanoa,että tämä kausi on irstain mitä koskaan ollut ja edes minä en ole noin irstas  :DDD!

No,katsotaan miten porukka jatkaa siellä talossa viikojen päästä ja jatkuuko samantapainen sekoilu aina kännissä vai myös selvinpäin..Kuka muuttuu mihinkin suuntaan..kuka näyttelee kuka ei..se paljastuu noin parin kuukauden kohdalla viimeistään.

Nyt kun meno on lähtenyt ihan lapasesta,,niin on vaikea enää fiksusti arvioida talon tapahtumia tällä hetkellä.

Tämän takia siirrynkin nyt hieman toisiin aiheisiin ja omiin kuulumisiin :)!

Ne ei ole ehkä ihan noin irstaita,paitsi yksi juttu ;) :D!

Tosiaankin nyt kun se lehdissä on jo kirjoitettu ja ilmoitettu,niin voin hieman mainostaa ja kertoa,e ttä kyllä siinä meidän jaksossa on myös irstailua,romatiikkaa ja paljon actionia ;)! Tätä ei missään nimessä kannata missata!!! tarkkaa päivämäärää en tiedä vielä milloinka se tulee ulos,mutta heti kun tiedän niin ilmoitan kyllä! Eli tästä siis on kyse. (linkki alla.)



Eli ihan huikee jakso Tallinna tosi-tv ohjelmaa tulossa ja suosittelen lämpimästi katsomaan sen :))!Oli hengenvaaratilanteita yms.huhhuh!
Enempää en voi ennen aikoja paljastaa teille vielä,mutta näin on parempi,että tiedän jännitys säilyy mitä siellä oikein tapahtui!!
Eli jäämme odottaa innolla tota jaksoa ;))!
Sitten muihinkin aiheisiin kuin tosi tv ;)! Olin viime viikonloppuna Petroskoissa juhlimassa mun rakkaan siskon synttäreitä :) <3!
Oli tosi hauskaa kun keräännyttiin kaikki vaan siskon kaverin luo ja dokailtiin,sekä pelattiin Aliasta :) :D! Mulla teki vähän tiukempaa kun tuli vaikeita sanoja ja mun piti selittää Venäjäksi :D! Apuva sentään kyl :D!
Yritin parasta ja oli kyllä hauskaa ei voi muuta sanoa :)!
Reissu oli tosiaankin pikareissu ja todella uuvutti minut kun piti ajaa 1000km sinne ja takas sama,eli 200 km parin päivän sisällä..kaiken lisäksi ajaa viel hirveessä krapulassa takaisin..oli kyllä tuskaa huhhuh mä sanon kyllä..!

Palattuani olen suunnitellut yhtä juttua ja toivonkin että nyt vihdoin kaikki loksahtaisi paikoilleen :)!
Treeniä nyt vähän pidempään olen vetänyt salillla,mutta jotenkin on ollut omituinen olo ja on huimannut ihan syyttä..en tiedä mistä johtuu :(!?

No,kai se on viel jotain jälkiflunssaa ja sen semmoista..

Viikonloppuna nyt on tiedossa kunnon bilettämistä taas pitkästä aikaa ja sokka on irti perkule ;) :D!

Ja nyt tuli kyllä taas pakko kirjoittaa Bb:eestä kun tuli yllätysuutinen että Janita luovutti pelin..!!



Tuo tuli kylä vähän yllätyksenä,mutta positiivisesti uskon että se on varmaan parempi Janitalle. A: se ei ikinä tulisi voittamaan Big Brotheria tuolla käytöksellä mitä se on ollut talossa. B: se tekis vaan enemmän hallaa itselleen olemalla talossa pidempään C: Hän pääsee ehkä mahdollisesti pyytämään anteeksi hänen ex-kihlatultaan anteeksi

Eli fakta vaan on että sille se on parempi,meille katsojille huonompi juttu..
Olihan se ihan kiva katella sen tyhmiä touhuja ja heittoja,mutta silti toivon tyttöpoloiselle hyvää ja kunnioitan kyllä tuota hänen päätöstään luovuttaa!

Ehkä siellä pääkopassa ei ole pelkkä tuulitunneli kuten Teija sanoi,vaan jotain eloa elämästä löytyi ja Janita rupesi kärsimään pahoista tunnontuskista ja luovutti..

Anyway..tämä oli hyvä uutinen ja huono uutinen samaan aikaan.

Nyt talossa on tietysti yksi sekopää vähemmän,joka tekee ohjelmasta taas tylsemmän :(! Eli nyt tuotannon kyllä pitää fiksusti ajatella ja pistää uusi sekopää tilalle ;) :D!

Voi että mä en voi kuvitella mitä sieltä tulee kun kattelee tota alkusettiä asukkaista :D!

Toivottavasti tuotanto reväyttää kunnolla ja pistää sinne oikeesti kunnon pommiyllätyksen ;))!

Nyt jäämme siis jännityksellä katsomaan seuraavia siirtoja tuotannon puolelta ;)!

Nyt taitaa taas riittää tältä erää tätä bogia ja lähdenkin tästä nyt katsomaan naisetn öjypainia jota mun kaveri houstaa :D! Eiks kuullostakkin aika erikoiselta :D? No todellakin kuullostaa ja sen takia mä meenkin tutkailee mikä ihme se on oikein :D!

Ei muuta kuin oikein mahtavaa loppuviikkoja ja jopa viikonloppua kaikille, jos nyt en jaksakkaan blogia kirjoittaa viikonloppuna kun oon bailufiiliksesissä menossa pitkin Stadia:)!

Eli palailaan taas ;)!


Rakkaudella <3!

Antti





Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Bb-Antti, Antti Kurhinen, Big brother 2012, uskollisuuus, Bb-Janita, Bb-Sarah, Bb-Leina, Bb-Jouko, Bb-Markus, Bb-Tommi, Bb-Jonna, Bb-naiset, Bb-miehet, facebook, Bb-talo, kick off, suora lähetys, bileet, Dom 2, tv-reality, love, petroskoi, Bb-Janita, luovutus, huoraaminen, piss

On muutoksien aika..ja tattimetsä kutsuu ;)!

Torstai 6.9.2012 klo 20:08 - Antti "The Russian & Finnish Superstar"Kurhinen

Heippatirallaa rakkaat taas :)! 

Viimeksi minun koko blogini liittyi pelkästään big brotheriin ja siihen miten varatut naiset käyttäytyvät siellä..

Palautetta on tullut todella paljon ja suurin osa on ollut samaa mieltä kanssani.

No se ei ole mitenkään ihmeellistä,vaan olisi ollut enemmän ihmeellistä sekä todella huolestuttavaa jos olisi ollut toisinpäin.

Tällä kertaa jätän nyt aiheen syrjään ja muutenkin puhun big brtoherista paljon vähemmän. Joka blogi ei voi olla pelkkää Bb tykitystä ;)!

Olen kylläkin aika tiuhaan seurannut uutisia mitä on tullut talon tapahtumista ja jotkut ovat kyllä lyöneet aika ällikällä minut :D!

Viimeisin hauska järkytys oli Tomin väläytys siitä,että oli paskonut naisen käsilaukkuun jossain bileissä kun ei pääsyt vessan :DDD! Voi jumantsuppale tätä poikaa,että se paljastaa semmoisia juttuja kylläjoita ei ehkä kannattasi paljastaa :D!

Olen kyllä omalla kokemuksella käynyt läpi ja voin rehellisesti sanoa,että kaikkea itsestään ei kannata julkisuuteen antaa,koska se voi haitata todella pahasti jossain tietyissä työtilanteissa ;)!

Ei auta vakuutella kuule sitten työnantajaa tai työhakemuksessa,että en minä tommoine ole mitä annoin tuolla itsestäni ymmärtää..se vaan leimaa sut ja todella mieluinen työpaikka voi mennä nenän edestä sen takia että väläyttelit todella uskomattomia asioita julkisuuteen! On se silloin hauskaa ja ihmisillä on hauskaa lukea,mutta niin kuin sanoin..joskus sitten hamassa tulevaisuudessa ei ole hauskaa monen asian mentyä ohi suun ;)!

Tomi on muutenkin aika paljon semmoisia sioita heittänyt mitä ei todellakaan kannattaisi laukoa! Se että tuli ennen kuin tyttö kerkes edes riisua suunilleen oli kyllä myös semmoinen heitto,jonka olis ehkä koko Suomen edessä ehkä ei ois tarvinnut kertoa :D!

On kyllä todella paljon muitakin asioita,mistä Tomi on saanut mut repeilemään,mutta samalla huutamaan "miten sä tommoista voit väläyttää":D?!

Noh,se on vähän nyt vaikeeta Tomia opastaa ja neuvoa miten toimia sen suhteen kun hän on talossa,mutta tulessaan pois,minä kyllä pidän hänelle pienen nuhtelun asian suhteen ja kyselen tulevaisuuden ajatuksia..

Sitten hieman vielä muutamista asukkaista..

Sarahin käyttäytyminen varsinkin valehäädön jälkeen on puistattanut ja ihmetyttänyt..Tyttö on ollut ihan hukassa ja romahduksen partaalla..

Tällä tytöllä jos ei ole ad/hd niin ainakin todella lyhyt pinna ja kärsivällisyys :D!

Kaiken lisäksi katkeruus ja kateellisuus on huippuluokkaa myös..

Mielenkiintoinen tapaus sinänsä katsojan silmin katsoo sitä kaikkea miten ihminen käyttäytyy näin lyhyessä ajassa noin ailahtelevasti,että on jopa valmis luovuttamaan kun on yhden päivän tylsää :D!

Suoraan sanottuna tämä tyttö ei hirveen kauaa talossa pysy sen jälkeen kun heidän 2 viikon koskemattomuutensa loppuu,se on varmaa se!

Tänään Janitan luovuttamispuheet ja itkupotkuraivarit viime aikana on myös vähän saanut nauramaan :D! Janita on kyllä niin pissis kuin olla ja voi,mutta niin kuin Cristalkin sanoi, se on ihan parasta viihdettä kyllä huhhuh :D!

Janitaa en kyllä haluais pois,mutta tota menoa miten se käyttäytyy ja varsinkin uhmaa isoveljen käskyjä koko ajan,niin ei hirveen kauaa talossa pysytä..!

En nyt rupee sen enempää arvioimaan asukkaita,kun niitä on niin monessa blogissa muualla arvosteltu ja arvioitu,ettei siinä ole oiekin mitään järkeä kun ei meidän fiksujen ihmisten mielipiteet niin paljoa erotu loppujen lopuksi toisistaan ;)!

Antaa nyt niiden muhia sen viikon pari lisää,niin sitten vasta saadaan jo jotain ihmisistä kunnolla irti,mitä he ovat,ketä,mitä varten ja miksi ;)! Nyt on vaan liian aikaista ketään kunnolla tuomita ja arvioida!

Tietysti ensimmäinen häätö olisi ollut kiva nähdä sunnuntaina livenä,mutta minä lähden Petroskoihin minun siskon synttäreitä juhlistaa :)!

Noh,ei se niin justiinsa ja onhan niitä suoria sunnuntain talk show lähetyksiä yllin kyllin mitä voi mennä seurailee..

Rakas sisko on 100 kertaa tärkeempi ja juuri hänen takia pelkästään menen sinne <3!

Rakas siskoni täytti siis jo 4 päivä virallisesti 24 vuotta,mutta viettää vasta viikonloppuna ne. Hän nykyään asuu Pietarissa ja on töissä passi-ja viisumikeskuksessa, jossa Suomen viisumihakemuksia käydään läpi. Olen niin ylpä siskostani,että hän niin nopeasti muuton jälkeen Pietariin löysi itselleen hyvän duunin ja raataa kuin hevonen :)! Kaiken lisäksi hän pääsee nyt toiseen duuniin,eli opettamaan Pietarin kouluun Suomen kieltä :)! Ihan uskomattoman mahtavaa tämä kaikki :))! Niin kuin aina sanonkin,onneksi meidän perheessä on se valkoinen lammas,eli siskoni josta saa olla tosi ylpee :))!

Mä nyt oon tämmöinen hunsvotti ollut aina :D, mutta sen verran itsestäni voin sanoa, että en minä paha ihiminen ole vaikka moni luuleekin..en todellakaan! Te jotka mua ette henkilökohtaisesti tunne,ettekä ole jutelleet yms. niin ihan turhaan ajattelette paskaa.. Niin kuin itsekkin olen sanonut.."älä ikinä arvostele ketään julkisuuskuvan tai kuulemien mukaan,ennen kuin tutustut henkilökohtaisesti"..tämän olen itsekkin oppinut kun ollut suuri ennakkoluuloja jotain tiettyjä tyyppejä kohtaan, ja sitten kun on tavannut,jutellut,ryypnnyt yhdessä,tajunnut sen,että median ja julkisuuden autta saatu kuva on ihan vääristettyä ja tekemällä tehtyjä!

Jotkut tekee sen tahattomasti,jotkut tahallisesti(hyötyjä etsien).

Pointti oli vaan se,että ole fiksu ja ymmärtäväinen,äläkä yksinkertainen ja hölmö kun arvioit ihmisiä tuntematta ;)!

Eli siis siskon syndejä mennään yhdessä juhlistaa meidän rakkaaseen Petroskoihin<3!

Tosiaankin olin unohtanut kertoa sen,että olin viimeiseen saakka melkein valmis lähtemään Ibizalle minun yhden kaverin kanssa,joka oli jo aikoja sitten varannut itselleen liput sinne..

Olin viimeiseen astio valmis lähtemään,mutta vain jos tiettyyn budjettiin olisin päässyt..valitettavasti äkkilähdöt mallorcalle vähän kusi ja muutenkin rahallinen tilanne kesän jälkeen ei ole maaritteleva,niin päätin sitten ihan suosiolla jättä Ibizan reissun ensi vuoteen..Olisin vaan nyt joutunut hirveeseen velkakierteeseen jos olisin sinne lähtenyt ja minä en kuulu niihin ihmisiiin jotka ei maksa laskujaan ja eikä kiinnosta menettääkö luottotiedot vai ei..!

Olen aina ollut todella tiukka sen suhteen ja vielä siihen kun moni ihmettelee miten pärjään pienellä rahalla,niin kyllä minä osaan..olen sentään joutunut lapsena olemaan yksin kuukausitalkulla 100 markalla elossa ja olen oppinut arostamaan rahaa ja säästää joka ikisen pennin.

Olen todella tarkka siitä mitä ostan yleensä kaupoista ja harvoin pistän haisemaan vaatteisiin yms.Ruankin katson tarkkaan mitä ostan ja mista mihin hintaan.

Se vaan on kun on eri lailla kasvatettu minut,mitä nyt kerettiin kasvattaa ennen kuin joudin omilleni.

Opin arvostamaan rahaa ja että sitä ei tule noin vaan,sekä pitää osata säästää jos haluu pärjätä. Tämä tapa on onneksi minulle jäänyt aikuisiälle saakka ja sen avulla olen aina pärjännyt,sekä koskaan en ole mitään luottoja menettänyt tai ollut velkaa. Ainoastaan visa kortti jonka laskun senkin aina maksan heti vain kuin on mahdollista pois!

No mutta ei siitä sen enempää..

En halua muistella lapsuuden paskoja juttuja taas..

Nyt on siis tämä paivä ja nyt :)!

Tämä nykyinen päivä on omituinen päivä kyllä..olen niin paljon kaikkea tehnyt,ollut jutuissa mukana,kaikessa häsläämässä,mutta loppujen lopuksi lopputulos on se että silti kunnon tulvaisuuden pohjaa en ole saavuttanut. Nyt kun olen vanhentunut,ympärillä kaverit vanhentunut,tehnyt perheen yms.,niin tämä tilanne alkaa vähän masentaa..se on ihan normaalia tietysti,mutta sille pitää tehdä jotain..kaikkein vaikeinta on vaan tajuta sen ytimen mihin sitä pitäisi oikeesti mennä.

Olisiko se viihde-ala,vai olisiko kenties kaupan ala,johon olen kouluttaunut aikoinaan ja tiedän olevani myös hyvä siinä..herää monet kysymysket ja vaikea päätös..mihin suuntaan kannattaa mennä,mihin panostaa enemmän,vai panostaako kumpaankaan?

Nämä kysymykset eniten raastaneet minun mieltä viime aikoina..

Mutta nyt olen myöskin tajunnut sen,että tarvitsen kunnon duunin,enkä pelkästään freenlancer pelleilyäjosta tulee joskus ja joskus ei tuu..tarvitsen jo tässä iässä vähän stabilisointia elämääni. Eikä sen takia kun ympärillä kaikke tekevät perhettä ja uraa,vaan sen takia että itsekkin olen jo kypsynyt ja halukas siihen!

Pitkästä aikaa isutin tässä muutama ilta ja lähetin todella moneen paikkaan työhakemuksia,voitteko uskoa ;) :D!?

Kyllä se on täysin totta ja hain jopa semmoisia paikkoja mitkä on tosiaankin mahdollisia minulle,eikä semmoisia joihin haetaan pelkästään toimitusjohtajan paikka eli ovat mahdottomuuksia :D!

Nyt vaan tomitaan ja pikkuhiljaa hyvää tulee :)! Jostain hakemastani paikasta varmasti tulee jotain kutsua ja aioin käyttää sen tilausuuden hyväkseni;)! Ennakkoluuloista kun puhuin,niin se on ainut asia mikä haittaa minun  pääsemistä hyvään ja arvostettuun duuniin. Olen kyllä julkissuudessa sen verran pelleillyt aikoinani,että ei se todellakaan hyvää meriittiä ole CV:eessä ja asialle ei voi muuta sanoa,kuin tehty mikä tehty. Pahimmat asiat pyydetty anteeksi ja tuomot saatu,jotenka  sinänsä ei mitään hätää.. kunhan saa työnantajan yrityksessä vakuuttuneeksi siitä,että olen luotettava tyyppi,eikä pelkästään se Antii mikä on julkisuudessa aikoinaa töpeksinyt.

Tämä on haastavaa,mutta asian eteen jotuu teemään töitä. Käydä haastatteluissa ja näyttää oikeesti mihin pystynyt ja kuka olen!

Sen teen todellakin,mutta niin kuin sanoin..ennakkoluuloisia ja vainoharhaisia ihmisiä on Suomi ja maailma täynnä,jotenka helppoa se ei missään nimessä tule olemaan!

Noh,tähän voi vaan sanoa,että kaikki on mun käsissä ja kaikki mahdoton on mahdollista ;)!

Näillä mennään siis seuraavat kuukaudet ja samalla tietenkin unohtamatta viihdyttää teitä jollain tavalla ;)!

Enää ette kyllä minusta ihan pellehermannia saa mitä joskus tein ihan vapaaehtoisesti joka päivä roskalehdille,mutta omille hyville tutuille ja muille kyllä osaan ja tuun  aina järjestää hauskaa ;),tietäen sen että he ymmärtävät minua :)!

Nyt muutenkin palattuani itä-euroopan matkaltani,olen todella paljon miettinyt monia tulevaisuuden asioita..

Tänään salilla juttelin parin todella tärkeän ihmisen kanssa ja keksin todella mielenkiintoisen uuden idean :)!

Molemmat oli kiinnostuineita aiheesta ja syystäkin,nimittäin asia on todella mielenkiintoinen ja positiivinen :)!

Nyt en siitä sen enmpää puhu edes,ennen eikoja,koska aina kun olen kertonut mun suuret ideat niin ne ei ihan putkeen aina menneet :D! Eli ei mitään ennen aikoja ;)!

Diu diu diu ;)!

Ja sienestämään olen unelmoinut päästä nyt viime aikoina,mutta en ole vielä saanut raahattua persettäni metsään :D! Ai että haluan kerätä hyvät tatit himaan <3!

On niin hyvät sienisateet ollut,että uskoisin että tatteja tulee palkjon tänä vuonna,kunhan ei tuu äkillisiä pakkasia jotak voi pilata sadon :/!

Taitaapi olla jo sen verran paljon taas settiä täällä,että taidanpa rakkaat päästä teidät  sulattaa tätä kaikkea omiin oloihin :D!

Nyt hopi hopi kiire kohta jo tonne Ilotulituksen Sm-mestaruuskilpailuihin :)! Toivottavsti tänäkin vuonn apistävät kunnolla haisemaan :)!

Ensi viikolla palattuani Petroskoista hyppään taas Bb-tovereiden ja isoveljen kimppuun täällä ja lupaan taas teille kommentoida talon kihhkeimmät ja äimästyttävimmät tapahtumat ;)!

Ei muuta kuin oikein mahtavaa ja railakasta viikonloppua kaikille,sekä todella hyviä siensatoja ;)!

Rakkaudella <3!


Antti





4 kommenttia . Avainsanat: Bb-Antti, Antti Kurhinen, Big brother 2012, uskollisuuus, Bb-Janita, Bb-Sarah, Bb-Leina, Bb-Jouko, Bb-Markus, Bb-Tommi, Bb-Jonna, Bb-naiset, Bb-miehet, facebook, Bb-talo, kick off, suora lähetys, bileet, Dom 2, tv-reality, love, petroskoi, syntymäpäivät, happy birthday sister

Anteeksi kulta..olen muuten uskollinen ja rakastava,mutta en voi sille mitään,mutta nyt ollaan Bb-talossa :D!!!

Lauantai 1.9.2012 klo 15:44 - Antti "The Russian & Finnish Superstar"Kurhinen

Hei vaan arvon Bb-katsojat ja blogini lukijat! 

Nyt kirjoitinkiin blogin jo ennen aikojani,koska oli jotenkin vaan pakko vähän jakaa mielipidettä kanssanne myös täällä..

Nyt kerronkin teille hieman mielipiteitä tämän vuoden Big Brother asukkaista ja heidän käyttäytymisestä,varsinkin talon niin sanotusti varatuista naisista!

Tässä olen lähetyksiä hieman kattonut ja uutisia lukenut, niin olen ällikällä lyöty koko äijä..:D!

Heräsin tänään ja luin kaikki uutiset,katsoin pätkät eilisistä bileistä yms.

En voi muuta sanoa,että herätti niin paljon vihaa niiden kotona odottavien miesten puolesta,ettei mitään rajaa!!!

Näin sitten sen kaiken lukemani ja näkemani jälkeen olin facebookissa tänään aikaisemmin kirjoittanut profiiliin ja kirjoitan nyt sen uudestaan tänne,koska silloin oli juuri se fiilis millä tarkoitin  :D!

"Mua äimistyttää Bb-Talon varattujen naisten touhut jo muutaman päivän talossa olon jälkeen, no huhhuh!!! Yks istuu sylissä ja valittaa miks ei miehellä ota eteen :D,.Toinen vetää kielarirallia suunilleen vuorotellen miesten kanssa,.Kolmas sama juttu yms. yms..Kaikki siis varattuja naisia omien sanojensa mukaan,joitten miehet istuu ja kattoo tota shittiä nolona telkkarista kun koko Suomi nauraa ja häpee naisten touhuja!!! Sitten vielä kehtaavat jälkeenpäin selitellä,että "en minä tuollei normimaailmassa käyttäydy,tää on vaan tää Bb-talo mikä tähän käytökseen vaikuttaa" :DDD!?Uskomatonta käyttäytymistä ja V#**u mitä Lorttoja isolla L:llä, huhhuh :D!"

Ja päälle muutamat mun kommentit mitä kirjoitin sinne kun facebookporukka tuli sinne myöskin äimistelemään tytön touhuja talossa ja kommentoimaan..:D! (Tässä on vain minun vastaamat kommentit,koska muuten tämä blogi venyisi ihan tajuttoman pitkäksi ja vaikeksi luettavaksi. P.s jos haluaa kaiken tämän jutun osalta kommentoinnin tarkoin lukea niin voi osallistua siihen faceookissa sivuillani.)

"No siis ihan uskomatonta touhua :D! Jos minä olisin se mies siel sohvalla,niin kävisin neuvottelemssa samantien tonne Sohoon työpaikan mun nykyiselle ja samalla entiselle tyttöystävälle ;) ja valittaisin etukäteen että mun ex-tyttöystävä näyttää Panda-Karhulta silmien alueelta ;) :XD!"

 

"Mä mieluummin toivoisin tuon jälkeen heidän tilassaan,että toivottavasti minä selviän hengissä kun tulen pois täältä talosta ja oiskohan mun parasta pyytää julkisesti iso anteeksi!!!Toi on pahinta miehen julkista nöyryyttämistä kun oma rakas tollei käyttäytyy koko Suomen kansan edessä!!!"

"Toi on pahempi kuin että pettäisit jossain baarissa normimaailmassa..Ei tuolla kukaan ole siinä kunnossa,että unohtaisi missä sitä ollaan ja joka puolella olevat kamerat kyllä muistuttavat jatkuvasti siitä!!!Tässä nyt on vaan suoraan sanottuna suuri välinpitämättömyys parisuhdetta kohtaan ja täysi epäkunnioitus rakastaan kohtaan!!!"

" Toi on pahempi kuin että pettäisit jossain baarissa normimaailmassa..Ei tuolla kukaan ole siinä kunnossa,että unohtaisi missä sitä ollaan ja joka puolella olevat kamerat kyllä muistuttavat jatkuvasti siitä!!!Tässä nyt on vaan suoraan sanottuna suuri välinpitämättömyys parisuhdetta kohtaan ja täysi epäkunnioitus rakastaan kohtaan!!!"

"Ja kysymykseen vielä tulee,että miks vitussa pitää tehdä noin pahasti?? ja kaikkein koomisinta tässä on myös se,että ne ehkä luulevat että tekevät pahaa jätkilleen,mutta todellisuuudessa he tekevät paljon pahemmin itselleen tekemällä noin!!! Ei kukaan normaali enää pitkään aikaan(ennen kuin unohtuu unholaan) haluu heitä "oikeeseen" parisuhteeseen,vaan he pysyvät vuosikaudet pelkkinä "yhden illan seuralaisina",koska luottamuksen menettäminen on pahin mahdollinen asia tässä maailmassa ja olen kyllä sen käynyt itsekkin läpi!!"

Eli tuossa yllä on minun kommentointia yhdessä muiden ihmisten kanssa tuon minun facebookprofiilistatuksen tiimoilta mun facebookseinällä..Minun  kommentit on vielä siisteimmästä päästä ja totuudenmukaisia,mutta sarkastisella tavalla huumorilla höystettyjä,jotenka lukekaa myös rivien välistä monia asioita ;)!

Nyt lisään vielä tähän kaikkeen täällä blogissa siis mielipiteitä tähän kaikkeen soppaan..On vaan pakko..

Ja kaikkein suurin ja mielenkiintoisin kysymys onkin siinä,että nämä suurin osa ihmisistä jotka on nyt talossa ovat seuranneet Big Brotheria aiempina vuosina,kaiken lisäksi tiedän että suurin osa on haukkunut entisiä Bb-kilpailijoita tyrkyiksi,huoriksi yms. arvostellut heitä ja kauhistellut miten he kehtaavat tehdä noin ja sitten kun vihdoin oma vuoro tulee,niin pistetäänkin vielä pahemmaksi ja räikeemmäksi koko touhu :DDD! Ollaan enemmän noloja,huoria ja tyrkkyjä kuin ne ketä haukuttiin :XD! Missä logiikka häh?

Kyllä tässä rupee vakavasti miettimään,että onko maailmassa mikään enää oikeesti pyhää ja tärkeetä,kun nykyajan jotkut ovat valmiita yhtään miettimättä heittää rakkaan ihmisen roskikseen omien etujensa ja nautintojen tähden..??! Aikamoista shittiä kyllä joo huhhuh..! Tähän tämä maailma on nyt sitten mennyt..

Nämä siis monet kirjoitukset olen kirjoittanut facebookissa ja laitoin ne tänne,koska miksi heittää hukkaan hyvää keskustelua ja mietteitä kun voi jakaa ne tännekkin..

Näitä kaikkia asioita voit tietysti kommentoida täälläkin,mutta jos haluat enemmän keskustella,niin tule ilman muuta mun facebooksivuille jakaa omia mielipiteitä ;)!

On todella paljon tullutkin mielenkiintoisia kommentteja ja ajatuksia ihmisiltä asiaan ja monet ne,jotka tuntee myös itse Bb-kilpakumppanit,tuntee heidän poikaystävänsä ja kertoo miten pahalta nämä asiat tuntuukaan läheisistä ihmisistä..!

Vieläkin kasvoillani kuvittelen kick offin lähetyksen,kun katson iloisia ja rakastavia poikaystäviä jotka melkein itku silmässä halaavat ja pussaavat rakkaitaan,luottaen heihin ylpeinä ja täysillä tukevansa, mutta sitten jo muutaman päivän jälkeen se suurin ja tärkein tukipilari murenee kuin sokeri,murenee todella järkyttävällä tavalla,tavalla jota ei toivoisi edes pahimmalle viholliselle,suoraa sanottuna haihtuu kuin savuna ilmaan ja jäljelle ei jää muuta kuin suuri tuska,häpeä,sekä uskomattoman nöyryytyksen tunne..

En voi edes kuvitella,tai siis kuvittelen iteni siihen paikalle ja kylmät väreet samantien juoksevat selkäpiitäni pitkin..Tuollaista en soisi edes pahimmalle viholliselleni koskaan..! Suurella nöyryyksellä sydämmen särkeminen on maailman pahin asia,josta ei todennäköisesti ihminen koskaan toivu vaikka miten menisi vuosikaudet..tämä tosiaankin koskee nimenomaan todella rakastuneita pariskuntia,mutta kyllä tuo sattuu eritäin paljon jopa suhteen alkuvaiheessa olevaa pariskuntaa!

Tähän nyt vielä lisään,ettette luule että olen joku sovinisti-sika! En todellakaan, vaan samalla tavalla miehistäkin olisin kirjoittanut,jos noin paljon varattuja äijiä ois muutaman päivän päästä ollut tuolla tavalla lerssi sojossa !! Vaikkakin sanontaan äijät on äijiä ja miettivät alapäällä enemmän kuin yläpäällä,niin silti mitään armoa ei ole!!Naisille tietysti aina on pahempi paikka kun tekee tuolla tavalla ja kaiken muun päälle saa heti "lutkan"leiman myöskin..mutta tämä on se miesten ja naisten välinen ero tässä ja tämänkin naisten pitäisi ottaa huomioon enne kuin menee sekoilee tollei..!

Esimerkkejä siitä miten voitetaan Bb ja ollaan silti luottamuksen arvoisia,niin on tosi lähellä..

Otetaan vaikka esim. Niko Nousiainen,joka voitti Bb:een toissavuonna.. Hän on mies,ja miehet enemmän ajattelevat alapäällä,niin tämä herra miehuudestaan huolimatta oli talossa naisten kanssa 3 kuukautta ja ei antanut pienintäkään huolestumisen ja nöyryytyksen tunnetta rakkaalleen,joska odotti ulkopuolella sen kolme kuukautta ja näkien jokaisen rakkaansa liikkeen!!!

Sitäkin hän itki vuolaasti ja oli ihan romahtanut kun hän valitsi tietämättään asukkaiden kanssa bileet kun rakas odotti seinän takana salahuoneessa..tästä jäkeenpäin kun sai tietää,niin oli ihan paskana koko jätkä ja pyysi anteeksi rakkaaltaan..vaikka hän ei edes tehnyt mitään pahaa vaan ei tiennyt asiasta!!

Tässä on tätä parisuhteen kunnioituksen esimakua kaikille!!!

Tietäen sekä näkien tämän kaiken aivan varmasti aiempina vuosina,nämä tämän vuoden kilpailijat,kaiken lisäksi jotkut varatut naiskilpailijat menevät sekoilee äijen kaa muutaman talossa olon jälkeen :D!

Tämä on kaikkien aikojen alta riman suoritus näiltä naiskilpailijoilta ja nämä tytön-tylleröiset ovat ainakin minulle pelkkää viihdettä tästä lähtien,mutta kunnioitusta tai arvostusta ei koskaan!!!

Vielä loppuun on pakko nauraa vielä todella suuresti näiden joittenkin naiskilpailijoiden kommenteille  sekoilujen jälkeen..

"- Toivottavasti mulla on vielä mies ulkona, Janita pohti.

- Toivottavasti se ei kaatunut Jokke-papan suudelmiin, Sarah totesi.

- Jos mä olisin ulkomaailmassa, niin mä en menisi ikinä nukkumaan jonkun viereen, niin kuin me nukuttiin eilen Joken kanssa tossa lattialla. Mun mies ei vaan voi tietää millaista on olla täällä. Ulkomaailmassa mä voin mennä koska tahansa hänen luokseen, mutta miten mä täällä voin mennä?! En mitenkään! Janita vaahtosi."

Siis mitä *##tua:D?

Siis ihan älytöntä,ihan sairasta voisi melkein saoo näin :D!

Kehtaa vielä heittää noin ja pohdiskella asiaa pokkana julkisesti taas kameroiden edessä!!

Tuon jälkeen voisi luulla että siellä toivottavasti poikaystävällä tai ex-poikaystävällä ei ole naru ja köysi kädessä tuolilla tai sitten pari kiloo dynamiittia repussa,Bb-talon kartta kädessä painelemassa Espooseen :D!

Noh,tälle ei koskaan tule loppua ja aina on mielipiteitä asiaan..tämä oli minun mielipide ja monen sadan muunkin facebookissa,jotenka päätin nyt kirjoittaa mielipiteeni asiaan..

Ei muuta kuin jäämme seuraamaan talon tapahtumia lisää ja näiden varattujen naiskilpailijoiden miehille,en voi kuin sanoa..otan tosi paljon osaa..

Eiköhän nyt riitä tällä erää tästä ja katellaan mitä tuleman pitää:D!

Palailallaan taas ensi viikolla ;)!

Rakkaudella<3

Antti





9 kommenttia . Avainsanat: Bb-Antti, Antti Kurhinen, Big brother 2012, uskollisuuus, Bb-Janita, Bb-Sarah, Bb-Leina, Bb-Jouko, Bb-Markus, Bb-Tommi, Bb-Jonna, Bb-naiset, Bb-miehet, facebook, Bb-talo, kick off, suora lähetys, bileet, Dom 2, tv-reality, love,